Näytetään tekstit, joissa on tunniste kotikissa. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kotikissa. Näytä kaikki tekstit

perjantai 19. huhtikuuta 2013

Jos joku kissan löytää

Ihmisten naamakirjassa on kulkenut kuvamuistutus, ettei saa ottaa kissaa vain kesäksi mökille ja sitten unohtaa sinne. Minusta on edesvastuutonta, jos joku edes ajattelee tekevänsä noin. Jos eläimen ottaa, sitä pitää hoitaa. Ei kotieläin ole vain ihmistä varten, vaan ihminen kotieläintä.

Joskus kuitenkin saattaa löytyä ulkoa tai kadulta joku karkulainen. Se kannattaa ottaa kiinni ja huolehtia asianmukaisesti siitä, että tieto karkulaisesta kulkeutuu mahdollisimman laajalle. Esimerkiksi voi laittaa ilmoituksia ilmoitustauluille ja lenkkipolkujen varrelle ja soittaa löytöeläintaloon. Tiedän myös, että siellä ihmisten naamakirjassa on ryhmiä, johon voi ilmoittaa, ja sitten myös muita palstoja, ainakin Hesyllä. Ja sama silloin, jos etsii karkulaista.

Kämppikseni on kerran käynyt Viikin löytöeläintalossa, kun se luikahti illan pimeydessä karkuun, eikä isäntä huomannut sitä kuin jonkun ajan päästä. Jotkut kivat ihmiset oli ottaneet sen kiinni ja vieneet tuonne. Onneksi kaikki selvisi ja aika nopeasti.

Kämppikseni kertoi kotiutuessaan, että loppujen lopuksi aika harva kissa haetaan sieltä takaisin omaan kotiin. Vähemmän kuin joka toinen. Aika surullista. Paitsi silloin, jos ne kissat saa sitä kautta uuden, paremman kodin.

sunnuntai 9. syyskuuta 2012

Minä ja hän

Minä ja hän, tiedän sen - meillä on koti yhteinen.
Minä olen auttanut emäntää vauvan hoidossa. Olen kiehnännyt ja kehrännyt vieressä, kun vauva on ollut emännän sylissä sohvalla. Olen myös aina juossut vauvan luo, kun se antaa makuuhuoneessa äänimerkin. Tosin minun olemista makuuhuoneessa on rajoitettu, mistä en pidä. Tuossa kuvassa vahdin, ettei vauva putoa.

Tänään vauva lopetti itkemisen, kun minä maukaisin, ja jäi katsomaan minun perääni. Yleensä minä en kyllä kauaa jaksa kuunnella, kun vauva huutaa. Hoitakoon emäntä silloin. Minä otan mielummin nuo nukkumavuorot.

Mistä puheenollen, olen myös lämmittänyt vauvan sänkyä, mutta sieltä minut on ajettu heti pois. Ihmettelen sitä kovin, sillä en ainakaan muista kuulleeni kieltoja. Emäntä sanoi, että on kielletty useita kertoja, ja että minulla on valiokuulo. (valiKoIVA kuulo t. emäntä)

Vauva alkaa olla jo aika iso - minunkokoinen. Emäntä arveli, että vauva painaa ehkä jo vähän enemmän kuin minä, muttei vielä niin paljoa kuin kämppikseni. Mutta vielä sillä ei ole häntää. Ehkä jouluna on jo.

maanantai 27. elokuuta 2012

Huonekalukissa vai tilpehöörikissa?

Taas on se aika vuodesta, että emäntä alkaa katsella seiniä ihmeellinen kiilto silmissään ja hymy huulillaan. Olen pannut merkille, että tuo hullutus alkaa yleensä sen jälkeen, kun postilaatikosta on tullut sellainen paksu vihkonen, jossa on epämääräisiä huonekuvia.

Se liittyy jotenkin suunnitelmiin, tavaroihin ja huonekaluihin. Ja johonkin kauppaan. Emäntä on käynyt siellä monta kertaa ja tuonut sieltä tämmöisiä kasseja. Yleensä niissä on ollut jotain muuta sisällä kuin näissä kuvissa.



