Dilemma

Jotenkin nämä ovet avautuvat.

Kämppikseni yleensä avaa täältä alhaalta.

Ihmiset taas tuommoisesta vetojutusta.

Eikö kukaan tule auttamaan?

Yhteistuuma

Olen huomannut pikkuemännän potentiaalin. Se liikkuu jo varsin vikkelään, tekee kaikenmoisia asioita, osaa huijata isäntää ja emäntää melkein yhtä hyvin kuin minä. Ja minä luulen, että se on oppinut minulta monta temppua. Esimerkiksi sen, että korvat voi sulkea tarvittaessa.

Kuten nämä kuvat kertovat, on pikkuemäntäkin keksinyt, mistä täältä oikein pääsee pois - ulko-ovesta tietysti! Uskon, että varsin pian saamme oven auki yhteistuumin, ja voimme käydä yhdessä ulkoilemassa.

Emäntä kertoi, että pikkuemäntäkin käy hiekkalaatikolla, mutta että minä en saisi mennä sille hiekkalaatikolle. Enhän minä ulkona hiekkalaatikolle haluakaan! Tulen sitten tänne, kun pissahätä iskee.

Ulos kaapista

Pistä kattilasi jonnekin muualle!

Olen kuullut, että jotkut ihmiset tulee kaapista ulos. En ymmärrä, miksi siitä tehdään niin iso juttu. Ei siitäkään ole lööppejä, kun ne menee kaappiin. Eikö ne tiedä, että jos haluaa leikkiä piilosta, kaappi on hyvä paikka? Vai eikö ne jaksakaan leikkiä siihen asti, että toinen löytyy sieltä kaapista, niin sitten sen tarvitsee tulla sieltä ulos?

 

Minä ja kämppikseni menemme usein kaappiin. Emäntä ja isäntä kyllä tulevat meidät joskus ajamaan ulos sieltä, varsinkin jos kyseessä on hienojen vaatteiden kaappi (jotka on niin liukkaita, ettei niiden seassa muuten ole yhtään niin mukava makoilla kuin pehmeiden ja lämpimien villapaitojen) tai kaappi, jossa on paljon erilaisia hajuja. Emäntä sanoi, että sitä kutsutaan roskakaapiksi.

 

Siivouskaappiin ei kyllä tee mieli mennä, mutta luikahdan oikein mielelläni astiakaappien alahyllyille.Vaatekaapin ylähyllylle on myös mukava hypätä, jos vaan sattuu olemaan kaapinovi auki. Kämppikseni on mestari avaamaan kaapinovia, minäkin osaan avata niitä.

 

Emäntä kyllä kertoi, ettei se sanonta "tulla kaapista ulos" liity oikeasti kaappeihin. Ei sillä väliä. Minun mielestä ihmiset saa olla ihan rauhassa kaapissa tai sieltä ulkona. Tärkeintä on, että ne on kilttejä toisilleen, ja meille kissoille!

 

Joku unohti oven auki!

Deja vu

Kiilusilmät - vain sädekehät puuttuu

Tänään tuli tunne, että olen elänyt tämän päivän ennenkin. Aamulla isäntä ja emäntä laittoivat taas pahvit lattialle, sitten isäntä nappasi minut ja kämppikseni taas raa'alla tavalla kiinni ja telkesi työhuoneeseen, kun ovikello oli ensin soinut. Ja taas kuului hetken päästä kammoääniä parvekkeen lähettyviltä. Ja taas emäntä, isäntä ja vauva lähtivät johonkin, ja sillä välin täällä asunnossa oli joitain muita mölyämässä.

Kun vihdoin pääsimme vapaaksi, päätimme kostoksi vankiajastamme kokeilla kepillä jäätä ja testata kaikkia uusia paikkoja. Kämppikseni meni vauvan sänkyyn. Sen jälkeen se avasi yhden kaapin oven ja meni sinne. Kaapissa oli mekkoja, pukuja ja muita sellaisia vaatteita, mitä isäntä ja emäntä pitävät harvoin. Emäntä oli siitä varsin vihainen. Minä hyppäsin hellalle. Sen raflaavampaa en keksinyt juuri siihen palaan. Sitten juoksimme toisiamme takaa niin, että karvatupot vaan pöllysivät. Siitäs saivat emäntä ja isäntä.

Kaiken huipuksi huomasin, että emme enää pääse parvekkeelle omin avuin. Se on surullista, jos mikä. Tuossa kuvassa on vielä vanha ovi, jonka avasimme kämppikseni kanssa tai minä yksin useita kertoja. Nyt paikalla on uusi ovi, jossa on erilainen kahva. Pyydän emäntää ottamaan joskus kuvan siitä, kun ei ole niin pimeää. Tällä menolla ehkä jo ensi kesänä.

Minun mielestä on kyllä edesvastuutonta vaihtaa ovi ilman, että meiltä kysytään mitään. Tässä tarvitsee varmaan kohta ruveta oikeasti miettimään, mitä sitä seuraavaksi sitten keksisi, ettei elämä ihan tylsäksi kävisi.

Piti vielä muistuttaa, että kannattaa vastata tuohon viereiseen kyselyyn ja vaikuttaa blogini tulevien tekstien painotuksiin.

Ovi auki, huusi Leijona!

Eilen illalla isäntä ja emäntä, niin ja vauva myös, olivat menossa nukkumaan. Isäntä ajoi minut makuuhuoneen lipaston päältä pois, minä hyppäsin sängylle ja olisin kovasti halunnut jäädä siihen jalkopäähän makoilemaan. Hän kuitenkin ajoi minut ulos koko huoneesta ja laittoi oven kiinni. Minäpä olinkin ovela ja osaava, sillä ovi ei loksahtanut täysin. Päätin yrittää näyttää taitoni nuo.

Ensin mau'uin oven takana sydäntäsärkevän suloisesti, mutta ei ovi totellut ääniohjaustani (ainakaan vielä). Sitten pistin voimani peliin, työnsin etutassuillani ja sain kun sainkin oven työnnettyä auki. Leijonan voimaa! Iloissani hyppäsin sängylle emännän viereen. Pettymykseni oli kuitenkin suuri, kun isäntä vei minut huoneesta pois ja sulki oven niin, etten enää onnistunut saamaan sitä auki. Yritin kyllä, sen voitte uskoa.

Tässä minä kokeilen ulko-oven ääniohjausta. Tuloksetta, valitettavasti.

Minä en ole kuitenkaan yhtä fanaattinen ovien aukoja kuin kämppikseni, joka saattaa kaapin oviakin aukoa vain siksi, ettei halua niiden olevan kiinni. Minä auon ovia vain silloin, jos haluan oven taakse. Meillä on kaksi vaatekaappia, joiden ovet saan auki, jos niiden edessä ei ole mitään. Kämppikseni saa myös roskiskaapin oven auki, jos siellä on broilerinjämiä.

Tässä kämppikseni on avaamassa ulko-ovea viime kesänä. Kuva ei ole lavastettu! Mutta ei onnistunutkaan.

Mutta me yhdessä kämppikseni kanssa olemme kyllä useamman kerran avanneet parvekkeen oven. Se oli tosin ajalta ennen oven tiivisteiden vaihtoa. Minä hyppäsin ikkunalaudalle ja tassuillani painoin kahvaa alas. Kämppikseni oli lattialla ja työnsi ovea. Olimme tehneet tämän useamman kerran, jo ennen kuin emäntä ja isäntä pääsivät todistamaan tilannetta. Eivät kuitenkaan ehtineet ikuistaa. Mutta siihen näkyyn päättyi heidän ihmettelynsä, miten parvekkeen ovi oli avautunut.