lauantai 23. maaliskuuta 2013

Sisustuksellista

Me ollaan kämppikseni kanssa oikein muodikkaita ja tyylikkäitä sisustuselementtejä, vaikka itse sanonkin. Harvassa sohvassa on näin hienot käsinojakoristeet kuin tässä.

Emäntä sanoo kämppistäni sisustuskissaksi, kun se on musta ja vihreäsilmäinen. Minä puolestani sisustan väritykseltäni parhaiten keittiötämme. Ja keittiö on muutenkin melkein paras paikka, kun siellä on jääkaappi ja pakastin. Niissä on kaikenlaisia herkkuja. En malta odottaa, kun pikkuemäntä oppii aukaisemaan ne.

Tosin en ole enää aivan vakuuttunut pikkuemännän hyväntahtoisuudesta. Se on oppinut emännältä jotain, mitä se ei tosiaankaan olisi saanut oppia: komentamaan meitä! Mutta se osaa nätisti silittää, sentään.

Emäntä sanoi, että jossain vaiheessa työhuoneesta tulee pikkuemännän huone. Se ei minua haittaa, koska se on tähän asti ollut lähinnä kämppikseni valtakuntaa. Mutta vähän sisustusvinkkejä voisin kyllä sitä varten antaa: väreiksi valkoista ja oranssia, paljon pieniä palikoita lattialle ja mukavia nukkumispaikkoja ympäri huonetta.

4 kommenttia:

  1. Meilläkin on alettu sisustaa kisun värityksne mukaan eli harmaataq on kaikkialla :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienoa, kissa on tärkein elementti, jonka ympärille on helppo rakentaa toimiva kokonaisuus. T. Leijona

      Poista