lauantai 30. elokuuta 2014

Lakko

Emäntä oli hetken lakossa sihteerinpestistään. Se yritti kiristää minua olemaan kiltimpi. Mutta enhän minä millään voi olla kiltimpi kuin olen. Näettehän sädekehän pääni päällä (+korvat, jotka emäntä tietenkin onnistui rajaamaan pois). Kyllä se siitä sitten pian leppyi, kun kävimme neuvottelun.

Minulla on varsinainen ässä taskussa, sillä tiedän, että jos annan emännän juoda rauhassa yhden kupin kahvia, se jaksaa tyytyväisenä rapsutella minua, kun juo toista kupillista. En kyllä sen kahvin päälle ymmärrä, mutta joskus emäntä syö sen kahvin kanssa porkkanakakkua ja sen päällys on kyllä hyvää!

Ensi viikolla muuten jatkuu taas kisseportaasisarjani. Olen tuossa kuvassa juuri tekemässä taustatyötä sitä varten. Niin ja vietän itse myös juhlaviikkoa. Saatte onnitella vaikka joka päivä! Keskiviikkona tulee kuluneeksi kahdeksan vuotta siitä, kun tulin isännän luo.

tiistai 26. elokuuta 2014

Lahja

Taisin saada synttärilahjani jo reilu viikko etuajassa! Isäntä toi meille tuommoisen kukkakimpun, ja minä olin tietysti heti sen kimpussa. (Heh, kimpun kimpussa!) Minä tykkään tosi paljon noista heinistä ja harsoisista kukkaisista. Ihmettelen vain sitä, että miksi meillä olevat muut harsot eivät ole niin kukkamaisia, että jaksaisin niistä kiinnostua.
Kämppiksenikin tuli ihastelemaan uutta aktiviteettilelua. Emäntä ei aivan ehtinyt saada kuvaa siitä, kun minä hätistelin kämppikseni pois. Tämä on minun lelu!
Noo, okeiokei. Onnittelen emäntää tänään. Mutta meinaan juhlia omia synttäreitäni koko ensi viikon!

sunnuntai 24. elokuuta 2014

Kissavideoviikko: Kävin kääntymässä

video
Kuten videolta näkyy ja kuuluu (jos laittaa kaiuttimiin kunnolla ääntä), ei meillä oikein palvelu pelaa. Mutta kävinpähän kääntymässä keittiössä.

lauantai 23. elokuuta 2014

Kissavideoviikko: Piilosilla

video
Tämä on hieman vanhempaa materiaalia, mutta ajankohtaista edelleen. Emännän kanssa on mukavaa leikkiä piilosta.

perjantai 22. elokuuta 2014

Kissavideoviikko: Mä haluun viihdyttää

video
Tämä video on hyvä esimerkki siitä, miten vajavaiset kuvaajan taidot emännällä on. Minun täytyy näytellä todella voimakkaasti, jotta kamera kohdistuu myös minuun. Joka tapauksessa tämän videon opetus on se, että tuotan iloa kaikelle kansalle!

keskiviikko 20. elokuuta 2014

Kissavideoviikko: Lapsen vahtina

Mä sain olla täs yks päivä lapsen vahtina. Vahrin ettei toi pikku sisko mee liian kauas. Onnistuinki! Kattokaa vaik!
video

tiistai 19. elokuuta 2014

Kissavideoviikko: Suuri puhallus

video

Mitä toi oikein yrittää?

Emäntä: Lempein keinoin häätää lehden päältä, koska olin juuri sitä lukemassa.

Ai lukemassa? Minusta se näytti ihan siltä, että levitit lehden minulle. Ehdit lukea myöhemminkin. Rapsuta nyt!

maanantai 18. elokuuta 2014

Kissavideoviikko: Ulkona

video
Ajattelin näin loppukesän kunniaksi räväyttää ja julkaista tällä viikolla joka päivä yhden videon. Pääosissa seikkailemme luonnollisesti minä ja kämppikseni sekä meillä asustavat pikkuihmiset. Tämä ensimmäinen on varsin tuoretta materiaalia.

Täten julistan virallisen kissavideoviikon avatuksi! Toimin tietenkin itse viikon virallisena valvojana ja suojelijana! Nauttikaa!

sunnuntai 17. elokuuta 2014

Yöjuoksuja

En voi ymmärtää, miten emännällä on taas niin kiireistä, ettei se ehdi sihteerikseni, vaikka se onkin vielä meidän rapsutuslomalla. Se on aina menossa tai siivoaa tai tekee jotain muka tärkeää. Nyt se on ruvennut harrastamaan yöjuoksuja. Ottanut selvästi mallia minusta ja kämppiksestäni.

Minusta on hyvin kummallista, että ihmiset laittautuvat, kun lähtevät yöjuoksuille. Emäntäkin laittaa aina jotkut lenkkarit ja värikkään paidan tai takin. Sitten se ottaa vielä jonkun vyön mukaan. Helpompaa on meillä kissoilla. Olemme heti valmiita, kun ovi avautuu.

