Hiiret loukussa ja kalat verkossa?

Emäntä ja pikkuihmiset ovat poissa, niin minulla on aikaa pohdiskella asioita. Löysin pikkuemännän kätköistä tämmöisen paperin, joka taitaa olla kartta tai jokin esite. Ne kävi taas vähän aikaa sitten siellä paikassa, missä voi katsella kaloja. Kerroinkin siitä kerran blogissani.

Nuo kalojen kuvat saivat minut miettimään, että meitä bloggaajakissoja kyllä on, mutta onko blogia pitäviä kaloja? Tai hiiriä? En olekaan perehtynyt. Että voisiko näin blogin ja verkon välityksellä harjoitella virtuaalista jahtia hiiren blogikoloon tai kalan blogiparveen? Kirjottavatko hiiret ja kalat mahdollisissa blogeissaan suuresta vaanivasta virtuaalivaarasta? Sillä epäilemättä niiden suurin pelko on varmasti se, että joutuvat kissantassuihin. Niin minä ainakin uskon.

Sinä Lukijani tietysti pohdit sitä, kuinka minä olen pystynyt kirjoittamaan ilman emännän sihteerinpalvelujen läsnäoloa. No, voin kertoa salaisuuden. Minulla on emäntään etäyhteys. Sitä voisi kutsua myös Viralliseksi PalvelijaNäkymäksi. Emäntä nimittäin on hyvä olemaan verkossa. Ja siksi toivonkin, että kirjoittaisit kommenttikenttään omia blogivinkkejäsi meille yhteiseksi seurantakohteeksi. Kissa-, hiiri- tai ihmisblogeja, mitä vaan. Kiitos, mau kur, jo etukäteen!

Mietitään

Tässä muutama päivä sitten pikkuemäntä kiipesi penkille ja nojasi pöytään, jonka päällä minä tarkkailin tilannetta. Se sanoi minulle: "Leijona, mietitään." Toki se käytti minun oikeaa nimeä, jonka osaa nykyään sanoa virheettömästi. Minä kylläkin koin pyynnön hieman ahdistavana, sillä juuri sillä hetkellä en ollut miettimistuulella, ja lähdin pois paikalta.

Mietin kyllä useinkin, paljon erilaisia asioita. Olen huomannut pikkuemännän puheista, että sekin miettii. Miettiminen yhdessä voi olla hyvinkin hedelmällistä ja tärkeää, mutta joitakin asioita pitää saada miettiä ihan yksikseen. Toisaalta silloinkin asioiden ääneen sanominen tai kirjoittaminen auttavat järjestelemään ajatuksia.

Miettiminen ennen toimimista on usein hyvin tärkeää. Se voi joskus unohtua, kun on kiire, mutta sitten saattaa tulla kahta kauheampi kiire, jos toimii ilman miettimistä.

Me kissat osaamme myös varsin hyvin olla miettimättä ja makoilla vain. Viime päivinä olen makoillut raapimispuun mökissä. Siellä saa olla rauhassa - omien ajatusten kanssa tai ilman niitä.

Naalliassik

Oletko miettinyt, mitä olisi, jos aika kulkisikin takaperin? Jokin aika sitten näkyi semmoinen elokuva, jossa se mies oli aluksi vanha ja lopuksi ei. Yleensä vissiin on toisinpäin. Siis että ollaan vauvoja ja sitten kasvetaan ja sitten ollaan vanhoja ja kuollaan.

Mutta mitä olisi, jos mentäisiinkin toisinpäin? Vanhasta nuoreksi ja sitten lopulta taas ihan vauva-asteelle. Ja jos talven jälkeen olisikin syksy eikä kevät? Tai kävelisi takaperin? Olisi tulossa sieltä, minne oli menossa. Tai sitten jos lukisikin jotain lopusta alkuun? Tosin blogimaailmassa moni tekeekin niin, koska uusin teksti tulee aina ensimmäiseksi.

Minulla on ollut hyvin aikaa miettiä moisia asioita, koska olen torkkuillut päivät pitkät. Olen kyllä ollut iloinen siitä, että emäntäkin on ottanut välillä torkut, ja minä olen saanut olla vieressä. On se ottanut syliinkin, mutta minulla on ollut siinä aika ahdasta. Ihan kuin makoilisin pallon päällä tai vieressä. Se tunnostaa vähän liiankin tutulta. En kyllä haluaisi palata siihen aikaan, kun ei vielä ollut emäntää.

Vanha, vanhempi, vanhuus

Voit vaihtaa minulle vaipan - tai sitten rapsuttaa. Eikös se ole sama asia?

Emäntä on sanonut viime aikoina usein, että minkälainen minä olen sitten, kun olen vanhempi? Että vieläkö niin kovin jaksan kiehnätä ja vaatia huomiota vai makoilenko vain rauhassa pitkät päivät, kuten kämppikseni on alkanut tehdä. Minä uskon, ettei minusta tule vanhaa. Että minä olen aina pentu. Vaikka vauva kasvaisi, minä säilyn nuorena. Niin se on, tai ainakin luulen niin, melko varmasti.

Vanhuus on pyörinyt mielessäni myös muusta syystä. Olen huomannut 10-vuotiaan kämppikseni turkissa harmaita karvoja! Ja luin tässä lempisarjakuvastani Kamuista kissasta, joka sai vanhojen kissojen ruokaa. Emäntä on sanonut, että kämppikselleni pitäisi ostaa sellaista. Minua vähän mietityttää koko asia.

Olen myös kuullut, että monet ihmiset pelkäävät vanhuutta ja tekevät kaikenlaista omituista sen välttämiseksi. Ja sitten olen kuullut sellaisen sanonnan, että vanha ja raihnainen. Miksi se vanhuus on niin kamalaa? Voisikohan se olla leppoisaa aikaa? Semmoista, että on aikaa katsoa, kuunnella ja tuntea. Aikaa muistella ja aikaa rapsuttaa! Jos vanhuus on sellaista, voisin minäkin ehkä tulla vanhaksi.

Sitä paitsi emäntäkin on vanhenemassa. Taas on tulossa vuosi lisää. Minä ajattelin onnitella häntä kiehnäämällä hänen jaloissaan, puskemalla häntä ja heittäytymällä kyljelleni hänen edessään, jotta hän voisi rapsuttaa minua mahasta. Aika hyvä lahjaidea, eikö totta?