Minusta meillä ei ole koskaan liikaa uusia nukkumapaikkoja, joten suhtaudun siihen varsin myönteisesti, että emäntä haluaa siellä kaupassa käydä ja tuoda jotain mukanaan. Mutta on noiden huonekalujen lisäksi myös moni pikkutavara ihan kiva.

Kerran ihan vahingossa tönäisin pöydältä alas yhden maljakon, joka oli sieltä kaupasta ostettu. Emäntä säikähti kovasti, etten minä rikkoisi tassujani. En osunut sirpaleisiin. Mutta tulipahan se selväksi ainakin, että olen minä maljakkoa tärkeämpi. Tottakai!

perjantai 24. elokuuta 2012

Vanha, vanhempi, vanhuus

Voit vaihtaa minulle vaipan - tai sitten rapsuttaa. Eikös se ole sama asia?
Emäntä on sanonut viime aikoina usein, että minkälainen minä olen sitten, kun olen vanhempi? Että vieläkö niin kovin jaksan kiehnätä ja vaatia huomiota vai makoilenko vain rauhassa pitkät päivät, kuten kämppikseni on alkanut tehdä. Minä uskon, ettei minusta tule vanhaa. Että minä olen aina pentu. Vaikka vauva kasvaisi, minä säilyn nuorena. Niin se on, tai ainakin luulen niin, melko varmasti.

Vanhuus on pyörinyt mielessäni myös muusta syystä. Olen huomannut 10-vuotiaan kämppikseni turkissa harmaita karvoja! Ja luin tässä lempisarjakuvastani Kamuista kissasta, joka sai vanhojen kissojen ruokaa. Emäntä on sanonut, että kämppikselleni pitäisi ostaa sellaista. Minua vähän mietityttää koko asia.

Olen myös kuullut, että monet ihmiset pelkäävät vanhuutta ja tekevät kaikenlaista omituista sen välttämiseksi. Ja sitten olen kuullut sellaisen sanonnan, että vanha ja raihnainen. Miksi se vanhuus on niin kamalaa? Voisikohan se olla leppoisaa aikaa? Semmoista, että on aikaa katsoa, kuunnella ja tuntea. Aikaa muistella ja aikaa rapsuttaa! Jos vanhuus on sellaista, voisin minäkin ehkä tulla vanhaksi.

Sitä paitsi emäntäkin on vanhenemassa. Taas on tulossa vuosi lisää. Minä ajattelin onnitella häntä kiehnäämällä hänen jaloissaan, puskemalla häntä ja heittäytymällä kyljelleni hänen edessään, jotta hän voisi rapsuttaa minua mahasta. Aika hyvä lahjaidea, eikö totta?

keskiviikko 15. elokuuta 2012

Otatko mukaan vai rapsutatko täällä?

Ensinäkemällä kassi näyttää tyhjältä...

...mutta saatat yllättyä iloisesti.
Isäntä tuo meille tulee joskus tuommoisia kasseja, joita näet ylläolevissa kuvissa. Olen kuullut, että siellä, mistä tuommoisia saa, kysytään: "Otatko mukaan vai syötkö täällä?" Emäntä osaisi kuulemma kysyä saman eri kielellä, on joskus kysynytkin. Minä kysyn mielummin, otatko mukaan vai rapsutatko täällä?

Minua on vähän harmittanut se, ettei meillä ole käynyt ketään mahdollisia mukaanottajia piiitkään aikaan. No on viikko pitkä aika pienelle kissalle! Ehkä kaikki potentiaaliset vierasrapsuttajani ovat lomilla. Toivon tosiaan, että asiaan tulee korjausta lähipäivinä.

Olen viime päivät löytänyt kotoa uusia makuupaikkoja. Joistakin minut on kyllä ajettu heti pois. No mutta aina kannattaa kokeilla. Olen myös ollut aktiivisesti mukana emännän ja isännän touhuissa, aamuisin luikahdan heti makuuhuoneen oven auettua vaatimaan aamurapsutuksia. Myös keittiöön juoksen heti, jos siellä sattuu olemaan mahdollinen ruokkija. Olenkin saanut kinkkua joskus kaksikin kertaa päivässä, kun olen saanut juksautettua isäntää, ettei emäntä ole vielä antanut. 