Takaisin se tulee pahanhajuisena ja tekee joitain ihmeellisiä liikkeitä lattialla. Minä olen kyllä mennyt siihen kaveriksi ja avuksi. Varsinkin silloin, kun emäntä leikkii kissaa ja on nelinkontin, tykkään pujotella sen mahan alta ja käsien välistä.

Emäntä uhkasi ottaa minut mukaansa joskus, mutten taida jaksaa. Emäntä menee kuitenkin niin hitaasti, etten jaksa vetää sitä perässäni.

p.s. Blogini remontti on vielä vaiheessa. Emäntä sai kuitenkin revittyä jo tapetit pois ja maalattua tuon yläosan. Lisäksi se muutti noita kirjaimia niin, että niitä on vähän helpompi lukea. Ehdotuksia ja toiveita lisämuutoksista otan mielelläni vastaan, jotta saan emännän taas hommiin!

lauantai 9. elokuuta 2014

Remontin tarpeessa

Tämä blogini siis on remontin tarpeessa. Olen yhteistuumin emännän kanssa suunnitellut blogini ulkoasun uudistusta, ja lähiaikoina on muutoksia nähtävissä. Olenhan jo miltei 2,5 vuotta katsellut näitä samoja blogitapettejani.

Jään innolla odottamaan lopputulosta. Tietenkään en itse aio tassujani sotkea remonttipölyyn, vaan aion antaa emännän hoitaa likaiset työt.

torstai 7. elokuuta 2014

Ekskursio

Pitkän väsytyksen ja yrityksen tulos tässä kuvakoosteena:
Minut on köytetty! En kyllä lähde mihinkään!

Miten näitä rappusia nyt mentiinkään?

Pysähdytään poseeraamaan.
Haluan edetä omaa tahtiani!

Tai palata takaisin ylös.
Täällä on kirkasta ja kummia asioita.


Tästä on parempi tarkkailla tilannetta.
Kämppis lähti lenkille.

Tuuli tuo uusia tuoksuja.
Emäntä: Koko tapahtuman kesto oli n. 4 min, jonka jälkeen kissat juoksivat sisälle. Liekö haaveet todellisuutta ihanampia?

keskiviikko 6. elokuuta 2014

Tylsä, tylsempi, sisäkissa?

Näin kesäaikaan miltei kaikki seuraamani bloggaajakissat laittavat itsestään näkyville kuvia, kun ne on ulkona. Minä en vaan pääse ulos, vaikka kuinka pyydän. Samalla katselen emännän ottamia kuvia minusta ja vertailen niitä muihin kuviin. Vaikka kohteena olenkin vertaansa vailla, ei tämä ainainen kotimiljöö suo minulle oikeutta.

Olen huomannut myös sen, että suosituimpien kissablogien päätähdet seikkailevat usein myös muualla kuin kotosalla. Että sen vuoksi ovat suositumpia kuin minä. Vähitellen se alkaa jurppia. Se on emännän vika, sanon minä. Ja isännänkin. Ja kämppikseni.

En pääse toteuttamaan itseäni kaikilla haluamillani muodoilla. Seinät kahlitsevat minut pienen piirin nähtäväksi. Minä haluaisin näyttää koko maailmalle taitoni, söpöyteni ja ylivertaisuuteni. Haluan seikkailla, nähdä maailmaa ja valloittaa kissablogien lukijoiden sydämet!

tiistai 5. elokuuta 2014

Syrjähyppy

Tiikeri on ilmeisesti erään pysäköinninvalvomisfirman parkkiruudussa.
Minä haistoin sen jo ovelta, kun ne - emäntä, pikkuemäntä ja pikkusisko - tulivat kotiin. Ne haisivat ihan tiikeriltä. Olin luullut siihen saakka, että pikkuemännän "tiikeri syö lihaa" -kommentit ovat vain iltatarinoita. Mutta ei. Ne olivat käyneet siellä korkeassa saaressa katsomassa lajitovereitani ja serkkujani. Ja mikä pahinta - ilman minua! Löysin emännän laukusta pääsylipun.

Minä tajusin heti, että ne ovat olleet katselemassa itselleen uutta kissaa. Varsinkin kun pikkuemäntä puhui isäleijonan nukkumaanmenosta ja tiikerin rapsuttamisesta sieltä tulon jälkeen. Minä tutkin emännän kameraa, ja löysin sieltä tämmöisiä kuvia.

Tässä on erittäin hyödyllinen kuva ja tietopläjäys.
Mutta tätä en oikein sulata! Pikkuemäntä on ihan liian innoissaan.

Siellä oli pieniäkin. Lajitovereitani. Melkein hellyin tässä kohdassa.

Noilla lumileopardeilla taitaa olla paremmat eväät kuin minulla...
...ja tuolla toisella leopardilla parempi kiipeilypuu kuin minulla.
Olen loukkaantunut. Emännän pitäisi hyvittää minulle tämmöinen syrjähyppy monin verroin. Tuonkin ajan olisi aivan hyvin voinut viettää mielummin minun seurassani rapsutellen ja hemmotellen. Siitä olen iloinen, etteivät ne oikeasti sieltä uutta kissaa tuoneet vaan saan olla edelleen kuningas talossa ilman taisteluja. Olen kuitenkin hyvin rauhanomainen kissa.