Mennyttä juhlintaa

Emännän kiireiden lisäksi sillä hajosi tietokone vähän aikaa sitten. Onneksi sillä ei mennyt hukkaan kovin paljon mitään tärkeää, ehkä muutama minun kuva, joista kuitenkin on parhaat täällä blogissani nähtävillä.

Tämä kuva minun piti tänne laittaa jo aikaa sitten, sillä sain siinä vähän synttäripäiväni jälkeen oikean lahjan! Kinkkua JA katkarapuja! Niin ja kortinkin, mutta sitä ei voi syödä. Varahoitajat toivat minulle onnittelulaulun kera tämän herkkusatsin. Oli niin hyvä lahja, että voisin täyttää vuosia vaikka ensi kuussa taas uudestaan. Valitettavasti kämppikseni tuli heti myös kärkkymään osinkoja, toki hyvätapaisena kissana annoin hänellekin.

Juhlahumua

Niin ne pikkuihmiset sitten vihdoin tulivat kotiin. Emäntäkin oli ottanut minun juhlapäivän vapaaksi, tosin ihmettelin, että miksi se aamulla niin murisi. Ja koko päivän se otti lääkkeitä ja nukkui vaan. Ehkä se keräsi vain voimia iltaa varten.

Pikkusisko riensi heti kotiin tultuaan laittamaan meille lisää ruokaa!

Pikkuemäntä antoi minulle tämmöiset lahjat.

 

Nämä perhoset on ihan kivoja.

Vaikka ei ne sille oikealle vertojaan vedä.

Mutta ihan houkuttelevan tuoksuisia ovat.

Ja tämmöset kortit sain.

Edelleen perhonen vähän kiinnostaa.

No voin minä pikkuemännän mieliksi vähän leikkiä.

Tosin kyllä niitä tarjoiluja jo odottelen. Näkyykö pitopalvelua?

Pikkuihmiset laittoi hienot mekot päälle, ja pikkuemäntä käski emännänkin pukeutua.

Jokohan tässä nyt saisi jotain vatsantäytettä?!

Kinkku-katkarapukakkua!

  

Namnam!

Kiitos juhlista!

Pikkuihmiset ihmettelivät, nytkö ne juhlat jo loppuivat?!

Pikkuemäntä oli kovin pettynyt, kun meille ei tullut ketään vieraita, eikä ollut oikeaa kakkua. Syytän tästä tietysti emäntää, vaikken itse niitä kyllä järin kaivannutkaan. Kiitos ruuasta, eikun siis juhlista!

Tenttausta

Emäntä: Mitäs oletkaan puuhaillut tässä viime päivinä?
Minä: Kyllähän sinä tiedät...aa, mutta tässä onkin nyt vissiin kyse siitä, että näytetään blogini lukijoille, kuinka blogitekstini syntyvät. Vuoropuhelussa emännän kanssa. Mutta asiaan...mistähän minä aloittaisin? Aamulenkkien jälkeen olen rauhoittunut päivälevolle. Ainakin sen jälkeen, kun olen saanut kerjättyä pikkuemännältä vähän kinkkua. Se on kyllä tosi hyvä kinkunantamisessa!

Emäntä: Kenen syliin olet päässyt makoilemaan?
Minä: No en ainakaan sinun, vaikka olen yrittänyt.
Emäntä: Olethan sinä päässyt, mutta et ole vain suostunut tulemaan viltin päälle.
Minä: Niin, mutta varahoitaja-pappa ottaa syliin ilman vilttiäkin. Se on kivaa. Harmi, että varahoitajat oli meillä vain vähän aikaa.

Emäntä: Onko tullut soitettua pianoa?
Minä: Ai mistä niin päättelit? Ai niin, sinä tietysti olit kissana paikalla puhelimesi kanssa ja latasit heti tassukirjaan. Hyvä niin, jotta muutkin saavat nauttia soitostani.

Emäntä: Ja pyykkeihin olet halunnut jättää omat karvasi?
Minä: No tottakai, kun kerrankin pyykkien sekaan taas pääsin! Kyllä kissankarvat lämmittää. Niin kissoja kuin ihmisiä!