Vauva on varmaan lukenut viime kirjoitukseni, koska se on sanonut monta kertaa sen jälkeen "Puff". On se sanonut paljon muutakin. Minun mielestä vaan aivan liian paljon sellaista kissan korville sopimatonta. Silloin katson parhaaksi mennä lepäilemään johonkin kauemmas tai omaan tuoliini vain vähän tiiviimmin.

sunnuntai 29. heinäkuuta 2012

Juhlavaa?

Emäntä oli tässä monta päivää ihan ärsyttävä. Siivoili, leipoi, kulki edes takaisin, eikä minua ehtinyt juurikaan rapsuttelemaan. Itse hän kutsui toimintaa häsäämiseksi ja järjestelyiksi, mutta minä kutsun laiminlyönniksi. Yritin kovasti herättää hänen huomiotaan, kiehnäsin jaloissa ja seurasin, mitä hän oikein tekee. Hän vain puuhaili omiaan ja komensi minua pois tieltä. Emäntä omasta mielestään yritti selittää minulle, että on tulossa jotkut juhlat. Mutta ei se minun mielestäni juhlaa ole, jos minä joudun paitsioon.

Pahinta mielestäni, ja erityisesti kämppikseni mielestä, oli se, kun emäntä kävi monta kertaa päivässä pakastimella, mutta me menimme aivan turhaan sen luo joka kerta sen avauduttua. Emme saaneet katkarapuja. Aion tehdä ilmoituksen emännänhoitopalveluun. Meidän emäntä taitaa olla epäkunnossa.

Eilen sitten kaikki - emäntä, isäntä ja vauvakin - lähtivät päiväksi pois ja ottivat mukaansa vaikka minkälaisia herkkujuttuja. Illalla tulivat takaisin ja toivat lepytykseksi minulle ja kämppikselleni ihania juttuja, niin kuin tuo tuossa kuvassa. Tosin siinä oli sellaisia kivoja heiniä, mutta isäntä nyppäsi ne jo pois, kun minä ehdin heti syömään niitä niin, että tuli vähän paha olo.

Tänään emäntä yritti lepytellä ja rapsutella minua. Minä kyllä otin rapsutukset vastaan, mutta vähän läppäsin kynsillä hänen käteensä. Että muistaisi, miten on minua viime päivät kaltoin kohdellut. Niin ja tänään vauvaa on sanottu ihan uudella nimellä. Se on kyllä hyvä nimi, koska se muistuttaa niin paljon Leijonaa. Vaikka emäntä sanoi, että jollain kielellä se tarkoittaisikin lehmää. Hehee, minä aion silti kutsua vauvaa tyttö-Leijonaksi.

keskiviikko 18. heinäkuuta 2012

Uutuusjuttuja

Minä en ole ainakaan muutosvastarintainen, enkä pelkää uutta. En myöskään osoita mieltäni, kun jotain asunnossa muuttuu, kuten olen kuullut monen muun lajitoverini tekevän. Minä tykkään uusista jutuista ja innostun kaikesta uudesta!

Uusi tyyny vanhassa tuolissa
Tänään meille tuli uusi tyyny. Minä huomasin sen heti! Nuuskin sitä ensin vähän ja sitten hyppäsinkin sen päälle makoilemaan. Haluan heti kaikkeen hieman hajuani ja karvojani. Aika usein on käynyt niin, että unohdan jonkin asian tai tavaran, mutta kun sen paikkaa vaihdetaan, muistankin sen taas. Näin kävi muunmuassa tuon kuvassa olevan tuolin suhteen.

Tuoli oli pitkään olohuoneessa oikeastaan vain koristeena. Sen jälkeen se muutti reilu vuosi sitten makuuhuoneeseen, josta niin minä kuin kämppikseni löysimme sen ja kisasimmekin siitä, kumpi tuolissa saa makoilla. Sitten tuoli unohtuikin muiden paikkojen viedessä voiton. Kun vauvan sänky tuli makuuhuoneeseen, siirrettiin tuoli takaisin olohuoneeseen. Siitä tuli sen jälkeen joksikin aikaa ehdoton lempipaikkani, josta tosin kämppikseni minut välillä raa'asti ajoi pois. Tai siis oikeasti minä suostuin luopumaan jalomielisesti paikastani todellisen tarpeen tieltä.

