Uusia näkökulmia

Taas on vierähtänyt tovi siitä, kun emäntä on ehtinyt toimia sihteerinäni. Minä vähän tätä pelkäsin, kun se aloitti ne työt. Olen joka ilta yrittänyt ehdottaa sille, että ei enää menisi töihin, veisi vain lapset sinne päiväkotiin ja sen jälkeen tulisi hoitamaan minua. Kyllä minä yhden työpäivän edestä järjestän sille tekemistä. Sen voitte uskoa.

Olen löytänyt reitin korkeuksiin. Tassukirjassa olevat ehkä näkivät jo yhden kuvan. Tässä lisää todistusaineistoa asiasta. Emäntä luuli ensin, että isäntä on auttanut minut tuonne ylös, mutta ehei, tämä kissa taitaa monenlaiset liikuntamuodot. Niistä kirjoitan lisää, kunhan emäntä saa dokumentoitua, kuinka kaikki oikein tapahtuukaan.

En ole unohtanut teitä blogiystäväni. Kissamaiseen tapaani olen aloittanut jo tämän vuoden joulukalenterin kehittelyn. Sen tiimoilta tulen varmasti tapaamaan teitä vielä blogini ulkopuolellakin. Jääkäähän kuulolle!

Leikitäänkö?

Pikkuemäntä ja isäntä tuli viikonloppuna kotiin yhdessä emännän kanssa. Ja sitten emäntä taas hävisi koko päiväksi jonnekin. Ja sitten taas töihin. Tämä alkaa olla yksi asema tämä meidän koti. Aina joku lähtee, joku tulee. Sitä paitsi minäkään en saa makoilla kiipeilyhyllyssä, kun kämppikseni tulee ajamaan minut pois.

Liikekannalla saa siis olla jatkuvasti. Pikkuemäntäkin on tullut paljon liikkuvammaksi, se osaa jo kiivetä paikkoihin, muttei vielä meidän kiipeilyjuttuihin. Onneksi. Se nimittäin alkaa olla välillä ihan riittävän kiinnostunut meistä. Tulee lähelle, haluaa silittää ja puskea. En aina jaksa semmoista, ja tänään meillä olikin vähän erimielisyyksiä.

Minä olisin halunnut, että pikkuemäntä leikkii minun kanssa, mutta sitten se ei kuitenkaan halunnut sellaista leikkiä, kuin mitä minä. Se haluaisi vain paijata, mutta minusta olisi ollut mukava kisata vähän ja läppäistä tassulla. Sitten se rupesi huutamaan, mikä minusta ei ole kiva leikki, joten häivyin paikalta.

Pääsin minä sittenkin!

Hiphei, pääsin sittenkin hyllyn päälle. Emäntä oli jättänyt tuonne vasempaan yläkulmaan pienen tilan, jonne onnistuin hyppäämään. Emäntä ja isäntä yrittivät kovasti pähkäillä, miten se oikein onnistui, mutta myhäilin vain viiksiini. Kyllähän tämmöiset asiat fiksulta kissalta onnistuvat. Alastuloon sitten tarvitsin ihan pikkuisen isännän auttavaa kättä.

Nyt meillä on hienot seinät makuuhuoneissa ja kohta myös uusi huonekalu paikoillaan, koska emäntä rupesi sitä juuri kokoamaan. Ei tämä muutos välttämättä ihan paha olekaan, paitsi se työ.

Ylöspäin

Me kissat olemme sellaisia eläimiä, että yleensä tykkäämme korkeista paikoista. Tosin olen kuullut kissoista, jotka eivät ole osanneet tulla puusta alas. Mutta ainakin hienosti ovat osanneet sinne mennä. Pitää siitä antaa kehut! Ja rapsutukset!

Täällä ollaan ja näköjään täällä on jokin muukin!

Minäkin tykkään joskus hypätä hyllyjen päälle. Toisinaan useinkin. Emäntä on kyllä siitä joskus vähän huolissaan ja harmissaan. Minä luulen, että sen vuoksi, että se pelkää minun sotkeutuvan pölyyn, jota siellä on. Ehkä en ole vielä tarpeeksi selvästi ilmaissut, mutta mielestäni olisi hyvin tärkeää pitää myös hyllynpäällykset puhtaina AINA siltä varalta, että kissa sinne sattuu eksymään.

Olisiko täällä vielä ylenemismahdollisuuksia?

Tuossa yhtenä päivänä juoksentelin ja lopulta hyppäsin olohuoneen hyllykön päälle. Isäntä luuli, etten pysty siihen ilman apuvälineitä, mutta näytin hänelle taitoni.

Pikkuemäntä ihmetteli lattialla ja katsoi korkeuksiin, että mitä minä oikein teen. Ihan vielä se ei tullut perässä, mutta minulla on sellainen hassu kutina tassupohjissani, että ei aikaakaan, niin se seuraa meitä!

Ja osasin tulla nätisti itse myös alas!

Kiipeilyä

 

Meillä on tällainen kiipeilyteline-raapimispuu. Minä käyn yleensä lähinnä teroittelemassa kynsiäni siihen, kämppikseni puolestaan menee usein piiloon tuonne mökkiin. Emäntä otti näitä kuvia todistusaineistoksi siitä, että olen minäkin siellä majassa ollut.

Kämppikseni alkaa olla niin iso, että sen takamus vyöryy jo noiden tasojen yli ja häntä roikkuu ulkopuolella. Minä olen sen verran pieni, että mahdun oikein hyvin.

Minä kiipeän tuonne kynsien avulla pylväitä pitkin, mutta aivan ylhäällä asti en oikeastaan ole koskaan käynyt. Ei siksi, että kämppikseni pitää sitä omana valtakuntanaan, vaan siksi, että siellä vähän huimaa. Kämppikseni hyppelee sinne - ensin pöydältä, sitten tasolta toiselle.

Kun ei täällä kotosalla puuhun päästä, niin tämä meidän puu on oikein hyvä korvike. Vaikka ihan viime aikoina en ole kyllä kovin usein jaksanut kiipeillä. Vauvan sänkyyn hyppääminen on ollut paljon jännempää. Tulen kyllä heti sieltä pois, jos emäntä huomaa.

Emäntä näytti minulle muuten yhden kivan kissapuukuvan. Tuommoisen logon minäkin tarvitsen blogiini!