Tarkkailuasemissa

Kuten tarkkamuistisimmat lukijani varmasti huomasivat, ei tämän viikon Kuuluisa kissa-kisseportaasisarja ilmestynytkään. Älkää olko huolissanne, se jatkuu taas ensi viikon keskiviikkona. Emäntä ei ole ehtinyt ollenkaan toimimaan sihteerinäni, se on ollut liian kipeä ja kiireinen. Olen huomannut, ettei se juurikaan voi lähteä siitä pienestä otuksesta kauemmas. Ja toisekseen, emäntä on ollut varsin huonolla tuulella siitä, ettei meillä toimi se hiiretön loukku. Vai olikohan se langaton verkko?

Minä olen täällä kotona tarkkailuasemissa. Pikkuemäntä on pitänyt showta, sen pikkusisko (niin, sain kuulla, että se on oikeasti pikkusisko se otus, koska se on tyttö ja pienempi kuin pikkuemäntä) on huutanut äänensä käheäksi, koska se ei ole päässyt käymään hiekkalaatikolla. Minä katson paremmaksi häipyä huoneesta, kun desibelitaso nousee tarpeeksi.

Olen vähän ihmetellyt sitä pikkusiskoa, mutta enemmän olen ihmetellyt sitä, ettei meillä ole käynyt paljoa ihmisiä, niin kuin kävi silloin, kun pikkuemäntä syntyi. Nimittäin noilla meidän ihmisillä ei ole selvästikään nyt tarpeeksi aikaa rapsutella ja hoitaa meitä tarpeeksi, niin minun mielestä meille saisi tulla kyllä ihmisiä rapsuttelemaan meitä!

Tavoitteita

Meillä kävi viime viikolla yksi vauvantapainen, mutta vähän isompi. Ja se liikkui! Siis muutoinkin kuin sätki ja potki, liikkui ympäri meidän kotia. Mutta ei sillä tavalla kuin isäntä ja emäntä ja muut meidän vieraat, vaan neljällä jalalla. Se kiljahteli ja huusikin! Minä katselin sitä kauempaa silmät pyöreinä. Kävin välillä lähellä haistelemassa, mutta varoen. Kämppikseni kävi puskemassa sitä useampaan kertaan, ja siitä se tykkäsi. Minulla on sellainen tunne, että semmoinen liikkuminen on meidän vauvan tavoitteena.

Kuten myös tarttuminen. Olen huomannut, että vauva on nyt huomannut minut, koska se katsoo minun liikkumistani selvästi tarkkaavaisemmin kuin ennen. Minua vähän jännittää se, että sen kädet yltävät kohta rapsuttamaan minua. Olen nähnyt, kun vauva ottaa kiinni Maijamehiläis-lelustaan. Entä jos sen tavoitteena onkin kiskaista minua hännästä?!

Minun tavoitteena on vähintäänkin voittaa se "Suomen fiksuin lemmikki" -kilpailu. Olen alkanut hioa erityistaitojani tai lähinnä sitä telepatiaa. Koska se on niin huonosti todistettavissa, ajattelin itse opetella kirjoittamaankin tietokoneella. Hiirtähän osaan jo käyttää, viuh ja naps vaan.

Otatko mukaan vai rapsutatko täällä?

Ensinäkemällä kassi näyttää tyhjältä...

...mutta saatat yllättyä iloisesti.

Isäntä tuo meille tulee joskus tuommoisia kasseja, joita näet ylläolevissa kuvissa. Olen kuullut, että siellä, mistä tuommoisia saa, kysytään: "Otatko mukaan vai syötkö täällä?" Emäntä osaisi kuulemma kysyä saman eri kielellä, on joskus kysynytkin. Minä kysyn mielummin, otatko mukaan vai rapsutatko täällä?

Minua on vähän harmittanut se, ettei meillä ole käynyt ketään mahdollisia mukaanottajia piiitkään aikaan. No on viikko pitkä aika pienelle kissalle! Ehkä kaikki potentiaaliset vierasrapsuttajani ovat lomilla. Toivon tosiaan, että asiaan tulee korjausta lähipäivinä.

Olen viime päivät löytänyt kotoa uusia makuupaikkoja. Joistakin minut on kyllä ajettu heti pois. No mutta aina kannattaa kokeilla. Olen myös ollut aktiivisesti mukana emännän ja isännän touhuissa, aamuisin luikahdan heti makuuhuoneen oven auettua vaatimaan aamurapsutuksia. Myös keittiöön juoksen heti, jos siellä sattuu olemaan mahdollinen ruokkija. Olenkin saanut kinkkua joskus kaksikin kertaa päivässä, kun olen saanut juksautettua isäntää, ettei emäntä ole vielä antanut. 