Nyt on kulunut jokin aika, että olen etsiytynyt muualle mielummin makoilemaan, mutta uusi tyyny teki tuolista taas lempipaikan. Ainakin siksi aikaa, että vauva on hiljaa, jos ollaan samassa huoneessa.

sunnuntai 15. heinäkuuta 2012

Sadepäivä

Tänä kesänä en ole asunut parvekkeella kuten muutamana aikaisempana kesänä, jolloin päiväni ovat täyttyneet parvekkeella tai parvekkeen oven edessä loikoilusta. Nyt on ollut viileämpää ja sateisempaa, olen huomannut. Minua se ei muutoin ole haitannut, mutta emäntä olisi innoissaan siitä, että kesähuone voisi olla aina avoinna ja minä viihtyisin myös siellä.

Olen mestari löytämään uusia tai unohdettuja lekottelupaikkoja täältä sisältäkin. Tässä kuvassa on yksi niistä, raapimispuun maja. Kämppikseni on tuolla useinkin, mutta nyt vaihdoimme paikkoja. Hänellä on sellainen pieni ongelma, ettei hän aivan yhtä hyvin mahdu tuonne, ainakaan kokonaan, sillä hän on ehkä hieman pulskistunut tässä viimeisen vuoden aikana. Minä olen säilynyt yhtä komeana ja sutjakkana kuin ennenkin.
Ei kun ota minusta kuva!

Sadepäivinä vauva nukkuu paljon, joten minullakaan ei ole niin kiire kiehnätä emännän jaloissa. Aurinkoisina päivinä vauva on paljon enemmän hereillä ja minullakin piisaa tekemistä. Emäntä sanoi, että vauva on ilmapuntari tai aurinkopaneeli. Minusta se kuulosti hauskalta. Minäkin haluan olla sellainen. Uskon, että emäntä tarkoitti sillä sitä, että se tuo virtaa ja osaa ennustaa.

tiistai 10. heinäkuuta 2012

Valkoiset sukat

Täytynee vielä antaa vastine kämppikseni kirjoitukseen ja väitteeseen, että minä olen mustasukkainen. Jos hän sattuisi katsomaan hieman tarkemmin, minun tassuni ovat kaikki valkoisia. Paitsi vasemmassa etutassussa kahden ensimmäisen varpaan kohdalla on rusehtava jälki. Emäntäni ja isäntäni luulevat, että olen vasentassuinen ja olin entisessä elämässäni tupakoitsija, ja nikotiini on värjännyt varpaanvälini. En myönnä, enkä kiellä. Siinäpähän luulevat.

Ja mitä tulee käytökseeni, minusta on tärkeää muistuttaa emäntää olemassaolostani säännöllisin väliajoin ja huomattavalla hellyysmäärällä. Kun vauva on toisessa paikassa kuin emäntä ja vauva vinkaisee tai ääntelee muuten vain huomiotaherättävästi, emännällä on tapana suunnata ääntä kohti. Minäkin suuntaan ja menen heti puskemaan ja kiehnäämään emännän jaloissa, jotta hän muistaisi, miten ihana olen.

Kun vauva syö, menen usein emännän viereen, sillä siinä hänellä on aikaa rapsutella minua. Ainakin minun mielestäni. Ja voi niitä hetkiä, kun vauva oikeasti nukkuu päivisin, ja emännällä on aikaa vain rapsutella minua! Seuraan häntä ja heittäydyn sopiviin paikkoihin kyljelleni, jotta hän voisi rapsuttaa mahastani. Yritän ennakoida hänen liikkeitään, juosta sängyn päälle, sohvalle, keittiön pöydälle tai muualle, johon uskon hänen suuntaavan, jotta olen varmasti valmiina rapsutettavaksi.

lauantai 7. heinäkuuta 2012

Nimetön

Voi ei, minun täytyy varmaan laittaa unilukko tähän koneeseen, kun jos satun uinumaan hieman sikeämmin, käyttää kämppikseni tilaisuutta häikäilemättä hyväkseen. Ja sitä paitsi saa heti kommentteja ja lukukertoja. En anna sen kuitenkaan häiritä nyt omaa bloggaajauraani.

