Pääsin minä sittenkin!

Hiphei, pääsin sittenkin hyllyn päälle. Emäntä oli jättänyt tuonne vasempaan yläkulmaan pienen tilan, jonne onnistuin hyppäämään. Emäntä ja isäntä yrittivät kovasti pähkäillä, miten se oikein onnistui, mutta myhäilin vain viiksiini. Kyllähän tämmöiset asiat fiksulta kissalta onnistuvat. Alastuloon sitten tarvitsin ihan pikkuisen isännän auttavaa kättä.

Nyt meillä on hienot seinät makuuhuoneissa ja kohta myös uusi huonekalu paikoillaan, koska emäntä rupesi sitä juuri kokoamaan. Ei tämä muutos välttämättä ihan paha olekaan, paitsi se työ.

Huonekalukissa vai tilpehöörikissa?

Taas on se aika vuodesta, että emäntä alkaa katsella seiniä ihmeellinen kiilto silmissään ja hymy huulillaan. Olen pannut merkille, että tuo hullutus alkaa yleensä sen jälkeen, kun postilaatikosta on tullut sellainen paksu vihkonen, jossa on epämääräisiä huonekuvia.

Se liittyy jotenkin suunnitelmiin, tavaroihin ja huonekaluihin. Ja johonkin kauppaan. Emäntä on käynyt siellä monta kertaa ja tuonut sieltä tämmöisiä kasseja. Yleensä niissä on ollut jotain muuta sisällä kuin näissä kuvissa.

Minusta meillä ei ole koskaan liikaa uusia nukkumapaikkoja, joten suhtaudun siihen varsin myönteisesti, että emäntä haluaa siellä kaupassa käydä ja tuoda jotain mukanaan. Mutta on noiden huonekalujen lisäksi myös moni pikkutavara ihan kiva.

Kerran ihan vahingossa tönäisin pöydältä alas yhden maljakon, joka oli sieltä kaupasta ostettu. Emäntä säikähti kovasti, etten minä rikkoisi tassujani. En osunut sirpaleisiin. Mutta tulipahan se selväksi ainakin, että olen minä maljakkoa tärkeämpi. Tottakai!