perjantai 30. tammikuuta 2015

Mitä on työ?

Kuten FB- ja Twitter-seuraajani ehkä ovat huomanneet, pääsin syliin.
Uskon, että jokaisella kissalla tulee joskus hetki, että heittäytyy ihan filosofiseksi. Kämppikseni tosin ei taida jäädä asioita juuri pohtimaan, se räppää ne siinä hetkessä ja jättää sitten taakseen. Sekin on taito, monelle aika hyväkin, luulisin. Minä puolestani pohdiskelen paljonkin.

Minua on mietityttänyt viime aikoina, mitä oikeastaan on työ? Kun isäntä menee töihin ja emäntäkin on käynyt, mutta onneksi ei vielä joka päivä. Mitähän siitäkin sitten tulee, kun emäntä menee töihin joka päivä tai ainakin melkein?! Entistä vähemmän syliaikaa? Omaa rauhaa, jee! Mutta varmaan vähemmän jääkaapin avauspäivystyksiä, karvaisempaa juomavettä ja enemmän nukkumista.

Työ on varmaan jotain tärkeää, koska siitä puhutaan niin paljon ja siitä saa rahaa. Jotkut tosin saa rahaa ilman työtäkin. Työ on varmaan hauskaakin, ainakin paljon aikaa vievää. Työ on varmaan ihmisten erikoinen tapa. Ehkä minä voisin joskus lähteä töihin, päiväksi tutustumaan. Yhden päivän isännän mukaan, yhden emännän. Sen jälkeen voisin sanoa enemmän.

Emäntä tekee kyllä töitä myös kotona. Ihan samalla tavalla kuin mitä se toimii minun sihteerinä: istuu koneen ääressä, kirjoittaa, lukee ja miettii. Paitsi minun sihteerinäni se juttelee minun kanssa samalla. Jotenkin olen ymmärtänyt, että emännällä on ensin aina töitä täällä kotona ja sitten se menee niiden töiden kanssa oikeasti töihin. Jotain valmisteluista ja opetuksesta se on puhunut.

Sen juuri ja juuri kestäisin, että se menee hetkeksi muualle, mutta että pitää monta tuntia yhden työpäivän takia istua koneella?! Ei ole kissan helppo hyväksyä sellaista ammattia. Se kaikki on kuitenkin pois minun rapsutteluista.

keskiviikko 28. tammikuuta 2015

Sylipaikka varattu!

Minä odotin, että meidän varahoitajat olisi tulleet tällä viikolla. Koska ne oli meillä viime viikolla ja edellisviikollakin käymässä. Ajattelin, että siitä tulee tapa. Minusta on niin mukava loikoilla papan sylissä. Siinä saan olla rauhassa rapsutettavana.

Emäntä kun on niin harvoin paikoillaan, että joudun joskus ihan äänekkäästi huomauttamaan ja napakasti näpäyttämään, että nyt on minun vuoro päästä syliin. En ymmärrä yhtään sitä, kun emäntä sanoo, ettei sen kaikkia vaatteita saisi repiä. En minä revi vaatteita! Minä vain asettelen niitä mukavammin tassujeni alle. Ja ihan pikkuisen joskus saattaa siinä touhussa kynsikin paljastua. Ja jos kerta niin on tarkkaa, niin miksi sen pitää pitää sellaisia vaatteita, jotka eivät ole kissankestäviä?

perjantai 23. tammikuuta 2015

Minäkö muka kasvissyöjä?

Pikkusisko ei selvästikään vielä oikein ymmärrä, etten minä ole mikään kasvissyöjä! Kerta toisensa perään se yrittää tarjota minulle vihreää syötävää, mitä se itse tykkää mutustella. Huomattavasti mielummin syön pikkuemännän tarjoiluja eli kinkkua. Tosin viime päivinä se on vain kiukutellut, jos emäntä on ehdottanut minun ruokkimistani. Ilmeisesti se kuuluu ikään. Kiukuttelu siis.

On meillä kuitenkin pikkusiskon kanssa yhteisymmärrys päiväunista. Ja onnekseni pikkusisko tuntuu sopeutuvan siihen, että jos minä olen ensin sängyssä, se antaa minun olla paikallani.


Pikkusisko on ruvennut kulkemaan nelitassuisesti. Toki kyllähän se seisoo jo kahdella tassullakin, mutta menee vain reunoja pitkin. Pikkusiskoa tuntuu kiinnostavan edelleen minun ja kämppikseni ruokakupit ja hiekkalaatikot, niin ja lelut. Pikkuemäntä puolestaan on ymmärtänyt aina jättää ne rauhaan.

Törmäsin uutiseen kissasta, joka oli pelastanut hylätyn vauvan. Siinä yksi hyvä esimerkki siitä, kuinka huomaavaisia ja huolenpitäjiä kissat ovat sekä kuinka kissat ja lapset kuuluvat yhteen. Niin meilläkin. Luonnollisesti!

maanantai 19. tammikuuta 2015

Pepsi-Kola poseeraa, melkein

Hei, mitä täällä tapahtuu?
Ai, mäntä heiluu kameran kaa! No joo mä löysin tän paikan iha ite.

