Ota edes nyt kuva!

Emännällä on ollut vaikeuksia saada kuvattua minua viime päivinä. Se on varmaan unohtanut, miten kameraa käytetään.

Tänään ja eilen se teki jotain paperi- ja pahvijuttuja. Eilen yksin, tänään pikkuemännän kanssa. Emännällä oli sellaiset hauskat liikkuvat jutut kädessä. Minä yritin ottaa niistä kiinni, kun emäntä leikkasi paperia. Emäntä ei kylläkään ollut kovin riemuissaan asiasta, sillä se meinasi leikata viiksikarvaani. Se sanoi, että kyseessä oli sakset. Ja se koko touhu oli kyllä aikamoista askartelua. Harmi, ettei tullut ikuistettua.

Toisilla on oikeastaan vain kuvia blogeissaan. Kuulin myös, että usein ihmiset tykkäävät seurata netistä lähinnä kuvallista sisältöä. Vaikka kuva kuinka kertoisikin tuhat sanaa, en usko, että minun ajatusteni monikerroksisuus tulisi pelkissä kuvissa esille. Ei varsinkaan emännän kameralla tai puhelimella otetuissa.

Vaikka olenkin hyvä poseeraamaan, ei emäntä muka ehdi kuvaamaan. Kuulemma siihen tarvitsee kaksi kättä, ja yleensä sillä on pikkusisko toisessa kainalossa, kun se on vapaana niin kamalan kova menemään. Esimerkiksi minun ja kämppikseni ruokia se on käynyt maistelemassa, vaikka omia ruokiaan ei aina suuhunsa pistä. Kunhan sekin saa kinkkua, aion ehdottaa vaihtokauppaa!

Leijona ja kirahvi tuoliviidakossa

Ihana kissa -kuvaus

Emäntä kävi vähän aikaa sitten semmoisessa kuvauksessa, jossa se puunattiin ja suittiin siistiksi ja sitten otettiin valokuvia. Minä näin niitä kuvia ja katsoin semmoisen videon, missä emäntä oli pääosassa. Jotenkin ne kuvat vaikuttivat minusta vajavaisilta, sillä niissä oli vain emäntä. Jo entisaikojen kuvaukselliset naisihmiset ymmärsivät sen, että kissa kuvan tai maalauksen täydentää. Ihmettelen suuresti, miksei emäntä tätä ole sisäistänyt eikä ottanut minua sinne mukaan.

Taidankin mennä ihan itse semmoiseen Ihana kissa -kuvauselämyspäivään, jossa minut harjataan ensin ja ehkä kynnet viilataan teräviksi. Sitten olen vain oma itseni, ja kaksi valokuvaajaa kuvaa minua. Ehkä joku yrittää välillä siirtää häntäni paremmin kuvaan sopivaksi, mutta minä heilautan sen tietysti heti takaisin. Sitten tilaan kuvia, joita voin lähettää kaikille ihailijoilleni, ja tauluja, jotta olisin oikeasti joka paikassa. Seinällä muuten kuin taulun kuvassa pysyminen on nimittäin vähän vaikeaa, myös meille kissoille.

Tässä muutama niistä emännän kuvista. Ensimmäisen on ottanut Mirkku Merimaa, kaksi seuraavaa Niina Stolt.

Tähän kyllä kuuluisi kissa olkapäälle, ettei olisi niin paljas!

Mitä emäntä katsoo? No kissaa tietysti!!

Tähän kuvaan tulisi enemmän toimintaa, kun minä pääsisin repimään tuota harsoa!

Kissakas

Netissä surffaillessani löysin hassunhauskan sivun, nimittäin kissanmielisten pahvilaatikon eli Kissakkaan. Se on olemassa myös siellä tassukirjassa, missä minullakin on oma sivuni.

Kissakas onkin kiva sivusto, jos etsii jonkinlaista kissatietoa ja -hupia elämäänsä. Ja se on vieläpä aika uusi paikka. Sivulta löytyy kilpailuja, artikkeleita ja mukavia kissajuttuja. Tassukirjan puolella ainakin on myös paljon lukijoiden kissojen kuvia, ja tuolla sivustolla vieraskynä-juttuja.

Minun tarvitsisi varmaan värvätä pikkuemäntä valokuvaajaksi, jotta saataisiin myös kunnon kuvia minusta ja kämppiksestäni, kun emäntä on niin kiinni tuossa vauvassa, tai ainakin sen toinen käsi, tai tissi. Ainakin pikkuemäntä on hyvin innokas painelemaan kameran nappeja. Voisin sitten lähettää itsekin tuonne kuvani.

Pikkuemäntä valvoo nettisurffailujani.

Kissakkaan sivulta voi käydä aina katsomassa, minkänimisellä kissalla kulloinkin on kissanpäivät, eli sieltä löytää kissojen nimipäiväkalenterin. Tosin luulenpa, ettei minun nimeäni kalenterista löydy, eikä myöskään kämppikseni. Ei oikeita, eikä taiteilijanimiä.

Olen löytänyt tuolta sivustolta jo monta mielenkiintoista juttua ja osallistunut kissakirjaäänestykseen. Harmi vaan, että minun täytyi osallistua emännän nimellä, koska minulla ei ole omaa sähköpostiosoitetta. Hmm...siinäpä onkin asia, mikä täytyy korjata ensitilassa.

Kuvaajan eteen?

Hei emäntä, tähtää ylemmäs!

Minä olen kovasti harkinnut menemistä ammattivalokuvaajalle, kun ei tuo emäntä taida osata ottaa kuvaa, johon saisi korvat mukaan. Kyllähän kissalla täytyy korvat olla kuvassakin!

Melkein onnistuit!

Hei, nyt se onnistui, ainakin melkein. Mutta siis luin Leijonan Uutisista (ja huomasin, ettei se lehti ole vieläkään korjannut omaa nimeään, vaan edelleen ilmestyy nimellä Helsingin Uutiset), että nykyisin yhä useampi haluaa ammattikuvaajan ottaman kuvan lemmikistään. Uskon, että emäntäkin haluaisi, mutta ei vain ole saanut aikaiseksi.

Haaveilija!

Toisaalta voi olla, että monikaan eläin, ainakaan kissa, ei kovin suopeasti suhtaudu siihen, että mennäänkin ihan johonkin muualle. Mutta olen kuullut, että joku valokuvaaja voi tulla kotiin. Se olisi kyllä hienoa, jos joku tulisi meille. Saattaisi saada minut ja kämppikseni ehkä jopa pikkuemännän kanssa samaan kuvaan. Tai sitten ei.