Minä alan uskoa, että tontut tarkkailevat meitä. Ja minä olen ollut tosi kiltti, koska yksi tonttu oli tuonut minulle lahjan. Noo, oli se vähän pikkuemännällekin, mutta ensin minulle!
Maanantaiaamuna kuuntelin, että käytävästä kuuluu ääniä, kun emäntä lähti töihin. Siellä oli kuulemma ollut tonttu, jonka emäntä oli nähnyt. Ja se tonttu toi minulle tämmöisen!
Minun piti illalla etsiä tonttua. Jos se olisikin livahtanut meille sisään. Tutkin eri paikoista, missä en yleensä tapaa vieraillakaan. Mutta olisinhan minä tontun nähnyt, jos se tutuissa paikoissa lymyilisi!
Mitäs te Rakkaat Lukijani luulette? Onkohan tonttu piilossa ylhäällä vai alhaalla? Sisällä vai ulkona? Vaikka ei sillä väliä, kunhan ne jossain liikkuu ja huomaa, kuinka kiltti minä olen. Sitten varmaan saan joulunakin lahjoja, tai ainakin kinkkua!
Näytetään tekstit, joissa on tunniste tonttu. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste tonttu. Näytä kaikki tekstit
keskiviikko 11. joulukuuta 2013
maanantai 10. joulukuuta 2012
10. luukku: Enkelit
Tonttujen lisäksi enkeleillä on myös jotain tekemistä joulun kanssa. Olen kuullut, että jotkut ei halua ollenkaan tonttuja koristeiksi vaan enkeleitä ja semmoisia. Ja toiset taas pelkästään tonttuja. Meillä on ollut yleensä molempia.
En ole varma, miksi joulun tienoilla on myös enkeleitä. Emäntä kyllä kertoi, että ne liittyy jotenkin siihen, miksi joulua ylipäänsä vietetään. Hmm...minä en ole kyllä kuullut enkeleiden tuovan lahjoja. Mutta ehkä joulua vietetään myös muista syistä.
Minusta enkelit on ihan kivoja. Niillä on siivet ja sädekehä. Ne osaa varmaan lentää tai ainakin niitä voi olla taivaalla. Minä luulen, että ne on melkein kuin linnut. Ja minusta on kiva katsoa lintuja.
On olemassa kuulemma sellaisia paikkoja, jossa lapset pitävät joulujuhlia niin, että ne pukeutuvat tontuiksi tai enkeleiksi jotain näytelmiä varten. Minussa on selvästi näyttelijän vikaa, sovin hyvin moneen rooliin. Tänään olen enkeli. Ainakin olen tositositosi kiltti, kuin enkeli. Niin sanotaan. Aion ottaa varman päälle, jotta jos tontut katsovat ikkunasta, ne näkevät, että olen kiltti ja minulle saa tuoda paljon lahjoja.

sunnuntai 9. joulukuuta 2012
9. luukku: Tonttuja
Joulun alla liikkuu tonttuja, jotka tarkkailevat meitä kertoakseen joulupukille, kenelle voi viedä lahjoja. Se on kumma juttu, että sen lisäksi, että oikeat tontut liikkuvat ulkona ja kurkkivat ikkunoista (tosin en ole varma, näkevätkö ne kerrostalon yläkerroksiin), ihmiset tapaavat koristella kotejaan tonttukuvin ja -hahmoin. Ihan kuin ne haluaisivat tonttujen katselevan heitä. Ehkä ne eivät osaa olla niin kilttejä ilman tontun valvovia silmiä. Kun jos ne haluaisivat pelkästään koristeiksi, niin kyllä kissat ovat paljon hienompia - niin aitoina, kuvina kuin esineinä.

Olen kuullut puhuttavan tonttuarmeijasta. Mietin kovasti, mitä se oikein tarkoittaa. Tiedän, että ihmisistä aika monet menevät armeijaan. Ja se liittyy jollakin tavalla ainakin pyssyihin, sängyn petaamiseen, hiusten leikkaamiseen ja telttailuun. Sillä on varsin vähän tekemistä joulun kanssa. Päättelin, että armeijalla tonttujen yhteydessä tarkoitetaan määrää, eli armeija on yhtä kuin paljon. Hehee, tässä teille kuva kissa-armeijasta siinä tapauksessa. Mukana on aina muutama päälläseisoja.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)