Selffi harjotuksia

Mä kuulin et nykyää pitää jokaisen ottaa ite itestää kuvii. Leionaki on ottanu. Nii mäki halusin ja otinki. Eiks oo hyvii kuvii?!

Enne vanhaa käytettii itsestään laukeavaa tai jotain semmosta. Mä luulen et se oli helponpaa nii tai pyytää joku apuun ku ei meinannu tassu riittää näihi.

Rakas päiväkirja...

Moni pitää blogia päiväkirjamaisesti. Ainakin suosituimmat bloggaajat kertovat lähinnä omasta elämästään tietystä näkökulmasta. Esimerkiksi jotkut kirjoittaa vaatteista tai ruuista. Näin kissana omasta pukeutumisestaan kirjoittaminen voisi tuntua aika hassulta, sillä minulla ainakin on joka päivä sama turkki päällä, enkä vaihtoturkkeja edes halua!

Ruuista voisin kirjoittaa kyllä, mutta lukijan kannalta saattaisi olla tylsää lukea päivästä toiseen raksuista ja kinkusta. Siksi pitäydyn omanlaisessa blogissani, jossa kerron elämästäni, kissamaisista asioista ja maailman tapahtumista kissanäkökulmasta. Ja annan - joskus harvoin - myös kämppikseni kirjoittaa jotain, mieluiten silloin, jos sillä olisi joku räppi valmiina.

Olen törmännyt netissä surffaillessani videoblogeihin eli vlogeihin. Niissä ihmiset juttelee kameralle samat asiat, mitä toiset kirjoittaa blogeihinsa. Luulen, että vlogia pitää ne, ketkä ei oikein osaa kirjoittaa. Se voisi sopia myös minulle, en tarvitsisi enää emäntää sihteerikseni, kun voisin jutella suoraan kameralle. Tosin kaikki ihmiset eivät välttämättä kissojen kieltä ymmärrä, joten emännälle saattaisi olla käyttöä tulkkina edelleen. Tuo kuva voisi olla kuin minun vlogistani, kun olen juuri säätämässä kameran kuvakulmaa sopivaksi.

Yksi suosittu vlogi on semmoisen kielinaisen pitämä. Minusta on hassua, että sitä kutsutaan kielinaiseksi. No, ei ainakaan voi sanoa, että kissako kielesi vei. Heh.

Mitä minulle kuuluu?

 

Olen suuresti ihmeissäni siitä, että miten emäntä ei siltikään ehdi toimia sihteerinäni, vaikka on kaikki päivät kotona! Olen huomannut, että pikkuemäntä vaatii aika paljon huomiota, eikä emäntä saa yhtään olla tietokoneella, jos pikkuemäntä on hereillä, koska se haluaa heti tehdä itse hommia. Ehkä pikkuemännästä voisikin tulla hyvä sihteerini jonkin ajan päästä.

 

Niin ja voihan silläkin olla vähän rajoittavaa merkitystä, että pikkuemännän päiväunien aikaan minä haluan emännän syliin tai leikkiä sen kanssa. Tänään leikittiin ihan vähän sellaisella pienellä pallolla. Kämppiksenikin on taas ihan laiskistunut, enkä ole saanut sitä oikein juoksemaan kanssani.

Olen siis tylsyyksissäni harjoitellut ottamaan valokuvia itsestäni, se kun tuntuu olevan viimeistä huutoa. Ihmettelen kyllä, että miksi joku haluaa ottaa itsestään ankannaamakuvan, kuten aika monet nuoret naiset ottavat. Kissannaama olisi paljon paljon parempi!

 

Tänään se tassukirja täyttää 10 vuotta! Aika jännää. Minä aion täyttää 10 vuotta jo ensi vuonna, todennäköisesti! Tosin blogini saa vielä kypsyä aika pitkään, jotta tulee moisia merkkipaaluja vastaan. Onkohan jonkun blogi jo niin vanha?

Selfie

Tässä on tämän vuoden ensimmäinen selfieni. Täytyy vissiin kohta avata Instagramiinkin tili. Tosin emännän puhelin on auttamattoman vanha semmoiseen. Kyllä sen pitäisi uusi ostaa, että oikeasti pystyisi pitämään minut mukana ajan hermoilla. Ei pelkällä tietokoneella enää pärjää. Harmi, kun en saanut tablettia joululahjaksi.

Niille lukijoistani, jotka eivät tunne noita sanoja sanon, että KVG, joka tuo on kyllä myös aika lailla vanhentunut sanonta. Eikä siinä tuo keskimmäinen kirjain välttämättä ansaitse tulla sanotuksi. Mutta tänä vuonna minä aion olla kissamaailman sosiaalisen median pioneeri. Tai ainakin etujoukoissa kulkeva.

Noita sosiaalisen median palveluita syntyy kuin sieniä sateella. Ehkä minä voisin kehitellä omani, joka olisi tarkoitettu ennen kaikkea lemmikkieläinten väliseen viestintään ja verkostoitumiseen. Tiedän, että koirille on jo jotain omaa olemassa, tai ehkä se oli niiden omistajille.

Varmaan on kissoillekin jo jotain, mutta minä voisin yrittää kehittää kaikille eläimille riippumatonta sosiaalista mediaa, joka auttaisi meitä lemmikkejä olemaan yhteydessä toisiimme. Se voisi rikastuttaa varsinkin monen yksinäisen lemmikin elämää. Tai sitten se voisi antaa mahdollisuuden meille eläimille vaikuttaa yhteiskunnallisiin asioihin, esimerkiksi siihen, että miten paljon ihmisten pitäisi lain mukaan viettää aikaa meidän seurassa tai mitä herkkuja niiden tulisi meille antaa.