keskiviikko 4. joulukuuta 2013

4. luukku: Jouluradio

Joulu saa ihmiset ihan sekaisin, ja radionkin. Meillä ei yleensä edes kuulu radio, ellei pikkuemäntä käy vahingossa säätämässä nukkuvalolamppua, josta saattaa joskus kuulua jääkiekkoa. Mutta nyt meillä on soinut radio. Sieltä tulee kaikenmaailman joululauluja. Ja olen myös kuullut, että joissakin lauluissa kerrotaan kissoista.

Kuulin jo viime vuonna semmoisen laulun, jossa kerrottiin lihavasta kissasta jouluaattona. Se on hyvä laulu! Minä luulen, että se on jollakin tavalla yhdistelmä kämppiksestäni ja emännästä. Minä en nimittäin voi sanoa lukeutuvani lihavien kissojen joukkoon. Enkä emäntääkään oikeastaan lihavaksi kutsuisi, mahakkaaksi kylläkin!

Tuo Jouluradio, joka meillä kuuluu, on aalloilla vain osan aikaa vuodesta. Tänä vuonna se alkoi sunnuntaina ja jatkuu sitten ensi vuoden puolelle loppuen loppiaiseen. Sitä ja sen muita perheenjäseniä voi kuunnella myös netissä.

Minä ajattelin, että voisin olla avustajana ensi vuoden Jouluradiolle ja vastata sen ohjelmistosta kissa- tai muiden eläinaiheisten joululaulujen osalta. Ehkä Jouluradio voisi ottaa uuden osa-alueen kanavaperheeseensä: Eläimellistä joulua!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti