sunnuntai 14. joulukuuta 2014

Leijonan Joulukalenteri: 14. joulukuuta ja Adventtiarvonta 3

Tänään on taas sunnuntai ja kynttilänsytytyspäivä. Emäntä ei ole vissiin oikein sisäistänyt sitä, että kynttilöitä poltetaan sunnuntaisin! Se sytyttää niitä vähän väliä, päivälläkin joskus!

Minulla on ollut kiireinen viikko. On pitänyt vahtia, mitä emäntä tekee ja missä se on. Eilenkin se leipoi jotain, mikä haisi aika pahalle. Minun mielestä se saisi jo alkaa leipoa niitä lihoja ja kaloja, jos meinaa jouluksi ehtiä!

Luulen, että emäntä ei ole toimittanut joululahjatoiveitani eteenpäin. Hups, taisinkin itse unohtaa antaa toiveet emännälle. No ei ihmekään, ettei kaapeissa haise houkuttelevasti tai kuulu mukavia ääniä. Täytyykin korjata asia.

Ai niin, minullahan on tänään arvonta täällä blogissa. Pääset mukaan kommentoimalla kissamaisen joulumuistosi tämän tekstin jälkeen ja jättämällä samalla yhteystietosi (toimivan sähköpostiosoitteen). Niin ja mitä oikein arvotaan?! No kissamaisia herkkuja ja yksi herkkumuotti. Olen kyllä vähän pettynyt tuohon Leijona-pastillien paketin ulkoasuun. Se ei kyllä juurikaan muistuta minua!

Arvonta suoritetaan taas keskiviikkoiltana. Ei kannata myöhästyä!

10 kommenttia:

  1. Pepsi: Kun mä olin pieni ja meillä oli joulukuusi sisällä yläkerran portaiden alla, niin isäntä laittoi kuusen myös latvasta kiinni portaikkoon, etten minä kaada sitä :-D tassulinna(miumau)gmail.com

    VastaaPoista
  2. Kolme vuotta sitten sain ihan parhaan joululahjan. Se on vieläkin käytössä. Sijaismamma on suunnitellut uuden tekemistä mutta ei sillä ole kädet siihen riittäneet. t. Myrsky

    MyrskyHoo@gmail.com

    VastaaPoista
  3. Nääkin täälä voisi jo syötellä meille kaikkia ihania jouluherkkuja!! Mutta onneksi joulukolli on kuuleman mukaan tuonut meille jo lahjoja, me ei vaan löydetä niitä :---(
    -Ruffe ja Coco

    Marraskuunmuruset@gmail.com

    VastaaPoista
  4. Me saatiin emännän salaiselta neuleystävältä ihana hiiri vähän niinku ennakkoon, että annetaan emännän neuloa rauhassa ja jaksetaan odottaa lahjoja ... Me kyllä ollaan mukana arvonnassa:)
    T;Leevi, Taavi ja Nekku
    mustankissantytar@luukku.com

    VastaaPoista
  5. Eikä, Kattimaniassakin on kissamainen piparimuotti arvottavana, mutta se on eri mallinen. Olisin halunnut tuon, mutta ne olivat loppuneet :( Eli pakko osallistua :D

    Kun olin lapsi, kuului meidän jouluun se erikoisuus, että ulkokissat (jotka joskus olivat sisäkissoja) saivat viettää yhden päivän sisällä. Se oli oikein mukava lisä lempparijuhlaani.

    kattimanialaiset(ät)gmail(piste)com

    VastaaPoista
  6. Alakerran apinoilla ei ole oikein kissamaisia joulumuistoja, mutta oletkos huomannut, että meillä käy jouluhiiri? Emme tiedä mistä se kulkee, mutta jossain se käy retkillään, kun aamuisin on sillä säkissään aina jotain pientä lapsille.. Ehkä olet nähnyt sen vilahtavan?
    t. Alakerran apinat

    VastaaPoista
  7. Meidän joulukuusen koristeisiin on usein kuulunut kissanpentuja. Parhaillaan kaksikin ronttia patsasteli tekokuusemme latvassa, lisäksi muut koristeet kuuluvat silloin lattioille... joulukuusihan on kissojen lelubuffet :) t. Milla Halsualta

    VastaaPoista
  8. Kissamainen muisto joululta? Hmm... Ehkä se on lapsuuteni kissasta. Meillä oli Miisku-niminen kissa. Kun pikkusiskoni ja äitini muuttivat maalta kaupunkiin, Miisku-kolli leikattiin. Jouluksi se lihoi niin, että mätkähti lehtikoriin, kun ei jaksanut hypätä korin yli. Ei Miisku loppujen lopuksi kuitenkaan kauhean lihava ollut. Meidän Miccu, 15 wee on aika sutjakka kaveri. Osallistutaan Micun kanssa! Blogini ja yhtetstiedot täällä:
    Arkea, juhlaa ja unelmia

    VastaaPoista
  9. Kesäisin meidän kesämökillä iltaisin kävi kissa nimeltä Piki. Kierteli nurkkia ja meni menojaan. Se oli vähän niinkuin Pepsi Kola, mutta sillä oli valkoinen täplä kaulassa. Se asusti maalaistalossa, joka oli meidän mökin lähellä. Joskus pojat jättivät kalastamiaan särkiä tai jotain pientä järven antimia metsän laitaan kannolle, jolta se tiesi käydä katsomassa ja syömässä mitä närhet olivat jättäneet.

    VastaaPoista
  10. Meidän kuusesta on useana vuonna hävinnyt alaoksilta kaikki koristeet. Kissat ovat kaikki käyneet vuorollaan hakemassa palloja ja muita sopivia koristeita omiin leikkeihinsä. Edelleenkin löytyy joulupalloja poikien lelukopasta.

    Minut tavoitat Facebookista :)

    VastaaPoista