12. luukku: Jouluapuna

Eilen koitti päivä, että blogissani on vierailtu yli 20 000 kertaa! Olin tosi iloinen asiasta, ja vietin päivän lempitouhuissani eli makoilin pikkuemännän sängyssä aina silloin, kun se ei siellä makoillut itse.

Illalla autoin emäntää, kun se riehaantui ja alkoi leipoa niitä maustekakkusia. Kiehnäsin emännän jaloissa ja katselin vierestä. Sain vähän taas haistaa ja maistaa taikinaa. Pikkuisen nuolaisin, mutta en edelleenkään pitänyt siitä. Pikkuemäntä puolestaan olisi halunnut lisää.

Mutta niitä valmiita juttuja ei saanut syödä, koska ne ei kuitenkaan ole vielä valmiita, sanoi emäntä. Se meinaa rakentaa niistä talon! En kyllä haluaisi asua semmoisessa talossa. Mutta olisipa hienoa, jos olisi seinät kinkkua! Siitä voisi haukata aina, kun nälkä tulee.

Avusta puheenollen pikkuemäntä osaa pyytää apua, jos se vaikka ei pääse kiipeämään tuolille. Se sanoo apu-apu mikä on ihmisten kieltä ja tarkoittaa, että sitä pitää auttaa. Mutta minä en ole auttanut sitä, ainakaan vielä.

Avuliaisuuteni on yksi monista hyveistäni, mutta niin on myös oma-aloitteisuuteni. Muutama päivä sitten emäntä tyhjensi purkkiin meidän raksuja. Sillä aikaa, kun se pesi meidän ruokakippoja, minä kävin ihan omatoimisesti syömässä tuosta isosta purkista. Säästin emännän aikaa ja vaivaa. Hyvä minä!

Apulaisena

Emäntä siivoili eilen keittiön kaappeja. Kun hän vastasi samalla soineeseen puhelimeen, minä näin tilaisuuteni tulleen. Voisin vähän auttaa tai ainakin tehdä työstä helpompaa! Hyppäsin hyllyjä puhdistamaan.

Omasta mielestäni olin oiva keittiöapulainen. Se on sitä paitsi ammattinimike ja siitä tehtävästä voisi saada jopa palkkaakin. Hmm...voinkohan saada tuosta työkeikasta palkan, jos teen työsopimuksen näin takautuvasti? No, ainakin sain hyvän mielen.

Ja mikäli kaikki lukijani eivät satu muistamaan, olen ennenkin korostanut kaappien siivoamisen tärkeyttä. Se on hyvä, että emäntä ryhdistäytyy edes joskus.