Tosin se saattaa uraani häiritä, että emäntä ei oikein hallitse valokuvaamista, mikä tulee todistetuksi tuossa ylhäällä olevassa kuvassa. Korvani ei ole mahtunut kokonaan kuvaan. Mutta täytyy vain ajatella, kuten eräs edesmennyt helmanheiluttajanäyttelijä, että kyllähän ihmiset tietävät, että minulla pää on.

Tuli vaan mieleen tuosta nimiasiasta, jota kämppikseni kirjoituksen kommentissa oli mietitty, että nimet on kyllä aika jännä juttu. Emäntä kutsuu vauvaa minulle siitä puhuessaan ihan vain vauvaksi. Olen kyllä huomannut, että vauvalla on enemmän kutsumanimiä kuin minulla koskaan on ollut. Minusta parhaat viritelmät ovat pikku kengurunpoikanen ja rääpäle. Täytyy sanoa, että emäntä on aika hyvä keksimään nimiä.

Meillä on tässä käynyt useamman kerran eräs mies. Hän kutsui minua Jumalan lahjaksi. Huomasin heti, että tuo on hyvin viisas mies ja todellakin tietää, mistä puhuu. Kävi ilmi, että oikea nimeni on jonkin erikoisen kielen peruja ja tarkoittaa tuota.

Minusta on tärkeää, että jokaisella perheenjäsenellä on nimi. Saa olla montakin, ei sillä. Ja on ihan hassua ajatella, ettei kissa tuntisi nimeään. Minä ainakin reagoin siihen, jos minua joku kutsuu nimellä, samoin kämppikseni. Ei nimi kissaa pahenna, jos ei kissa nimeä.

keskiviikko 4. heinäkuuta 2012

Mä taas tässä hei!

Mä oon yökiitäjä, yömaukuja, yöihmettelijä. Mä oon Pepsi-Kola varustettuna lime silmin. Kuvasta kiitos ihailijalleni ison meren takaa.
Leijona nukkuu taas ja mä aattelin ottaa näppiksestä ilon irti. Viime päivät on menny aika nopsaan. Voin kertoo teille ettei mitää erityistä tapahu eikä mulla oo mitää erityistä kerrottavaa. Oli vaa pakko tarttuu tilaisuuteen.

Leijona on selvästi vähä musta sukkanen tosta vauvasta. Hehee, se on varmaa lainannu mun tossuja! Mä en jaksa välittää, kuhan saan välillä jotai hyvää. Emäntä on käyny pakastimella melkee joka päivä, mut en mä oo saanu katkiksii. Höh. Siel on vaa jotai maito juttuja. Kerran muute hyppäsin pakastimeen ite ettii niitä, mut emäntä nosti mut äkkii pois.

Pari kertaa ollaan ny Leijonan kaa vähä juostu. Eile kisattiinki niin, että karva tupot vaa lensi. Mä en ainakaa ollu alakynnessä, vaikka Leijona nii saattais sanoo! Mulla on vähä enemmän massaa. Emäntä sanoo, et mä kasvatin empatia mahaa ku se ootti vauvaa ja sen maha kasvo.

Mut kesästä mä tykkään ku parvekkeella on lämmin. Emmä sinne oikee viileellä säällä viitti mennäkää vaikka Leijona meneeki, ihan kylmälläki! Parvekkeella on sellane puksipuu, joka on just mulle sopivalla korkeudella, nii mä tykkään käydä sitä silppuamassa. Ja silppusin mä tässä yhden emännän laskunki, ku se oli jättäny sen nii sopivasti esille. No eipä tarvi ostaa kalliita laitteita.

tiistai 3. heinäkuuta 2012

Silmäpeliä


Tässäpä kaksi erään faniutuneen lukijani ottamaa kuvaa minusta. Ovat jo jonkun ajan takaa, joten olen hieman nuoremman näköinen, kuten varmaan huomasitte. Muutaman viime vuoden aikana olen miehistynyt, mutta kuten nämä kuvat todistavat, olen hallinnut silmäpelin kameran kanssa jo tuolloin.