Emäntä: Olet löytänyt myös uusia leluja?
Minä: Joo, minusta pikkusiskon tutit on tosi kivoja. Onneksi se varsin usein unohtaa niitä lattialle. Niin ja sitten pikkuemännän sellainen hamsterilelu on tosi jännä. Yritin saada sitä kiinni, kun pikkuemäntä laittoi sen liikkelle. Silloin sinä et kylläkään ollut kissana puhelimesi kanssa paikalla. Soosoo! Kyllä kunnon leffatähti tarvitsee aina valmiina olevan kuvausryhmän!

Kissavaalit

Tämä voisi sopia vaalikuvakseni!

Emäntä on ehdolla jossain vaaleissa. Minäkin voisin asettua ehdolle, jos meille kissoille järjestettäisiin omat vaalit. Ja miksei muuten sellaisia jo ole? Hyvin voisi olla.

Vaalityöni lähtisi liikkeelle siitä, että löytäisin sopivan porukan, jonka kanssa yhdessä kerätään ääniä. Eikä ihan mitään pelkkiä pieniä miu-ääniä, vaan kunnon miau- tai Mau!-ääniä. Sitten minun pitäisi täyttää jotkut paperit, joihin jätän tassunjälkeni, että homma on virallista. Sen jälkeen kävisin valokuvassa, saisin numeron ja täyttäisin vaalikonetta. Tekisin varmaankin jonkinnäköisiä paperilappusia, joissa olisi minun kuva ja se numero.

Homman idea on se, että kertoo mahdollisimman monelle, mille numerolle kannattaa äänensä antaa. Sitten ne pitää saada vielä oikeasti äänestämään. Minä tekisin ehkä niin, että laittaisin kinkkupalasia ja katkarapuja eri puolilta poluksi kohti äänestyspaikkaa, kun on sen aika. 

Ilmeisesti vaaleissa pitäisi olla joku mielipide tai asia. Ehkä minä semmoisenkin keksisin. Riippuu vaaleista, eikä tummista. Heh.

p.s. Emännän vaaliblogiin pääsee tästä, mutta ei oo pakko mennä sitä katsomaan. Voit myös aivan yhtä hyvin tutustua minun vanhoihin kirjoituksiin. Vinkvink.

Pelkkänä korvana

Kuten kuvasta näkyy, olen pelkkänä korvana. Kuulin tänne kotiin saakka, mikä nimi vauvalle annettiin, vaikka ihmiset olivatkin jossain matkan päässä. Ennen kaikkea haistoin kakun päällä olevan kerman, jota haluaisin nuolaista.

Minusta tuntuu, että nuo ihmiset eivät aina ole ihan valppaina tai muista meitä kissoja, kun on muka niin monta muuta asiaa mielessä. Niillä ei selvästikään ole yhtä herkät aistit kuin meillä.

Sanotaan, että kissan värinäkö ei ole kovin hyvä, mutta minulla varmasti on. Tykkään erityisesti keltaisesta. Kuuloaisti on tietenkin erinomainen, ja kuulen paljon sellaista, mitä nuo ihmiset ei kuule. Hämärässä näen huomattavasti ihmisiä paremmin. Viikseni auttavat minua tuntemaan esteitä jo ennen kuin nenäni, turkkini tai tassuni koskisi niihin. Hajuaistini on myös erinomainen, minkä saatoittekin päätellä jo siitä, että haistoin kakkukerman.

Kissojen aistit ovat siis herkät ja erinomaiset, ainakin jos vertaa ihmisiin. Ihmiset yrittävät päteä järkeilyllään, mutta se ei aina auta. Ihminen saattaa syödä ruokaa, joka on jo aika pilalla, mutta me kissat ei. Siksipä kannattaakin testata kissalla. Tosin ei minulle maistu kaikki tuorekaan. Kinkku kyllä!

Tuplasyöttö

Joskus meillä tehdään semmoisia litteitä paistettavia, jotka vaatii kamalan käryn ja ison melun. Noi ihmiset tuntuu tykkäävän syödä semmoisia. Niihin kuuluu tahmea ja makea purkkitavara, mitä emäntä tekee yleensä kesällä tai syksyllä. Olen ihmetellyt, miksei se tee kinkusta semmoista. Voisi säilyttää pitkään ja vaikka kellarissa, aina olisi uusi purkki, jos vanha loppuu. Sitä kuulemma kutsutaan hilloksi.

