Mitä on työ?

Kuten FB- ja Twitter-seuraajani ehkä ovat huomanneet, pääsin syliin.

Uskon, että jokaisella kissalla tulee joskus hetki, että heittäytyy ihan filosofiseksi. Kämppikseni tosin ei taida jäädä asioita juuri pohtimaan, se räppää ne siinä hetkessä ja jättää sitten taakseen. Sekin on taito, monelle aika hyväkin, luulisin. Minä puolestani pohdiskelen paljonkin.

Minua on mietityttänyt viime aikoina, mitä oikeastaan on työ? Kun isäntä menee töihin ja emäntäkin on käynyt, mutta onneksi ei vielä joka päivä. Mitähän siitäkin sitten tulee, kun emäntä menee töihin joka päivä tai ainakin melkein?! Entistä vähemmän syliaikaa? Omaa rauhaa, jee! Mutta varmaan vähemmän jääkaapin avauspäivystyksiä, karvaisempaa juomavettä ja enemmän nukkumista.

Työ on varmaan jotain tärkeää, koska siitä puhutaan niin paljon ja siitä saa rahaa. Jotkut tosin saa rahaa ilman työtäkin. Työ on varmaan hauskaakin, ainakin paljon aikaa vievää. Työ on varmaan ihmisten erikoinen tapa. Ehkä minä voisin joskus lähteä töihin, päiväksi tutustumaan. Yhden päivän isännän mukaan, yhden emännän. Sen jälkeen voisin sanoa enemmän.

Emäntä tekee kyllä töitä myös kotona. Ihan samalla tavalla kuin mitä se toimii minun sihteerinä: istuu koneen ääressä, kirjoittaa, lukee ja miettii. Paitsi minun sihteerinäni se juttelee minun kanssa samalla. Jotenkin olen ymmärtänyt, että emännällä on ensin aina töitä täällä kotona ja sitten se menee niiden töiden kanssa oikeasti töihin. Jotain valmisteluista ja opetuksesta se on puhunut.

Sen juuri ja juuri kestäisin, että se menee hetkeksi muualle, mutta että pitää monta tuntia yhden työpäivän takia istua koneella?! Ei ole kissan helppo hyväksyä sellaista ammattia. Se kaikki on kuitenkin pois minun rapsutteluista.

Sylipaikka varattu!

Minä odotin, että meidän varahoitajat olisi tulleet tällä viikolla. Koska ne oli meillä viime viikolla ja edellisviikollakin käymässä. Ajattelin, että siitä tulee tapa. Minusta on niin mukava loikoilla papan sylissä. Siinä saan olla rauhassa rapsutettavana.

Emäntä kun on niin harvoin paikoillaan, että joudun joskus ihan äänekkäästi huomauttamaan ja napakasti näpäyttämään, että nyt on minun vuoro päästä syliin. En ymmärrä yhtään sitä, kun emäntä sanoo, ettei sen kaikkia vaatteita saisi repiä. En minä revi vaatteita! Minä vain asettelen niitä mukavammin tassujeni alle. Ja ihan pikkuisen joskus saattaa siinä touhussa kynsikin paljastua. Ja jos kerta niin on tarkkaa, niin miksi sen pitää pitää sellaisia vaatteita, jotka eivät ole kissankestäviä?