Mm. sohvannurkassa

Kaipaan kovasti niitä aikoja, kun ei ollut noita pikkuihmisiä. Tai no en ehkä ihan niin kaukaisia aikoja, mutta aikoja, kun ne nukkuivat päiväunia. Sitä tarkoitan. Silloin sain olla päivisin hetken rauhassa emännän rapsutteluissa.

Pikkuemäntähän ei ole puoleen vuoteen nukkunut päiväunia kuin vahingossa. Ja nyt pikkusiskokin on ruvennut nukkumaan vain ihan pikkuiset unet kerran päivässä. Se tarkoittaa tietysti minun kannaltani sitä, että emäntä on päivisin aivan liian työllistetty pelastaessaan meidän ruokia pikkusiskon hampaista tai pistorasioita tai johtoja tai muuta kaikkea. Sitä paitsi pikkusisko on oppinut kiipeilemään, melkein yhtä sulavasti kuin minä.

Tämä kaikki härdelli ympärilläni on saanut minut hakeutumaan rauhallisemmille asuinsijoille. Sitteri pikkuemännän sängyn alla toimii hyvin, kun pikkuihmiset ovat olohuoneessa. Sohvannurkka kelpaa mainiosti, kun pikkuihmiset ovat valloittaneet lastenhuoneen. Ja miltei koko päivän paras paikka on pikkusiskon sänky, koska ei se hereillä siellä kauaa jaksa olla.

Jospa pääsisin katsomaan hiihdon mm-kilpailuja emännän syliin, sohvannurkkaan. Juuri nyt se on hartain toiveeni. Paitsi kyllä kinkku menee senkin edelle.

Minäkö muka kasvissyöjä?

Pikkusisko ei selvästikään vielä oikein ymmärrä, etten minä ole mikään kasvissyöjä! Kerta toisensa perään se yrittää tarjota minulle vihreää syötävää, mitä se itse tykkää mutustella. Huomattavasti mielummin syön pikkuemännän tarjoiluja eli kinkkua. Tosin viime päivinä se on vain kiukutellut, jos emäntä on ehdottanut minun ruokkimistani. Ilmeisesti se kuuluu ikään. Kiukuttelu siis.

On meillä kuitenkin pikkusiskon kanssa yhteisymmärrys päiväunista. Ja onnekseni pikkusisko tuntuu sopeutuvan siihen, että jos minä olen ensin sängyssä, se antaa minun olla paikallani.

Pikkusisko on ruvennut kulkemaan nelitassuisesti. Toki kyllähän se seisoo jo kahdella tassullakin, mutta menee vain reunoja pitkin. Pikkusiskoa tuntuu kiinnostavan edelleen minun ja kämppikseni ruokakupit ja hiekkalaatikot, niin ja lelut. Pikkuemäntä puolestaan on ymmärtänyt aina jättää ne rauhaan.

Törmäsin uutiseen kissasta, joka oli pelastanut hylätyn vauvan. Siinä yksi hyvä esimerkki siitä, kuinka huomaavaisia ja huolenpitäjiä kissat ovat sekä kuinka kissat ja lapset kuuluvat yhteen. Niin meilläkin. Luonnollisesti!

Pötkötellään

Päiväunilla emännän kanssa. Mutta mikä ihme on tuo kirkas valo?

Ei saa häiritä! Pistä se kirkas pois!

Moikka vaan teillekin! Minä otan rennosti.

Päiväunilla

Olen aivan unohtanut kertoa joulukalenterini tuoksinassa, että pikkuemäntä on muuttanut omaan huoneeseen, ja että sillä on uusi sänky. Oikeasti tuo sänky on kyllä minun, mutta saa pikkuemäntä siellä nukkua aina välillä. Varsinkin siksi, koska pääsen silloin emännän ja isännän kanssa nukkumaan heidän sänkyynsä. Tai oikeastaan, jos tarkkoja ollaan, sekin on minun sänky, mutta sallin niiden nukkua siellä. Useana yönä olen jo hurissut emännän tyynyllä. Ihan hyvin se siihen viereen mahtuu.

Pikkuemäntä on ottanut päiväunikaverikseen joskus myös minut kaikkien noiden pehmoeläinten keskelle. Pikkuemäntä on muuten ruvennut juttelemaan tosi paljon. Se pitää myös huolen siitä, että minä saan kinkkua ja nuolla jugurtti- tai viilipurkin kannen. Ja se osaa välillä jo leikkiäkin minun kanssa, heiluttaa semmoista lelua ja minä yritän ottaa sitä kiinni. Ihan hyvin on oppinut.

Emännästä on maailman suloisinta, kun pikkuemäntä sanoo minun nimen, kun se pistää suun semmoisella hassulla tavalla ihan suppuun. No on se minustakin melko suloista, mutta vielä suloisempaa on jääkaapin avaamisesta kuuluva ääni. Se lupaa kinkkua!