Näytetään tekstit, joissa on tunniste synttärit. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste synttärit. Näytä kaikki tekstit

tiistai 29. syyskuuta 2015

Mennyttä juhlintaa

Emännän kiireiden lisäksi sillä hajosi tietokone vähän aikaa sitten. Onneksi sillä ei mennyt hukkaan kovin paljon mitään tärkeää, ehkä muutama minun kuva, joista kuitenkin on parhaat täällä blogissani nähtävillä.

Tämä kuva minun piti tänne laittaa jo aikaa sitten, sillä sain siinä vähän synttäripäiväni jälkeen oikean lahjan! Kinkkua JA katkarapuja! Niin ja kortinkin, mutta sitä ei voi syödä. Varahoitajat toivat minulle onnittelulaulun kera tämän herkkusatsin. Oli niin hyvä lahja, että voisin täyttää vuosia vaikka ensi kuussa taas uudestaan. Valitettavasti kämppikseni tuli heti myös kärkkymään osinkoja, toki hyvätapaisena kissana annoin hänellekin.

torstai 3. syyskuuta 2015

Juhlahumua

Niin ne pikkuihmiset sitten vihdoin tulivat kotiin. Emäntäkin oli ottanut minun juhlapäivän vapaaksi, tosin ihmettelin, että miksi se aamulla niin murisi. Ja koko päivän se otti lääkkeitä ja nukkui vaan. Ehkä se keräsi vain voimia iltaa varten.

Pikkusisko riensi heti kotiin tultuaan laittamaan meille lisää ruokaa!
Pikkuemäntä antoi minulle tämmöiset lahjat.
 
Nämä perhoset on ihan kivoja.

Vaikka ei ne sille oikealle vertojaan vedä.

Mutta ihan houkuttelevan tuoksuisia ovat.

Ja tämmöset kortit sain.
Edelleen perhonen vähän kiinnostaa.
No voin minä pikkuemännän mieliksi vähän leikkiä.
Tosin kyllä niitä tarjoiluja jo odottelen. Näkyykö pitopalvelua?
Pikkuihmiset laittoi hienot mekot päälle, ja pikkuemäntä käski emännänkin pukeutua.
Jokohan tässä nyt saisi jotain vatsantäytettä?!
Kinkku-katkarapukakkua!
  

Namnam!

Kiitos juhlista!

Pikkuihmiset ihmettelivät, nytkö ne juhlat jo loppuivat?!
Pikkuemäntä oli kovin pettynyt, kun meille ei tullut ketään vieraita, eikä ollut oikeaa kakkua. Syytän tästä tietysti emäntää, vaikken itse niitä kyllä järin kaivannutkaan. Kiitos ruuasta, eikun siis juhlista!

Ilmassa on juhlan tuntua


Tämä kuva on eilisillalta, kun sain emännän hetkeksi paikoilleen.
Tänään tulee kuluneeksi yhdeksän kokonaista vuotta siitä, kun isäntä haki minut Hesyltä kotiin. Silloin arvioitiin minun iäkseni noin yksi, joten meillä on tullut perinteeksi juhlistaa minun synttäreitä tällä päivämäärällä. Ja tänä vuonna olen viisaiden kissojen iässä eli kymmenen! Emäntä lauloikin minulle jo aamulla.

Pikkuemäntä on jo pitkään suunnitellut synttäreitäni. Se on kysellyt isännältä ja emännältä, ketä synttäreille on tulossa. Kun ne eivät ole antaneet mitään selvää vastausta, se on päätellyt, että tulee toisia kissoja. Se on miettinyt, minkä mekon se laittaa päälle. Se on askarrellut korttia ja kuulin huhun, että se olisi käynyt myös lahjaostoksilla. Mutta en ole kuullut yhtään mitään siitä, että mitä siellä syödään!!!

Nyt odotan, että pikkuihmiset tulevat päiväkodista ja juhlat alkavat. Yritän esittää yllättynyttä! Niin, enpäs olekaan vielä kertonut, että meillä on täällä päivisin ihana rauha. Pikkuihmiset lähtee aamulla emännän kanssa päiväkotiin. Sitten ne tulee iltapäivällä takaisin tänne yökotiin.

maanantai 1. kesäkuuta 2015

Minun nimeni on...

...no tietysti Leijona! Enkai minä nyt teille suurta salaisuuttani oikeasta henkilöllisyydestäni paljasta. Meidän pikkuihmisillä nämä nimiasiat pyörii paljonkin päässä. Pikkuemäntä tietää jo monen läheisen koko nimen ja meidän kissojen kaikki mahdolliset kutsumanimet. Uusin niistä on kämppikseni "Musta Möhkäle". Minulla on sellainen kutina, että kämppikseni aikoo hyödyntää tuota räppiurallaan. Onhan se hyvin räppimäinen, eikö?