Tuossa kuvassa me saadaan kämppiksen kanssa vähän maistaa sitä valkoista vaahtoa, jota nuo ihmiset haluaa sen hillon lisäksi pistää niiden litteiden päälle. Minusta on vähän outoa se, että ne ensin haluaa ihan litteitä, mutta sitten ne laittaa kaikenmoista siihen päälle, ettei ne ole enää litteitä. No, kuka noita ihmisiä ja niiden tapoja aina ymmärtääkään? Minun mielestä kinkku on hyvää niin litteänä kuin vähän paksumpana palasena. Ja maistuu minulle myös pari nuolaisua tuota valkoista, mutta ei enempää!

Kaksijalkaisia

Ihmisiä sanotaan kaksijalkaisiksi, mutta kyllä me kissatkin osataan! Ainakin jos on kinkkuvoileipä houkuttimena. Sitä paitsi meillä on loistava tasapaino.

Oletko tosissasi, että tässä täytyisi nähdä vaivaakin?

No okei, kyllä minä siihen yllän!

Päiväunilla

Olen aivan unohtanut kertoa joulukalenterini tuoksinassa, että pikkuemäntä on muuttanut omaan huoneeseen, ja että sillä on uusi sänky. Oikeasti tuo sänky on kyllä minun, mutta saa pikkuemäntä siellä nukkua aina välillä. Varsinkin siksi, koska pääsen silloin emännän ja isännän kanssa nukkumaan heidän sänkyynsä. Tai oikeastaan, jos tarkkoja ollaan, sekin on minun sänky, mutta sallin niiden nukkua siellä. Useana yönä olen jo hurissut emännän tyynyllä. Ihan hyvin se siihen viereen mahtuu.

Pikkuemäntä on ottanut päiväunikaverikseen joskus myös minut kaikkien noiden pehmoeläinten keskelle. Pikkuemäntä on muuten ruvennut juttelemaan tosi paljon. Se pitää myös huolen siitä, että minä saan kinkkua ja nuolla jugurtti- tai viilipurkin kannen. Ja se osaa välillä jo leikkiäkin minun kanssa, heiluttaa semmoista lelua ja minä yritän ottaa sitä kiinni. Ihan hyvin on oppinut.

Emännästä on maailman suloisinta, kun pikkuemäntä sanoo minun nimen, kun se pistää suun semmoisella hassulla tavalla ihan suppuun. No on se minustakin melko suloista, mutta vielä suloisempaa on jääkaapin avaamisesta kuuluva ääni. Se lupaa kinkkua!

Kissan joulualbumi

Laitan tässä muutaman otoksen meidän joulunvietosta. Joulu on kissan parasta aikaa, jos saa kinkkua ja lahjoja ja rapsutuksia. Ja tietenkin minä sain.

Harras odotus päättyy kohta.

Kohta saan maistaa.

Ihmettelin koiraa, joka piipahti meillä. Se haisi hassulle.

Näytin pikkuemännälle, miten häntä heiluu.

Opettelimme numeroita.

Meillä kävi joulupukki.

Tervehdin pikkuemännän heppaa.

Sain tämmöisen lahjan, jota yritinkin jo metsästää yläkaapista. Kämppikseni sai oman, mutta yritti omia minunkin.

20. luukku: Jouluruoka

Joulussa parasta lahjojen lisäksi on tietysti ruoka. Eli kinkku. Kyllä meillä kaikenlaista muutakin on, mutta kinkku on kuitenkin sitä oikeaa ruokaa.

Sitten on niitä laatikoita, joista kämppiksenikin tykkää. Mutta niitä on muitakin makuja kuin pahvi! On peruna-, porkkana-, bataatti-, punajuuri-, lanttu- ja maksalaatikkoa ainakin. Meillä ei kylläkään noita kaikkia ole, mutta olen kuullut, että moisia on. Ja sitten kalaa ja kalanmunia, joita syödään sipulisilpun kera. Hyi, sanon minä! Kalkkunaa kyllä voin haukata.

Sitten monella on saippuakalaa tai rosoista. Jälkiruuaksi ihmiset syö luumusoppaa tai pipareita. Ilmeisesti niillä on jokin tarkoitus, koska ei ne minusta oikein hyvää jälkiruokaa ole.