Katse kertoo kaiken, silmät on sielun peili, spanielinkatse. Moisia sanontoja käytetään usein, mutta harvemmin tulee ajatelleeksi, että silmät oikeasti puhuvat. Kun meillä kissaeläimillä ei ole kovinkaan usein mahdollisuutta puhua ihan äänteillä niin, että ihmiset ymmärtäisivät, ovat silmät ne, joiden puheen ihminenkin voi ymmärtää. Minä olen siinä mielessä erikoisen hyvässä asemassa, että emäntäni osaa sanoittaa melkoisen tarkkaan ajatuksiani. Tiedän, ettei jokakissalla ole samanlainen tilanne. Ehkä siksi bloggaajakissoja on vielä niin vähän.

Olen huomannut, että vauva on jo joskus yrittänyt ottaa katsekontaktia minuun ja kämppikseeni. Tiedän, että katse on meidän kommunikointikanavamme (eikös ole hieno sana, löysin sen netin syövereistä!), joten minun täytyy miettiä taktiikkaa, miten pääsemme samalle aaltopituudelle. Aion opettaa hänen antamaan minulle herkkuja, sallimaan minun makoilevan kaikissa kielletyissä paikoissa, päästävän minut ulos ja rapsuttamaan minua aina, kun minä haluan. Hmm...olikohan vielä jotain? Ehkä keksin tässä lisääkin.

Sain muuten kuulla, ettei siellä viime viikon kisoissa ollutkaan niitä pitkiä juoksuja, vaan ne järjestetään vasta siellä rengaskilpailuissa. Ne on vaan niin kaukana, etten ehkä jaksa lähteä sinne, koska minulle on tulossa tänne kotiin silloin oikein mainio rapsuttaja.

perjantai 22. kesäkuuta 2012

Juhannusheila hakusessa

Nyt on juhannus, keskikesä, yötön yö - rakkauden, juhlan ja loman aikaa. Ja minä, Leijona, olen lähinnä näistä vain lomalla. Viime aikoina olen kyllä tylsyyksissäni kaipaillut seuraa, enkä ole poissulkenut juhannusheilan hankkimista. Tosin leikatulle poikakissalle, joka elää vain sisätiloissa, ei ole kovin montaa morsioehdokasta odottamassa oven takana.

Mietin, että pitäisikö minun ehdottaa jollekin tv-kanavalle uutta formaattia - Kotikissalle morsian. Siinä tyttökissat voisivat lähettää minulle kuviaan ja hajujaan, eikä kirjeetkään pahitteeksi olisi. Sitten minä voisin valita niistä, keneen haluaisin tutustua paremmin. Kämppikseni voisi osallistua ihan siihen perinteiseen Maajussille morsian -ohjelmaan, koska on maatilalta kotoisin. Mutta minä en ole maajussi, joten tarvitsisin uudenlaisen ohjelman.

Olen älykäs, nokkela, taitava, komea, pehmeä, suloinen, upea, sivistynyt, viisas, lutunen, fiksu, rakastettava, huumorintajuinen, mahtava ja varsin vaatimaton. Yllä olevassa kuvassa tulee esille myös hoivaviettini. Pidän läheisistäni huolta. Olisiko tästä sopivaksi esittelytekstiksi?!

Vauvan myötä minulle on kyllä ilmestynyt kotiin kaksi morsianehdokasta. En ole vielä heihin tutustunut sen paremmin, mutta tästä se heilan etsiminen olisi ehkä hyvä aloittaa.

Morsian 1

Morsian 2

maanantai 11. kesäkuuta 2012

Tekniikan ihmekissa

Mä huomasin, et Leijona nukkuu, meirän vieraskin nukkuu ja emäntä on koneella, joten tartuin tilaisuuteen ja kirjotan teille! Olen ollut viime ajat aika omissa oloissani, ei näin vanhana jaksa aina riehua. Mut kivaa on ollu ku vieraita käy ja rapsuttaa mua.

Täs kuvassa oon just laittamassa tekstaria. Mä oon sellane tekniikan ihmekissa, enkä pelkää noita välineitä. Oon muun muassa laittanu kaukosäätimellä teksti teeveen päälle. No halusin kattoo urheilutuloksia! Ja kerran emäntä oli tekemässä jotain muka tärkeetä pauerpointti esitystä. Mä hyppäsin sen viereen, läpsäsin tassullani tieto konetta ja siihen tuli uusi esitys, johon kirjotin 1§. Hehee. Ehkä mun ois pitäny ruveta lakikissaks, ku on näitä apuvälineitäki.

