lauantai 28. marraskuuta 2015

Joulukissamietteitä


Osallistuimme Tassulinnan järjestämään Salainen Joulukissa -leikkiin. Nyt mietin kovasti, mitä oikein käskisin emännän hankkia meidän joulukissoille. Taidankin tehdä seikkailun netin syövereihin ja etsiä jotain mielenkiintoista.



Meillä alkaa olla vähän jouluista. Emäntä teki piparitaikinaa, jota uskon pikkuihmisten pian syövän. Varmaankin ilman uunia, jos vanhat merkit paikkansa pitävät. Myös jouluiset verhot on laitettu ikkunaan ja etsitty kynttilät. Mutta kinkusta en ole vielä saanut vihiä, valitettavasti!

Pikkuemäntä odottaa kovasti joulua, mutta kertoo, ettei meille tule joulupukkia. No ei tietenkään tule, edelleenkään. Kyllä me kissat pidämme siitä huolen, että lapset uskovat joulukissaan, ei pukkiin. Joulupukkihan tuo lahjat vain kissoille. Tai sitten salainen joulukissaystävä.

2 kommenttia:

  1. Jee saadanko me lahja? Emäntä ei kertonutkaan meille ;) jännityksellä odotamme! Me aiotaan tänään paketoida lahja omalle joulukissa kaverillemme. - Pepsi ja Max

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä taas emäntä tuntuu lörpöttelevän ihan liikaa ja sensuroimatta... T. Leijona

      Poista