Vauva on varmaan lukenut viime kirjoitukseni, koska se on sanonut monta kertaa sen jälkeen "Puff". On se sanonut paljon muutakin. Minun mielestä vaan aivan liian paljon sellaista kissan korville sopimatonta. Silloin katson parhaaksi mennä lepäilemään johonkin kauemmas tai omaan tuoliini vain vähän tiiviimmin.

Tylsää, tylsää

Voi tuota kämppistäni, kun noin kävi kirjoittamassa ilman lupaani! Eikä siltikään yleensä innostu minun kanssa leikkimisestä, mikä olisi minusta vähintä, mitä hän voisi tehdä siitä hyvästä, että vie minun blogitilaani!

Minä olen keskittynyt viime päivät arkisiin askareisiin eli aamulla isännän lähtiessä töihin pääsen emännän viereen pötköttelemään. Kun emäntä herää, mutta vauva (niin, olen nyt saanut tietää, että kyseessä on vauva, eikä hiiri tai koira...no kaikkea ei voi saada tai tietää heti) nukkuu vielä, otan emännän huomiosta kaiken mahdollisen irti.

Aamuriehumisten jälkeen tapaan nukkua pitkään joko lipaston päällä tai sängyllä. Välillä vaihdan parvekkeelle makoilemaan, pakastimen päälle aurinkoa ottamaan tai olohuoneen korituoliin. Ihan harvoin voin käydä haistelemassa työhuoneen ikkunasta ilmaa ja muutaman kerran päivässä raavin raapimispuuta. Tylsää, tylsää. Miksi mitään ei tapahdu?

No olen minä jo vähän yrittänyt osallistua vauvanhoitoon. Yksi aamu oli niin tylsää, että minun piti monta kertaa käydä katsomassa, joko vauva heräisi. Mutta ei siitä(kään) ole vielä leikkikaveriksi. Iltaisin onneksi pääsen isännän mahan päälle makoilemaan ja kehräämään. Ja vieraita on käynyt, mutta en ole päässyt niitten syliin, kun vauva on aina ehtinyt ensin. Ehkä alan kehitellä uutta taktiikkaa...

Sopeutumista

Luulen, että alan tottua jo vieraaseemme. En kyllä kovin lähelle uskalla mennä, mutta olen muutaman kerran käynyt haistelemassa nopeasti sen päätä. Tiedän jo melko hyvin, mihin voin mennä ja mistä pitää pysytellä pois. Esimerkiksi jos sohvalla on sellaisen hauskan peiton päällä harso, en mene sen päälle. Mutta jos harsoa ei siinä ole, tiedän, että voin mennä siitä yli.

Uskallan mennä jo näin lähelle vierastamme.

Paitsi kyllä yhtenä päivänä pääsin lymyilemään hauskaan luolaan, josta isäntä ajoi minut pois. Emäntä kertoi, että se luola on vaunujen kantokoppa. No joka tapauksessa, se ei vielä haissut tarpeeksi hiirelle. Niitä vaunuja kyllä pelkäsin, mutta onneksi ne eivät ole enää täällä asunnossa. Parvekkeella on yhdet vaunut ja säikähdän, jos ne liikkuu.

Odotan kovasti vieraita, joilla olisi aikaa rapsutella minua. Yritän kyllä emännältä ja isännältä ottaa kaiken huomion silloin, kun jättihiiri nukkuu. Tuo pikkuinen verottaa kovasti hellyyshetkiäni emännän sylissä. Onneksi tätä vajetta kompensoimaan olen saanut mennä emännän vaatekaapin villapaitahyllylle. Siellä on mukava lymyillä, jos ääntelyjen desibelitaso ylittää Leijonan sietokynnyksen.

Kimpale (kissan)kultaa

Minulla on ollut varsin rankka viikko. Vieras tuntuukin olevan pysyvämpää sorttia. Käyn usein melkein sen lähellä, mutta sitten juoksen pois. Se ääntelee hassusti ja haisee omituiselle. Ei se taidakaan olla koira. Ehkä se on jättihiiri! Siitä tulee myös sellaista kuolaa, jota käyn peittelemässä, jos sitä tulee vaikka viltille tai johonkin.

Uskoakseni näihin muuttuneisiin olosuhteisiin liittyen meillä kävi eilen mukava täti. Hän tuli tarkistamaan minun ja kämppikseni oloja. Ainakin niin innolla me hänet otimme vastaan. Kiehnäsimme vieressä, kämppikseni jopa pesi hänen hiuksiaan.

Sillä tädillä oli mukana kiva sänky. Kun emäntä ja täti ja tuo meidän vieras juttelivat sohvalla, minä huomasin uuden jutun ja menin siihen makoilemaan. Emäntä sanoi, että se on kylläkin puntari. Hän painoi jostain napista, kun minä siinä lekottelin. Näytti vain Err. Hehee, Leijona on kimpale kultaa, ei voi mitata!