Jos kissa saisi päättää, olisi joulupöydässä katkarapuja alkupalaksi, pääruuaksi kinkkua ja jälkiruuaksi viili- tai jugurttipurkin kannen nuoleminen. Ai että, kyllä olisi makoisaa!

Yhdessä laulussa sanotaan, että jouluruokaa tarjoo kunnon väki, mutta mitä jos ei ole kunnon väkeä? Onko silloin jouluruokaakaan? En ole aivan varma, onko minun ihmiset kunnon väkeä, mutta ainakin meillä on jouluruokaa. Ja jos esitän jostain kiinnostunutta, yleensä saan maistaa, kuten pikkuemäntäkin. Se on ainakin jo ihan ammattilainen kinkunmaistaja. Olemme kämppikseni kanssa kouluttaneet sen hyvin!

Kinkkukyttäys

Ai, sinäkin tulit herkkuja odottelemaan?!

Hei, isäntä on varmaan juuri tulossa antamaan meille kinkkua, kun tuo emäntä vaan leikkii kameran kanssa!

Onko tämä nyt joku itsepalveluravintola? - Kiitos isäntä!

Sinä lähdit pois, minä katselin kinkkupakettia...

Monta polkua

Kissalla on monta polkua, joita kulkea. Varsinkin jos sattuu olemaan kulkukissa. Silloin polkuja on valtavasti. Mutta niin tuntuu olevan monenmoisia polkuja tänne blogiinikin.

Emäntäni kertoi minulle, että on olemassa tilastoja ja muita, joista näkee millä sanoilla ihmiset ovat blogini löytäneet. Siellä on tullut aika hauskoja asioita vastaan. Esimerkiksi sanoilla kissaloru tai joulukalenteri on monen polku kirkastunut, koska ne sanat ovat johtaneet heidät luokseni! Tai no, ainakin blogini ääreen.

Moni on hakenut räppiä, joku kissakahvilaa, arvontaa tai menninkäistä. Netissä on joskus hauskaa etsiä asioita, koska koskaan ei tiedä tarkkaan, mitä löytää. Toivon, että ilahdutan kaikkia, joiden polku johtaa blogiini!

Emäntä tietää vinkkejä, joilla ei aina tarvi hakea tietä blogiini, vaan pääsee yhdellä napinpainalluksella perille saakka. On olemassa semmoisia näissä koneissa kuin suosikit tai kirjanmerkit ja sitten vielä syötteet ja syötteenlukijat. Kuulostaa hassulta, vähän kinkulta, paitsi ei kinkkua lueta - se syödään. Heti!

Merielämää

Emäntä ja pikkuemäntä oli käyneet sellaisessa paikassa, missä on paljon eläviä kaloja. Kuulemma rapujakin, ehkä katkarapuja. Onneksi kämppikseni ei ollut siellä, se olisi voinut tulla hulluksi. Tai sitten se olisi lähtenyt kipinkapin karkuun, kun se olisi huomannut, että ei ne olekaan kylmässä ja kuivassa pakastimessa vaan märässä vedessä. Siinä yksi syy, miksi minä tykkään enemmän kinkusta. 

Tosin en minä vettä pelkää, ainakaan samassa määrin kuin kämppikseni. Voisi olla jännittävää, jos meillä olisi tuommoinen kala-allas ja saisimme sieltä pyydystää syötävää. Olen nähnyt sellaisia pieniä maljakontapaisia joissakin piirrosohjelmissa ja sarjakuvissa. Niissä on sellainen kullanvärinen kala odottamassa vedessä, että kissa nappaa sen.

Vaikka en minä mikään kalatuotteiden ystävä ole. Enää. Ennen kämppikseni tykkäsi enemmän lihasta ja minä kalasta, mutta nykyisin osat ovat vaihtuneet. Mutta jauhelihan perään kämppikseni kyllä kuolaa.

