Näytetään tekstit, joissa on tunniste hiiri. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste hiiri. Näytä kaikki tekstit

lauantai 13. syyskuuta 2014

Hiiret loukussa ja kalat verkossa?


Emäntä ja pikkuihmiset ovat poissa, niin minulla on aikaa pohdiskella asioita. Löysin pikkuemännän kätköistä tämmöisen paperin, joka taitaa olla kartta tai jokin esite. Ne kävi taas vähän aikaa sitten siellä paikassa, missä voi katsella kaloja. Kerroinkin siitä kerran blogissani.

Nuo kalojen kuvat saivat minut miettimään, että meitä bloggaajakissoja kyllä on, mutta onko blogia pitäviä kaloja? Tai hiiriä? En olekaan perehtynyt. Että voisiko näin blogin ja verkon välityksellä harjoitella virtuaalista jahtia hiiren blogikoloon tai kalan blogiparveen? Kirjottavatko hiiret ja kalat mahdollisissa blogeissaan suuresta vaanivasta virtuaalivaarasta? Sillä epäilemättä niiden suurin pelko on varmasti se, että joutuvat kissantassuihin. Niin minä ainakin uskon.

Sinä Lukijani tietysti pohdit sitä, kuinka minä olen pystynyt kirjoittamaan ilman emännän sihteerinpalvelujen läsnäoloa. No, voin kertoa salaisuuden. Minulla on emäntään etäyhteys. Sitä voisi kutsua myös Viralliseksi PalvelijaNäkymäksi. Emäntä nimittäin on hyvä olemaan verkossa. Ja siksi toivonkin, että kirjoittaisit kommenttikenttään omia blogivinkkejäsi meille yhteiseksi seurantakohteeksi. Kissa-, hiiri- tai ihmisblogeja, mitä vaan. Kiitos, mau kur, jo etukäteen!


maanantai 14. lokakuuta 2013

Hiirijuttuja

Hiiret ovat olleet tämän päivän puheenaiheena. Luin nimittäin uutisen, että jossain oli hiiri mennyt jyrsimään vauvaa. Mielestäni tuo uutinen on järkyttävä esimerkki siitä, mihin maailma menee, jos ihmisillä ei ole kissoja! Meillä ei olisi voinut käydä noin, koska minä tai kämppikseni olisimme olleet hiirtä vastassa.

Toinen hiirijuttu on semmoinen, että emännällä taitaa olla hiiri kyynärpäässä. En ole sitä kylläkään nähnyt, vaan useammin sillä on kädessä hiiri, tai ainakin se väittää sen laitteen olevan hiiri. Tosin on sillä myös sormet kädessä, ja ne toimii kuulemma monessa asiassa kuin hiiri. Paitsi ei joka tietokoneessa vissiinkään.

Luulen, että se kyynärpäähiiri on vain hiirenpoikanen, mutta ehkä on silti syytä tarkkailla tilannetta. Ettei vain menisi herkkupala sivu suun!