Sit musta on kiva kattoo luonto ohjelmia aina sillon tällön. Jos niissä on jyrsijöitä tai lintuja tai vaikka kissa eläimiä, mä oon kattonu jopa 15-20 minuuttii putkeen. Joskus meen ihan töllön viereen ja yritän ottaa niitä kii. Vaikkei meillä oo ees hoodeetä.

keskiviikko 6. kesäkuuta 2012

Kimpale (kissan)kultaa

Minulla on ollut varsin rankka viikko. Vieras tuntuukin olevan pysyvämpää sorttia. Käyn usein melkein sen lähellä, mutta sitten juoksen pois. Se ääntelee hassusti ja haisee omituiselle. Ei se taidakaan olla koira. Ehkä se on jättihiiri! Siitä tulee myös sellaista kuolaa, jota käyn peittelemässä, jos sitä tulee vaikka viltille tai johonkin.

Uskoakseni näihin muuttuneisiin olosuhteisiin liittyen meillä kävi eilen mukava täti. Hän tuli tarkistamaan minun ja kämppikseni oloja. Ainakin niin innolla me hänet otimme vastaan. Kiehnäsimme vieressä, kämppikseni jopa pesi hänen hiuksiaan.

Sillä tädillä oli mukana kiva sänky. Kun emäntä ja täti ja tuo meidän vieras juttelivat sohvalla, minä huomasin uuden jutun ja menin siihen makoilemaan. Emäntä sanoi, että se on kylläkin puntari. Hän painoi jostain napista, kun minä siinä lekottelin. Näytti vain Err. Hehee, Leijona on kimpale kultaa, ei voi mitata!

tiistai 8. toukokuuta 2012

Kotikissa on peto

Me kissat (kotikissat) saimme jalansijaa tämän aamun Helsingin Sanomissa. Voisin omalta osaltani kommentoida juttua, sillä olenhan aktiivinen lehden lukija. Kuten jo aiemmasta blogikirjoituksestani huomasitte, olen kehittänyt taiteen siitä, kuinka tieto imeytyy lehdestä minuun, kun makoilen sen päällä. Kaiken tämän lisäksi minulla on ajoittain vahvat mielipiteet ja olen myös aktiivinen kannanottaja - vai oliko se nyt hännännostaja?

Jutussa väitettiin julmasti, että kissa on tappanut lukuisia eläinlajeja sukupuuttoon. Mielestäni otsikko toi aika ikävän leiman. Kyllähän me saalistamme, pidämme huolta siitä, että sisätilat pysyvät hiiri- ja ötökkävapaina. Mutta ei me tahallaan isketä uhanalaisiin! Eikä olla läpeensä petoja ja pahoja.

Olen myös surullinen siitä, että jutussa leimattiin meidät erityisen haitallisiksi ja pahimpien tulokaslajien joukkoon. Kuitenkin niin moni kissa joutuu kärsimään jo huonosta kohtelusta, heitteellejätöstä ja muusta ikävästä. On hyvin paljon ihmisistä kiinni, miten paljon tuhoa aiheutamme. Muistutan, että tuomme myös hyvin paljon iloa ja hellyyttä.

Saa rapsuttaa.
Minä ja kämppikseni olemme hyvin sopeutuneet kaupunkiympäristöön ja sisäkissoiksi. Pääsen kyllä joskus uloskin - valjaissa- mutta jos siellä tulee jokin jännittävä juttu vastaan, haluan nopeasti takaisin kotiin. Ja sivuhuomautuksena, osaan mennä aina oikean ulko-oven eteen!
Tässä minä viime kesänä ulkoilemassa.

Minä teroittelen kynsiäni raapimispuussani, Leijona-lajitoverini aamujäällä. Tänään taistellaan taas, joten on ihan hyvä, että hieman on vielä jäljellä saalistusviettiä. Minä aion saalistaa itselleni aitiopaikan - emäntäni syliin ihan ilmaiseksi!