Juhannuskinkkua

Miksei juhannuksena ole kinkkua niin kuin jouluna? Miksi on vain jotain makkaraa tai grillijuttuja? Niissä on näin kissan makuvinkkelistä ihan liikaa ylimääräisiä ainesosia kuten mausteita ja marionetteja! (emäntä: Tarkoitat ilmeisesti marinadia?!) Minun mielestä ihmiset voisivat ottaa joulusta mallia myös näin kesällä. Ne lahjatkin olisi kivoja, juhannuspukit sun muut.

Viime juhannuksena etsin heilaa. Vuoden aikana melkein heila löytyikin ja miltei samantien hävisi. Tänä juhannuksena ajattelin nautiskella toivottavasti auringosta ja lämmöstä, rapsutuksista ja parvekkeesta. Jos olen oikein kiltti ja huomaamaton, ei varmaankaan haittaa, jos ihan pikkuisen käyn pikkuemännän sängyssä. Siis silloin, kun se ei ole siellä. Ja sitä kinkkua voisin myös haukata...

Niin ja emäntä sanoi, että jos on hyvä sää ja me ollaan kämppiksen kanssa tosi kilttejä, voidaan ehkä mennä taas koko poppoo ulos. Toissapäivänä käytiinkin jo, tosin minua vähän jännitti. Siitä on niin pitkä aika, kun olen viimeksi sinne päässyt, että minun piti mennä ihan sohvan taakse piiloon, kun isäntä halusi laittaa minulle valjaat. Maistelimme molemmat - siis kämppis ja minä - vähän heinää, ja yöllä tulikin paha olo. Että semmoiset juhannusjuhlat jo ennakolta.

Tietäjät tulee

Tänään on loppujainen. Se tarkoittaa, että toisilla joulu loppuu. Tähän päivään liittyy jollain tavalla myös kirkas tähti. Se tähti kuulemma johti itämaiset tietäjät jonnekin, mihin ne vei kinkkua, katkarapuja ja kissanminttua. Tai en ole ihan varma, oliko ne katkarapuja, koska silloin ei ollut pakastinta. Jossain puhutaan, että ne tietäjät oli viisaita. Ehkä ne katkaravut oli kuivattuja siis.

Meilläkin on tähti, jossa on valo. Emäntä kyllä sanoi, ettei se enää kovin kauaa valaise makuuhuoneessa. Mutta vielä se on ikkunassa, joten toivoa on. Ehkä ne viisaat ehtii vielä tänään tänne. Minulla on jo vähän nälkä.

Jotkut vie kuusen pois tänään. Viime vuonna saimme pitää kuusen vielä viikon eli Nuutinpäivään, mutta nyt varistus oli melkoista, joten isäntä heitti kuusen parvekkeelta. Kämppikseni hyöri ja pyöri siinä touhussa mukana, mutta minä olin kauempana, koska en tykkää siitä, että neulaset jäävät turkkiini. Toivon todella, että ensi vuonna neulaset pysyvät oksissa, että viitsin mennä taas palloja pudottelemaan. Voisikohan nuo ihmiset vaikka liimata ne paikalleen?

17. luukku: Kinkku

Meillä on ollut kiva joulutonttu tämän joulukuun ajan. Joka aamu se on tuonut minulle pienen kinkkupalan. Vauva puolestaan on saanut semmoisen omituisen suikeron, joka sotkee kaikki paikat. Tässa kuvassa odotan kinkkulähetystä, joka oli tänä aamuna myöhässä!

Minä odotan!

Minusta joulussa on melkein parasta kinkku. Tosin en minä sitä paistettua lämpimänä oikein tykkää syödä. Toissa jouluna kyllä söin kalkkunaakin, kun sitä oli jäänyt ruokapöytään. Sekin oli ihan hyvää, mutta se kyllä janotti kovasti. Jotkut ihmiset syö vain pelkästään kalkkunaa, toiset taas eivät syö lihaa ollenkaan. Silloin jää enemmän meille kissoille. Syökööt ihmiset niitä laatikkoja, ja kämppikseni pahvilaatikkoa. Hehee.

Jouluun kuuluu syöminen. Tänä jouluna aion syödä niin, että napa paukkuu. Se on hassu sanonta. Toivottavasti napa ei oikeasti pauku. Sitähän saattaisi vaikka säikähtää. Olisi kiva tietää, minkälaisen menun emäntä onkaan suunnitellut meitä varten? Minä voisin toivoa vaikka hiirtä.