Viimeinen räppi

Mietin mitä jää kun mä lähren täältä kummä kuolen

Kasa lihaavia luurankoja - not

Kasa kissan kultaamaa tuhkaa - jou

Kasa kissan karvoi sohvan alla - jou

Kasa hiekan jyvii kaikkialla - jou

Kasa purtuja johtoja, paperi silppuu, kehräys rohtoja, muistojen tilkkuu. 

Mietin mitä jää kun mä lähren täältä kummä kuolen. Ja se päivä oli tänään, jo-jo-jou-jou-jou.

(kertsi eli meloodinen kohta) 

Kummä kuolen lelut Leijona tuo saa

Kummä kuolen ruuat Leijona tuo saa

Taivaas ei oo yhtään kissaa joka siellä aina pissaa

Kummä kuolen kaiken Leijona vaan saa

Tää on viimeinen räppi niin kuuli ja häppi

Sit elämän juna mut kyydistä jätti

Samal jäi myös yks tiski rätti, ei kovin nätti, melkein ku variksen pelätti

Synty kissojen taivaalle yks uus tähti

Kun meitsi täst maailmast lähti

(kertsi)

Kummä kuolen lelut Leijona tuo saa

Kummä kuolen ruuat Leijona tuo saa

Taivaas ei oo yhtään kissaa joka siellä aina pissaa

Kummä kuolen kaiken Leijona vaan saa

Tää on viimeinen räppi, jonka esitän

Menen itse laatikkoon, sulkeudun sun suosioon ja lo-pe-tan. Jou. 

Pepsi-Kola häs left tö bildin.

R.I.P Pepa "Pepsi-Kola" halsualainen maalaisräppäri aka Kämppis aka Musta Möhkäle 27.5.2002-9.11.2017

Karmea kohtalo?

Jokin aika sitten luin taas Leijonan Uutisista siitä, että täällä Helsingissä Viikin löytöeläintalossa joudutaan lopettamaan löytökissoja. Viime vuonna yli 150 kissaa vaivutettiin ikiuneen. Toisaalta hieman useampi löysi itselleen uuden kodin sitä kautta.

Minusta on hyvin surullista ensinnäkin se, että kissa hylätään tai katoaa, eikä enää löydä kotiinsa. Myös ikiuneen vaivuttaminen (mitä lehti kutsui eutanasiaksi, mutta minusta se on kammottava sana, niin käytän mielummin omaa termiäni) on hyvin surullista. Ymmärrän sen silloin, jos kissa on kovin sairas ja tuskainen, mutta jos kyse on vain siitä, ettei kissalla ole muuta paikkaa, se on kamalaa!

Lajitovereilleni, jotka ovat karmean kohtalon kokeneet, toivon kauniita unia. Mutta ihmiset, jotka kissansa hylkäävät, tai jotka eivät viitsi etsiä kadonnutta kissaansa, saavat minulta painajaistoivotukset. Ja niitä, jotka ovat kissalle tarjonneet uuden kodin, tervehdin ilolla ja riemulla. Olette maanpäällisiä enkeleitä!

Ikuista rakkautta

Olen surullinen. Minut kauniilla silmillään hypnotisoinut Viivi-kissa on nukkunut ikiuneen. Emme koskaan tavanneet tässä elämässä, vaikka häntä salaisesti palvoinkin siitä saakka, kun hän kävi blogissani vierailulla. Ehdin haaveissani perustaa jopa perheen hänen kanssaan.

Kuulin jostain, että rakkaus on ikuista vain elokuvissa tai silloin, jos kuolema heidät erottaa. Ikuisuus on aika pitkä aika, varsinkin kissalle, mutta tuommoinen kaunokainen sen kyllä ansaitsisi.

Ihan vasta myös yksi toinen melkein tuttu kissa nukkui pois. Jotkut on sairaita, toiset vanhoja ja kolmansille sattuu jokin onnettomuus. Sitä ei koskaan tiedä, mitä itselle tulee eteen, tai muille. Siksi on hyvä osata nauttia hetkestä ja niistä, ketkä ovat lähellä.

Syntyy ja kuolee

Elämä on aika ihmeellistä. Joskus se alkaa, joskus se loppuu. Niin ihmiset kuin me kissatkin synnymme joskus ja kuolemme joskus. Se siinä välilläoloaika on sitä elämää, jolloin tehdään asioita. Ainakin makoillaan ja syödään kinkkua.

Ihan vasta kuoli yksi pikkuemännän sukulainen. Se oli jo vanha täti, yli satavuotias. Se on tosi paljon ihmisten iässä. Ja samaan aikaan pikkuemännälle oli juuri syntymässä serkku. Voi olla, että sekin elää hyvinkin satavuotiaaksi.

Toiset tulee, toiset menee. Taitaa olla tämä elämä yhtä kulkemista. Paitsi etten minä ole kulkukissa, vaan sisäkissa.

Mietin, että mitä onkaan ennen syntymää? Onko silloin jotain muutakin kuin pallo mahassa? Tai ennen sitä, kun se pallo sinne mahaan joutuu? Ja että voikohan ne kuolleet kertoa asioita niille, jotka ei vielä ole syntyneet? Että "kannattaa mennä sellaiseen paikkaan, jossa on ihmisiä ja kissoja". Ja se syntyvä sanoisi, että "kiitti vinkistä".

R.I.P Rontti

Emäntä ja isäntä ovat olleet poissa jaloista pyörimästä. Niin ja vauvakin on. Minulla on ollut ihanat oltavat tuttujen hoitajien seurassa. Ensin täällä oli mustatukkainen rapsuttaja, sen jälkeen pariskunta, joka hemmotteli minua ja kämppistäni. Tosin silloin en päässyt makuuhuoneeseen, mutta minulla oli runsaasti aikaa tutustua asioihin internetin välityksellä.

Luin tämmöisen uutisen. Lajitoverini Rontti oli saavuttanut kunniakkaan iän ja siirtyi ajasta ikuisuuteen. Olen kuullut, että noin sanotaan. Silloin kun joku lähtee, tulee ikävä. Ja sitten se ikävä vasta kova onkin, jos tietää, että toinen ei palaa. Mutta olihan Rontilla jo pitkä elämä takanaan. Olen kuullut myös, että yhdessä tosi paksussa kirjasta sanotaan, että kun joku lähtee, se lähtee elämästä kyllänsä saaneena. Uskon, että Rontti lähti elämästä kyllänsä saaneena. Niin ja luulen, että se ikävä helpottaa joskus.

Sillä minun fanipariskunnalla, joka täällä oli, oli kissa, joka eli pitkän elämän. Niilläkin jäi ikävä. Mutta myös hauskat muistot, joita olen joskus kuunnellut. Se on hienoa, että voi elää muistoissa, vaikka ei enää olisikaan elossa. Minä ainakin aion jättää tässä elämässä sen verran ison tassunjäljen, että jään elämään. Yhdessä lempparielokuvistani sanotaan, että "Entisaikojen kuninkaat katsovat meitä tähdistä." No minä ainakin, sillä olen tähti jo nyt.

Sitten luin vielä lehdestä, että sille tädille, jonka luona Rontti asui, sataa kissatarjouksia. Minä uskon, että se olisi oikein hyvä kissan emäntä. Täytyy olla, kun sen hiukset on melkein minun väriset. Voisinkohan kysyä sitä joskus minun hoitajaksi, kun noi ihmisolennot lähtevät taas matkalle?