lauantai 13. syyskuuta 2014

Hiiret loukussa ja kalat verkossa?


Emäntä ja pikkuihmiset ovat poissa, niin minulla on aikaa pohdiskella asioita. Löysin pikkuemännän kätköistä tämmöisen paperin, joka taitaa olla kartta tai jokin esite. Ne kävi taas vähän aikaa sitten siellä paikassa, missä voi katsella kaloja. Kerroinkin siitä kerran blogissani.

Nuo kalojen kuvat saivat minut miettimään, että meitä bloggaajakissoja kyllä on, mutta onko blogia pitäviä kaloja? Tai hiiriä? En olekaan perehtynyt. Että voisiko näin blogin ja verkon välityksellä harjoitella virtuaalista jahtia hiiren blogikoloon tai kalan blogiparveen? Kirjottavatko hiiret ja kalat mahdollisissa blogeissaan suuresta vaanivasta virtuaalivaarasta? Sillä epäilemättä niiden suurin pelko on varmasti se, että joutuvat kissantassuihin. Niin minä ainakin uskon.

Sinä Lukijani tietysti pohdit sitä, kuinka minä olen pystynyt kirjoittamaan ilman emännän sihteerinpalvelujen läsnäoloa. No, voin kertoa salaisuuden. Minulla on emäntään etäyhteys. Sitä voisi kutsua myös Viralliseksi PalvelijaNäkymäksi. Emäntä nimittäin on hyvä olemaan verkossa. Ja siksi toivonkin, että kirjoittaisit kommenttikenttään omia blogivinkkejäsi meille yhteiseksi seurantakohteeksi. Kissa-, hiiri- tai ihmisblogeja, mitä vaan. Kiitos, mau kur, jo etukäteen!


2 kommenttia:

  1. Meidän blogiin tunkeutuu toisinaan meidän gerbiilitkin kertomaan omia juttujaan. Höh! Ollaan varmaan nukuttu just silloin tai jotain. Meidän blogin sivun reunasta näkee mitä blogeja me seurataan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Gerbiilit...ovat varmaan yhtä nopeita kuin saksalaiset autot? Olenkin kurkkinut teidän blogisuosikkeja. t. Leijona

      Poista