Koska emäntä ei enää melkein koskaan ole kotona, on minulla ollut aikaa seurata kaikenmaailman kissauutisia. Tässä taas teille kommentteineen kooste viime päivinä kissamaailmaa kuohuttaneista aiheista:
Kissa piti miestä kylpyhuoneen vankina
On ne ihmiset kyllä, kun pitää kissoja säikytellä noin, että oikein suihkuun menevät. Olen aivan varma, ettei tuo ihminen muistanut kertoa kissalleen menevänsä suihkuun. Olisi se voinut myös jättää oven raolleen, jotta kissa olisi päässyt sinne mukaan. Ilmiselvästi kissan reaktio johtui jostain sellaisesta. Ja saattoihan se vähän julkisuudenkipeä olla. Draamakissa.
Ville-kissan seikkailut
Tämä uutinen on opetus siitä, miten tulisi toimia. Niin ihmisille kuin meille kissoillekin sattuu ja tapahtuu kaikenlaista. Aina ei ehditä isojen autojen alta pois. Varsinkin nyt pikkukoululaisten lähtiessä koulutielle on todella tärkeää katsoa raitaisten teiden kohdalla, onko pieniä menossa tien yli.
Vinkki Isoon Omenaan matkaaville
Me kissat olemme söpöyden ilmentymä. Kyllä meitä kelpaa katsella niin näyttelyissä kuin videoillakin.
Kansainvälisestä kissapäivästä, jota vietettiin toissapäivänä, löysin useita juttuja. Esimerkiksi tämän Purnauskis-kissakahvilan jutun ja kansainvälisistä lähteistä tämän Telegraphin jutun. Me kissat olemme todellisia internetin valtiaita! Emäntä muisti päivän myös, omasta mielestään, tosin vasta eilen. Sain nimittäin makoilla piiitkään sen vieressä illalla, vaikkei se olekaan yhtä hyvä vaihtoehto kuin sylissä makoilu.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kissakahvila. Näytä kaikki tekstit

maanantai 10. elokuuta 2015
torstai 3. huhtikuuta 2014
Rauha maassa
Olen seuraillut uutismaailmaa varsin varoen, sillä minua on kauhistuttanut tämä maailman meno katoavine lentokoneineen, epämääräisine kansanäänestyksineen ja jalkapallotappeluineen. Onneksi välillä silmiini osuu myös mukavia kissauutisia, tai ainakin kissoista kertovia juttuja.
Esimerkiksi tämä uutinen Lontoossa avatusta kissakahvilasta ilahdutti mieltäni kovin. Se sitä paitsi vaikuttaa hyvinkin menestyvältä, koska ihan lähiaikoina sinne ei edes pääse, vaikka kuinka haluaisi. Minäkin olen siitä haaveillut ja blogiinikin kirjoittanut.
Nyt aihe on taas ajankohtainen, sillä emäntä kaipailee meille kahviseuraa. Ja pullaakin kuulemma on, tai jotain vastaavaa. En ole ihan varma, suostunko minä rapsutettavaksi, mutta kämppikseni aivan varmasti on jo ovella vastassa ja puskemassa.
Sitä pohdin noissa kissakahviloissa, joissa on paljon kissoja, että onkohan siellä tarpeeksi hiekkalaatikoita niille kissoille? Ja onko niiden pakko juoda kahvia vai saavatko esimerkiksi kinkkua? Näin sen jutun kuvista, että siellä kahvilassa kissa sai kiivetä hyllylle. Onneksi meilläkin on hyllyjä, joihin pääsemme kiipeämään ja pakoon ihmisiä, jos niin haluamme.
Päivän mietelause olkoon:

Onnekas on se, jonka syliin kissa tulee!
maanantai 13. toukokuuta 2013
Veroilmoitus
Monet ihmiset tuskailevat keväisin veroilmoituksen kanssa. En oikein ymmärrä, mikä semmoinen on. Joillakin taitaa olla huomenna viimeinen ilmoituksenjättöpäivä. Emännän piti tehdä omansa jo viikko sitten, mutta teki se sen jo aiemmin.
Minä tiedän, että veroilmoituksessa on numeroita ja kohtia. Ja sen voi kuulemma tehdä netissä. Siihen liittyy raha ja vähennykset. Yleisesti ottaen vähennykset ei ole kivoja, mutta veroilmoituksessa ne on kuulemma hyvä asia. Hassua, että joskus jokin asia on hyvä, toisinaan huono. Mutta minusta kinkku on aina hyvää! Emännästä taas pulla.
En ole vielä kuullut kissojen tekevän veroilmoitusta. Mutta luin taas yhdestä emännän lehdestä niistä kissakahviloista. Tiedän, että semmoinen on myös täällä Suomessa, Raisiossa. Japanissa kissojen silittelystä kahvilassa pitää maksaa 8 euroa, tuolla vain 7 euroa.
Ennen kuin avaan oman toimitilani, minä voisin kutsua ihmisiä tänne meille kotiin, pyytää ovella vaikka vitosen, emäntä voisi keittää kahvia, ja sitten ihmiset saisivat silittää minua ja kämppistäni. Luulen, että sen jälkeen pitäisi minunkin tehdä veroilmoitus.

keskiviikko 6. maaliskuuta 2013
Kissakahvila
Luin vastikään lehdestä, että johonkin paikkaan on avattu kissakahvila. Ja kuulemma punaisen pallon maassa on sellaisia monta. Minusta se on tosi hieno juttu, varsinkin sellaisille ihmisille, joiden kotiin ei kissa mahdu. Mutta täällä Suomessa ei taida sellaista olla, vielä.
Kissakahvila on sellainen paikka, jossa on kissoja ja kahvia ja ihmisiä. Sitten ne ihmiset, jotka siellä käy, voi rapsutella kissoja samalla kun juovat kahvia. Tai en ole varma, juoko ne kahvia. Ehkä leikkivät vaan kissojen kanssa. Mutta niitä kissoja ei voi ottaa sieltä mukaan niin kuin jostain paikoista kahvia voi ottaa. Se ero siinä on.
Minä olen kyllä ajatellut, että eläkepäivilläni voisin ruveta pyörittämään sellaista kahvilaa. Minulla on kavereita, ketkä voisivat sinne tulla rapsutettavaksi. Ja emännällä on kavereita, jotka voisivat sinne tulla rapsuttajiksi. Niin ja te blogini lukijat voisitte kanssa tulla sinne käymään. Mutta siellä kahvilassa saisi kahvia ja kakkuakin ja pullaa. Ja kinkkua! <3

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)