Pikkusisko puolestaan on oppinut sanomaan meidän nimet. Tosin minun nimeksi se välillä ehdottaa jotain enemmän hiekkalaatikossamme esiintyvää asiaa kuin virallista nimeäni.

Täytyy tunnustaa, että viime viikon synttärisankarit jäi aivan melkein huomiotta. Näin jälkikäteen pahoittelut siitä ja suuren suuret onnittelut kämppikselleni Pepsi-Kolalle ja Pikkuemännälle, jotka täyttivät vuosia viime viikolla!

Ajatelkaa, toinen on kolmetoista ja toinen kolme. Ja minulla on 10v-juhlavuosi. Ettei vaan pääsisi unohtumaan. Emäntä hoi, mites se maailmannäyttely ja stadionkeikka tämän vuoden juhlistukseksi?!

torstai 5. maaliskuuta 2015

Paljon onnea Pikkusisko!

Tänään on pikkusiskon synttärit. Se täyttää yhden vuoden. Se on kuulemma ihmisten iässä merkkipaalu, ettei ole enää vauva. Ei se minusta vauvalta ole kyllä vaikuttanut pitkään aikaan. Liikkuu ja huutaa ja leikkii ja nauraa. Ja emännän täytyy yhtenään sanoa sille EI. Minä olen kertonut pikkusiskolle, kuten kerroin pikkuemännällekin aikoinaan, että sille sanalle voi ummistaa korvat ihan täysin. Hyvin ovat oppineet, molemmat!

Pikkuemäntä on suunnitellut pikkusiskon synttärijuhlia jo pitkään. Muttei ne vielä ole, joku päivä tässä lähiaikoina kuulemma. Ihmettelen kovasti, miten nuo pikkuihmiset kasvavat niin nopeasti. Mutta onneksi kohta ne eivät enää viihdy emännän sylissä, niin minä pääsen taas omalle paikalleni!

Kuvakooste vuoden varrelta. "Minä ja hän"






sunnuntai 7. syyskuuta 2014

Synttäripäiväni ikuistukset

Vietin oletettuja synttäreitäni keskiviikkona. Päivä oli melko tavallinen päivä, mutta sain minä sentään hieman erityishuomiota, kun ahkerasti sitä pyysin.
Mielummin olisin ottanut kinkkuun käärittyjä katkarapuja hiirikastikkeella.

Sain sentään loikoilla isännän jalkojen päällä.
Ja lahjankin sain. Se on yksi noista kolmesta.

Oho, se taisi liikkua katseen voimalla.
Jos nyt ihan varovasti kokeilisin...

Nappasin sen!


keskiviikko 3. syyskuuta 2014

Leijonan päivä

Tänään on minun päiväni! On kulunut tasan kahdeksan vuotta siitä, kun tulin isännän luo. Muistan sen päivän kuin eilisen. Iäisyys, joka on mennyt ohi silmänräpäyksessä. Sitä sietää siis juhlia.

Isäntä halusi toisen kissan, kun kämppikseni tunsi olonsa hyvin yksinäiseksi. Se oli kuulemma maukunut aina kovaan ääneen, kun isäntä oli tullut kotiin. Isäntä kuuli jo alaovelle sen itkun. Mutta sitten saavuin minä, suoraan Hesyn hoivista, luonnollisesti pelastamaan tilanteen.

Mutta ei sen enempää kämppiksestäni, koska tänään on Leijonan päivä. Aion viettää päivää vaatien huomiota, rapsutuksia ja herkkuja. Joskus täytyy olla oma-aloitteinen muistuttaja, sillä olen huomannut, ettei emäntä saati isäntä muista aina asioita. Uskon kuitenkin tämän päivän sujuvan hienosti hemmoteltavana.

Ensi vuonna pidänkin juhlat oletettujen pyöreiden vuoksi. Niihin juhliin olette kaikki tervetulleita!

tiistai 26. elokuuta 2014

Lahja

Taisin saada synttärilahjani jo reilu viikko etuajassa! Isäntä toi meille tuommoisen kukkakimpun, ja minä olin tietysti heti sen kimpussa. (Heh, kimpun kimpussa!) Minä tykkään tosi paljon noista heinistä ja harsoisista kukkaisista. Ihmettelen vain sitä, että miksi meillä olevat muut harsot eivät ole niin kukkamaisia, että jaksaisin niistä kiinnostua.
Kämppiksenikin tuli ihastelemaan uutta aktiviteettilelua. Emäntä ei aivan ehtinyt saada kuvaa siitä, kun minä hätistelin kämppikseni pois. Tämä on minun lelu!
Noo, okeiokei. Onnittelen emäntää tänään. Mutta meinaan juhlia omia synttäreitäni koko ensi viikon!

torstai 12. kesäkuuta 2014

Kutsu

Minulle tuli kutsu viehkeältä kissatytöltä. Se muistuttaa hyvin paljon yhtä niistä kuuluisista kissoista, joista kerroin aiemmin. Ehkä hän kutsuu minut kuutamoillalliselle kaupungin kattojen ylle. Tai sitten hiirijahtiin öiseen metsään. Kyllä minulle ötökkäjahtikin kelpaisi, vaikka hänen kotonaan.

