Vain yksi valveil on

Kissat nukkuvat kuulemma 13-18 tuntia vuorokaudessa. Niin pitäisi pikkusiskonkin nukkua, ja kyllä se yleensä nukkuukin. Pikkuemäntä nukkuu vähän vähemmän ja nuo isot ihmiset vielä vähemmän. Laskeskelin, että kämppikseni nukkuu enemmän kuin minä.

Jotkut kissat tykkäävät nukkua vierekkäin. Minä ja kämppikseni emme. Olemme vain hyvin harvoin samalla neliöllä. Mutta ahdastahan siinä tulisi, jos vielä kämppikseni olisi tuossa kuvassa.

Ihmiset sanovat, että me kissat nukumme kaiket päivät. Läheskään joka päivä en nuku koko päivää. Tai yötä. Koska minusta on kiva kärkkyä jääkaapin läheisyydessä, venytellä tassuillani huonekaluista tai ikkunan karmeista kiinni pitäen (emäntä: lue: raapien!), pestä itseäni, leikkiä pikkuemännän kanssa, juosta kämppikseni kanssa, makoilla kehräten emännän tai isännän sylissä. Ei siinä ehdi nukkumaan!

Sanotaan, että kissa valitsee itse nukkumapaikkansa. Tottakai! Eihän sitä nyt kukaan muu voi sitä päättää. Onneksi meillä riittää nukkumapaikkoja, vähän kuin tuossa kuvassa. Niitä on kiva vaihdella.

Joka ilta, kun lamppu sammuu

Minusta pikkusisko alkaa olla aika kiva, vaikka se välillä huutaakin niin, että joudun lähtemään pois sen lähistöltä. Ja alkaa se jo pitää muunkinlaista ääntä, sellaista ihan mukavaa juttelua. Olen käynyt nuolaisemassa sitä kädestä.

Kuten kuvasta näkyy, olen kovaa vauhtia syrjäyttämässä emännän sen nukkumapaikalta. Koska kehrään niin kauniisti, minut voisi nimittää nukutuskelloksi. Tai nukkumatiksi. Ei vaan Nukku-Leijonaksi tietenkin!

Olen kuullut, että joillain voi olla vaikeuksia saada unta. Mielestäni ei kannata tuhlata rahaa lääkkeisiin, vaan ottaa kissa viereen. Jo alkaa uni maistua!

Karmea kohtalo?

Jokin aika sitten luin taas Leijonan Uutisista siitä, että täällä Helsingissä Viikin löytöeläintalossa joudutaan lopettamaan löytökissoja. Viime vuonna yli 150 kissaa vaivutettiin ikiuneen. Toisaalta hieman useampi löysi itselleen uuden kodin sitä kautta.

Minusta on hyvin surullista ensinnäkin se, että kissa hylätään tai katoaa, eikä enää löydä kotiinsa. Myös ikiuneen vaivuttaminen (mitä lehti kutsui eutanasiaksi, mutta minusta se on kammottava sana, niin käytän mielummin omaa termiäni) on hyvin surullista. Ymmärrän sen silloin, jos kissa on kovin sairas ja tuskainen, mutta jos kyse on vain siitä, ettei kissalla ole muuta paikkaa, se on kamalaa!

Lajitovereilleni, jotka ovat karmean kohtalon kokeneet, toivon kauniita unia. Mutta ihmiset, jotka kissansa hylkäävät, tai jotka eivät viitsi etsiä kadonnutta kissaansa, saavat minulta painajaistoivotukset. Ja niitä, jotka ovat kissalle tarjonneet uuden kodin, tervehdin ilolla ja riemulla. Olette maanpäällisiä enkeleitä!