Ja nyt ku herätit mut nii ehkä mä voin vähä poseerata, mut oikeesti ei vois vähempää kiinnostaa.
Katsoja on syyllinen!

sunnuntai 18. tammikuuta 2015

Kingi

En kykene katsomaan...
Leijona on kingi, joten minä luulin, että se uusi ohjelma, jota on paljon mainostettu, kertoo minusta. Oletin, että se on salakuvattu reality minusta. Niille lukijoilleni, jotka eivät kyseistä ohjelmaa ole vielä katsoneet yhtään jaksoa, voin paljastaa, että näin ei ole.

Asetuin tänään katsomaan sitä emännän syliin, kun pikkuihmiset olivat menneet nukkumaan. Minulla oli varsin suuret odotukset sen lupaavan nimen vuoksi. Mutta ei. Minusta ei näkynyt vilaustakaan. Vain yksi vihje minusta tai oikeammin oikeasta nimestäni, eikä sitten mitään muuta. Yksi koira oli sinne kuitenkin päässyt. Ihmettelen suuresti sen meriittejä.

Minun mielestäni parhaaseen katseluaikaan pitäisi näyttää hyvin kissapitoisia ohjelmia. Jos kanavien resurssit eivät riitä kovin monen kissan palkkaamiseen, täytyy panostaa vaikka vain yhteen hyvään tai sitten tehdä kissarealitysarja. Sellaiset on kuulemma kustannustehokkaita ja kassamagneetteja. Hieman epäilen, mutta kyllä kissa televisiossa aina pimeän ruudun voittaa, eikö?

lauantai 17. tammikuuta 2015

So-meow-kissa

Tämä kuva on vain suurta huijausta, sillä en ole oikeasti piilossa. Blogi on ollut varsin vaisu, koska emännällä on ollut menoja ja iltahommia, eikä ole ehtinyt kirjoittaa. Mutta on se ehtinyt tehdä minulle Twitter-tilin ja laittaa joskus kuviani Instagramiinkin. Niitä on vissiin vähän nopeampi päivittää. Ja onhan minulla se Facebook-sivu myös. Eli blogihiljaisuus ei tarkoita somehiljaisuutta, vaan aion maukua entistä enemmän. Ehkä perustan oman Meowerin tai Cats+:n. Tai sitten tyydyn vain nautiskelemaan juhlavuodestani.

p.s. Nämä kuvat voivat johtaa pelkän katselijan harhaan. Olen hyvin aktiivinen kissa, erityisesti pyrkimään emännän syliin ja pyytämään kinkkua, mutta myös seuraamaan asioita, pohtimaan ja runoilemaan, kuten pidempiaikaiset lukijani tietävät.

torstai 8. tammikuuta 2015

Tätä vuotta

Tätä vuotta on mennyt jo yli viikko! Apua, tällä menolla ollaan kohta taas joulussa! Emäntä on ollut muka liian väsynyt toimiakseen minun sihteerinäni, niin en ole päässyt kirjoittamaan.

Ja sitä paitsi olivathan nuo meidän ihmiset poissakin jonkun aikaa. Sillä välin meillä kävi apuhoitajia, jotka oli tosi kivoja. Niitä oli yksi isompi ja kaksi pienempää. Ne antoi ruokaa, vettä ja harjasivat kämppistäni.

Joulukuusi lähti ja kämppikseni jäi itkemään sen perään. En ymmärrä kyllä sen kuusi-intoa. Onhan se ihan kiva elementti, mutta että joka päivä monta kertaa pitää mennä syömään ja kulkea sen alla jne.

Olen löytänyt itselleni vakituisemmin yhden kivan uuden makuupaikan, kun pesukoneen päälle en enää pääse, kun se kuivaushärveli tuli. Pikkuemännän sänky! Ja kämppis makoilee yläsängyssä. Kunhan emäntä taas jaksaa enemmän, laitan tänne kuvankin.

Nyt menen mietiskelemään, mitä kaikkea jännää tämä 10-vuotisjuhlavuoteni tuleekaan pitämään sisällään tässä blogissa. Ehdotuksia?

torstai 1. tammikuuta 2015

Uusinta-arvonta

Arvoin toisen adventtiarvonnan palkinnon uudestaan, sillä voittajasta ei monista viesteistä huolimatta kuulunut mitään. Voittajaksi selviytyi arvontakoneen avustuksella kissatkertovat eli Pipsun ja Miirun Pirjo. Valitettavasti Pepsi+Max Tassulinnasta eivät vieläkään palkintoa napanneet hyvin ahkerasta ja aktiivisesta yrityksestä huolimatta. Kiitokset kaikille adventtiarvontoihin osallistuneille!