Sylipaikka varattu!

Minä odotin, että meidän varahoitajat olisi tulleet tällä viikolla. Koska ne oli meillä viime viikolla ja edellisviikollakin käymässä. Ajattelin, että siitä tulee tapa. Minusta on niin mukava loikoilla papan sylissä. Siinä saan olla rauhassa rapsutettavana.

Emäntä kun on niin harvoin paikoillaan, että joudun joskus ihan äänekkäästi huomauttamaan ja napakasti näpäyttämään, että nyt on minun vuoro päästä syliin. En ymmärrä yhtään sitä, kun emäntä sanoo, ettei sen kaikkia vaatteita saisi repiä. En minä revi vaatteita! Minä vain asettelen niitä mukavammin tassujeni alle. Ja ihan pikkuisen joskus saattaa siinä touhussa kynsikin paljastua. Ja jos kerta niin on tarkkaa, niin miksi sen pitää pitää sellaisia vaatteita, jotka eivät ole kissankestäviä?

Kesykissa?

Minäkö kesy? Toivot vain!

Luin artikkelin siitä, kuinka kissojen kesyyntyminen on tapahtunut. Minusta tuo aihe on hyvin mielenkiintoinen ja ylipäänsä historia ihmisen ja kissan välillä.

Kissa on saanut itse kesyttää itsensä. Ja miksi kissa on antanut itsensä kesyyntyä? No tietysti siksi, että ihminen on tajunnut antaa kissalle sopivaa muonaa. Kyllä hyvä ruoka aina kissan lähimaastossa pitää!

Siinä jutussa kerrottiin myös, ettei kissa ole kokonaan kesy. No se ei tietenkään ole minulle mikään yllätys! Meillä on hyvin vahva oma tahto ja tahdomme pitää siitä kiinni. Tosin kämppikseni tahto on paljon vähemmän vahva kuin minun, mutta se muistuttaakin monelta osin koiraa.

Erityisen kiinnostavaa minusta oli se, että meidän kissojen väritys ja turkkien kuviointi on muuttunut kesyyntymisen myötä paljon vaihtelevammaksi. Luulen, että se johtuu piiloutumistarpeen vähentymisestä.

Mutta onhan niin tapahtunut myös ihmisillä! Näin kissamuistiin kun on luottaminen, väitän, että on ihmisten vaatetus muuttunut myös ajan myötä hurjasti. Värejä, muotoja, malleja ja koristeluja on tullut huimasti lisää. Ei ole enää valkoisen, harman ja ruskean eri sävyjä, vaan neonvärejä, strasseja ja jopa pimeässä hohtavia vaatteita.

Onneksi meidän kissojen turkit eivät loista pimeässä. Emme silloin nimittäin ehkä näkisi niin hyvin hämärässä.

Hellepäivää

Nyt on lämmin, oikeastaan ihan kuuma. Aion muuttaa parvekkeelle, tai no oikeastaan asun siellä jo. Nautiskelen lämmöstä ja auringosta, mutta myös varjosta, vuorotellen. Näin kuumalla ei jaksa juuri juoksennella, saati hyppiä pikkuemännän sänkyyn. Makoilu on parasta helletekemistä.

Me kissat tykkäämme lämmöstä. Uskon, että pikkuemäntäkin tykkää, emäntä ainakin. Mutta yksi huono puoli on siinä, että ihmiset eivät laita pitkiä vaatteita päälleen. Nimittäin minä en tykkää ollenkaan mennä syliin, jos emännällä on vain ihan lyhyet housut jalassa. Tassujen alla täytyy olla kangasta, jota voi vähän leipoa paikalleen asettuessaan.

Onneksi emäntä ottaa illalla parvekkeella istuessaan viltin syliinsä, jotta minä voin turvallisin mielin mennä sen päälle makoilemaan ja nauttimaan rapsutuksista. Kesä on kissan parasta aikaa!