Keittiöapulaisena

Nyt kun meillä on erilainen keittiö kuin ennen (oikeastaan kaksi keittiötä, sillä pikkuihmisillä on myös omansa), emäntä on viettänyt aika paljon aikaa päivästään siellä. Minä luonnollisesti olen ollut mukana, erityisesti niissä hetkissä, kun pikkuihmiset ovat olleet poissa jaloista. Sitä tapahtuuu kylläkin valitettavan harvoin.

Tässä ihmettelen ensimmäistä kertaa uusia kaapinovia. Ja näitä ei muka saa raapia!

Olen muun muassa auttanut leipomisessa ja koemaistanut fetajuustoa, kun oli pikkuemännän synttärien aika. Olen myös oppinut hyvin uuden ruokapaikkamme ja tiedän erinomaisen varmasti, missä meidän jääkaappi on. Sen sisällön tiedän katsomattakin.

Ja uukkari!

Ja kuten huomaatte, juoksuratani on oiva. Emäntä tosin pitää niiden mahdollisesti kuumien levyjen päällä semmoista ritilää, koska se levylaitos piippaa, jos astun sopivasti sen päälle. Olen yrittänyt kurkotella ja hypätä kaappien päälle, mutta sinne ei ilmeisesti enää pääse. Tylsää!

Tänään

No nii mä sain taas kirjottaa ku tänää tapahtu nii paljo kaikkee. En ees muista enää missäjärjestyksessä mut ainaki näitä tapahtu.

Mä heräsin tai ainakaa en nukkunu enää.

Sit mä menin jatkaa unii isännän kaappiin mut mäntä ei löytäny mua vaikka kävi iha lähellä. Se meinas jo melkee huolestuu mut sit se otti järeet aseet käyttöön ja laitto katkiksii. Emmä iha heti tullu mut sitku se laski lautaset lattialle mä olin tietty heti siinä. Leiona kyl meinas ottaa mun lautaselta ku se ei muka huomannu et sille tuli oma lautane.

Ja sit mä askartelin pikku männän kaa. Se oppi leikkaa mut ei onneks mun häntää. Ei se ees yrittäny mut mäntä säikähti ku mä olin nii lähellä. Sit mä menin viel siihe koriin ku pikku mäntä otti kaikki jutut siit pois.

Ja sit mä oksensin karva palloja ja ruokaa ja sit mäntä harjas mua. Ai nii vielä mä juoksin tänää Leijonan kaa ja siinähä sitte päivä meniki. Huh!

Melkein solmussa

Emäntä on huonosti ehtinyt taas toimimaan sihteerinäni. Vielä huonommin se on ehtinyt rapsuttelemaan minua. Sen vuoksi olenkin piiloutunut usein isännän vaatekaappiin, salaiseen paikkaani, jonka nyt teille paljastin.

No, täytyy tunnustaa, olen minä käynyt usein pikkusiskon sängyssä sekä juossut kämppikseni kanssa. Tässä yhtenä päivänä pikkuemäntä jäi jalkoihin ja kaatui, kun me ei ehditty väistää. Olen myös seuraillut monenlaisia kissajuttuja netistä, mutta nyt emäntä ei ehdi kuunnella minun ajatuksiani niistä.

Blogeja olen lukenut myös, ja olen kyllä kateellinen monille blogiystävilleni, koska monellakaan ei ole tämmöisiä pikkuihmisiä viemässä emännän kaikkea aikaa, vaan heidän emäntänsä ehtivät ottaa hienoja kuvia, rapsutella, hemmotella ja kirjoittaa blogia.

Mutta tykkään kyllä kovasti siitä itkuohjelmasta, joka näkyy perjantai-iltaisin, sillä emäntä katsoo sitä (tosin yleensä koneelta vähän myöhemmin, kun pikkuihmiset ovat nukahtaneet) ja ottaa minut syliinsä ja rapsuttelee minua. Enkä ole vielä ainakaan kastunut pahasti.

Minä olin kyllä tässä ensin!

Tai no, ehkä en ihan oikeasti ollut, siis tuossa. Mutta olin minä oikeasti täällä ensin. Sitten tuli pikkuemäntä ja pyörremyrskyt. Siltä tämä elämä alkaa vaikuttaa ja meidän koti. Tosin kyllä minä oman paikkani aina löydän.

Pikkuemäntä on aikamoinen touhuaja. Se kantelee tavaroita ympäriinsä ja penkoo kaappeja. Se on minusta kyllä kivaa, koska se on oppinut jo availemaan kaappien ovia, eikä se aina muista laittaa niitä takaisin kiinni. Minä otan tilaisuudesta vaarin ja menen ainakin tutkailemaan mukaan, paitsi jos emäntä kieltää. Minä tottelen mielestäni huomattavasti paljon paremmin kuin pikkuemäntä.

Dilemma

Jotenkin nämä ovet avautuvat.

Kämppikseni yleensä avaa täältä alhaalta.

Ihmiset taas tuommoisesta vetojutusta.

Eikö kukaan tule auttamaan?

Mau!

Ny on taas mun vuki. Vaikkei mul kyl oikee oo asiaa ku ei oo mitää ihmeitä tapahtunu mulle ainakaa. Mut semmä voisin kertoo et pikku mäntä osaa puhuu kissan tapaista kieltä. Se puhuu ihmisille erillailla ku meille. Ja se osaa mua silittääkki. Ja sotkee jokapaikan niinku tosta kuvasta näkyy.

Ei kissa tuoho sekaan aina mahru. Siks mä meen omiin juttuihi aina välillä. Mutten oo ollu viimeaikoina kovin paljoo majassa. Mut on toi pikku mäntä oppinu mua kattoessaa et emännän kaapin voi avata ja sieltä kiskoo tavarat pois. Oommä aika hyvä ope. 

Ja sit meillä on taas ollu silputtavaa vaik emäntä sano ettei sais mutku ei sekää tee aina mitä me halutaan. Semmost se on. Ny pitää mennä lekottelee. Mau!