Ai, emäntä sanoi, että tuo kutsu on oikeasti pikkuihmisille. Ja sen on lähettänyt ihan ihmislapsi, joka kutsuu synttäreilleen. Mikä pettymys! Minäkin haluan synttäreille! Kinkkua ja kermavaahtoa syömään! Ehkä pyydän emäntää laittamaan minut sankarille lahjaksi!

keskiviikko 28. toukokuuta 2014

Pikkuemäntäni

Annan pikkuemännälle synttärilahjaksi hieman kehräystä.
Tänään toivotan pikkuemännälleni oikein paljon onnea! Sillä on synttärit. Ja ehkä sen kunniaksi se on oppinut sanomaan minun oikean nimen ihan oikein. Se haluaisi nykyään leikkiä kovasti minun kanssa, mutta kun minä rupean leikkiin mukaan, se yleensä alkaakin itkeä tai lähtee pois. Sillä taitaa olla paljon herkempi nahka kuin kissanpennuilla. Paitsi sitä kyllä nauratti kovin, kun kutittelin sitä vähän hännälläni.

Pikkuemäntä osaa silittää tosi hienosti ja muistuttaa emäntää siitä, että antaa meille kinkkua. Ehkä minä vielä joskus menen sen syliin, mutta sillä ehdolla, että se pysyy hetken paikallaan!

tiistai 27. toukokuuta 2014

Juhla humua

Ku tässä nyt oon päässy kirjottelun makuun niin sain taas kirjottaa ku meillä oli juhlat. Siis mun juhlat ja vähä pikku männän.
Emäntä oli kyl unohtanu muutaman kynttilän kakusta enkä kyl saanu maistaakkaa sitä, mut ainaki mä näin sen ja sain sit katkiksiikin ja söin. Luulen et se unohti kymmenen kynttilää. Muutoin on kyl iha oikeen.
Ja sit mä vahdin ettei noi muut herkut jää syömättä.


Ja sit me Leionan kaa relattiin partsilla ku oli nii kuuma. Leiona sano et me ollaa kuin kaksi leijonaa savannilla. Mut mä oon kyl pantteri! Nii ja mä kuulin et kaukalossa oli enemmänki savanni väkee kuin vaa jellonat ku siel oli niitä seeprojaki ja ne o vissii melko kuuroja tai sokeita tai ehkä rampoja.

tiistai 8. huhtikuuta 2014

Muistojen vallassa

Tämä kevät saa minut varsin nostalgiseksi ja muistelemaan asioita ja ihmisiä, koska on monien juttujen vuosipäivä. Emännän tänne muuton vuosipäivä, minun hoitajani vuosipäivä, joka tänä vuonna oli pyöreä, ja paljon muita. Ensi vuonna on sitten pikkusiskonkin vuosipäivä, mutta siihen on vielä aikaa.

Emäntä kertoi, että eilen oli isännän merkkipäivä, ja että se täytti kanssa pyöreitä. Minä en ihan ymmärrä, mitä ne pyöreät ovat, siis muuta kuin palloja. Ihmettelinkin, kun emäntä ja pikkuihmiset lauloivat eilen aamulla isännälle, kun se vielä nukkui. Ja sitten illalla ne lähti käymään jossain, mistä tulivat varsin herkullisen hajuisina takaisin.

Niin ja isäntä oli saanut sellaisen pallon, joka pysyi illan katossa. Vaikka pikkuemäntä taisi luulla, että se on sen. Minä en oikein ehtinyt antaa isännälle lahjaa, mutta aion korjata sen hetimiten, kunhan se istahtaa sohvalle. Minun rapsutusaikaa tietysti!

Tänään taas on emännän emon nukkumisen vuosipäivä. En koskaan tavannut sitä, mutta olen nähnyt kuvan.

Juhlat, merkkipäivät ja vuosipäivät kertovat siitä, että aika kuluu. Jokaisen merkkipäivän kohdalla on taas vähän pidempi aika tapahtuneesta. Elämä kulkee eteenpäin.

