Minua tympi eilen aika lailla, kun lajitoverini menivät häviämään kissalympialaisten ottelunsa eilen. Tosin osasin sitä kyllä aavistella. Vähän liian paljon taisivat hehkuttaa sitä edellistä voittoa kaikki suunnat, että taisivat Leijonat saada siitä vähän liikaa paineita.
Eilispäivän otin sen asian suhteen aika rennosti, nukuin lähinnä. Mutta illalla mau'uin turhastumistani tilanteeseen, ja aamuyöstä sitten en enää voinut pidättää - pissa pääsi emännän peitolle. Kämppikseni toimi Juudaksena, sillä herätti heidät kaaputtamisääneen. Emäntä ja isäntä riemastuivat asiasta niin, että nousivat ylös. Minä olisin antanut heidän nukkua kyllä vielä ihan rauhassa.
Tämä kaikki on oikeastaan kämppikseni syytä, näin rehellisesti sanottuna. Isäntä vaihtaa hiekat laatikkoon kerran viikossa, mutta nyt, kun ne oli pikkuemännän kanssa poissa, kämppikseni oli hyvin epänormaali itsensä, kun söi, joi, maukui, pissasi ja kakkasi paljon enemmän kuin normaalisti. Minun nenäni haistaa tämän hiekkalaatikon ylitulituksen tietenkin, enkä voinut mennä sinne, tarkkanenäinen ja siisti kissa kun olen. Pehmoiselle peitolle oli turvallista tehdä pakkopissa. Ei se ollut minun syy!