Tämän päivän kissamainen ajatus olkoon:
Tärkeintä elämässä on kissanhoito, ja se vasta tärkeää onkin!

tiistai 3. syyskuuta 2013

Päivänsankari

Emäntä oli unohtaa, isäntä ei muistanut alkuunkaan, eikä kämppikseni. Minun synttäreitä pitäisi juhlia tänään. Tarkkaa syntymäaikaani ei tiedetä, mutta tätä päivää on syytä juhlia. Nyt on tasan seitsemän vuotta siitä, kun tulin isännän luo. Olin silloin arviolta noin vuoden vanha, joten siksi nyt juhlitaan kahdeksatta synttäriä.

Tosin juhlat jäävät aika pieniksi, sillä isäntä ja pikkuemäntä lähtivät matkoille. Eikös se ole vain synttärisankarin oikeus? Toisten pitäisi juhlistaa sankaria ja tuoda lahjoja! Mutta olen kyllä todella tyytyväinen siihen, että pääsen emännän viereen nukkumaan! Siinä on lahjaa kerrakseen, kun vielä saisi kinkkua ja katkarapujakin...

Ja voi varmaan laskea lahjaksi senkin, että saan aika rauhassa makoilla kiipeilyhyllyssä.

tiistai 28. toukokuuta 2013

Räpätessä roiskuu

Koska Leiona onnitteli eilen mä saan onnitella tänää pikku mäntää ja pitkästä aikaa aattelin räpätä. Tän räpin nimi on Pikku männälle ja se on saanu vähä vaikutteita siltä Poski räppäriltä joka oli siinä ohjelmassa missä ne kaikki laulo toisten lauluja.

Pikku männälle

Tää tosi kumma juttu on, mä kuulin tän just
Et yks vee vanha on tullu jo sust
Iha just sä tänne taloon muutit ja huusit
Ja ny sullon jo ihan sairaan makeet buutsit.
Et ollukkaa koira tai marsu tai hiiri tai rotta
Ja et sust olikin yht äkkii tullu ihan totta!
Täs me nähtii eka kertaa
Mä tulin onnittelemaan en anna minkää seisoo tiellä
Jippikaijei joujou
Sä lysnaat Pepsi-Kolaa!

Mä tulin onnittelemaan en anna minkää seisoo tiellä
Jippikaijei joujou
Sä lysnaat Pepsi-Kolaa!
 
Iha heti ei oltu me ylimpii frendei
Mut nykysi seurataa jo yhres uusii trendei
Eteenpäin mennään, ympäri käyrään ja yhteen tullaan
Yhres isketään tassut myös talous paperi rullaan
 Ja ehkä joskus myös emännän pullaan
Tai silmät doktor Sykerön Laventelilullaan.
Täs me jo vähä tunnettiin
Mä tulin onnittelemaan en anna minkää seisoo tiellä
Jippikaijei joujou
Sä lysnaat Pepsi-Kolaa!

Mä tulin onnittelemaan en anna minkää seisoo tiellä
Jippikaijei joujou
Sä lysnaat Pepsi-Kolaa!
 
 Mä sulle sanon vaa, et aikuiseks älä koskaa kasvakaan
Pysy aina pikku siskona, älä sisi liskona tai rata kiskona
Mut katkiksii voit mulle kyl antaa
Ja joskus ehkä mua sylissä kantaa
Tai vierä mut sinne missä virtaa Vantaa
Ja ens vappuna mennään lakittaa Mantaa
 
Mä tulin onnittelemaan en anna minkää seisoo tiellä
Jippikaijei joujou
Sä lysnaat Pepsi-Kolaa!

Mä tulin onnittelemaan en anna ainakaa Leijonan seisoo tiellä
Jippikaijei joujou
Sä lysnaat Pepsi-Kolaa!
 
Täs me ollaa vähän aikaa sitte

maanantai 27. toukokuuta 2013

Paljon onnea!

Tänään onnittelen 11-vuotiasta kämppistäni, huomenna 1-vuotiasta pikkuemäntää. Olenhan huomaavainen ja kohtelias kissa. Paljon onnea teille!
Kun onnitellaan, annetaan usein kukkia. Minäkin annan tämän kukkakuvan. Huomatkaa, että tuon maljakon kämppikseni kaatoi. Minä olin sillä välin kaukana untenmailla. Mutta kyllä nuo vihreät on kivoja aktiviteettileluja, joita pitää käydä vähintään pikkuisen silppuamassa. En niinkään noista värikkäistä tykkää.
Tein myös tämmöisen kakun. Ainakin melkein itse. Lähinnä se on pikkuemännälle, kun ei me kissat oikein välitetä makeasta. Kerma sinänsä kyllä kelpaa, mutta tuossa on muutakin mukana. Ja taitaa tuo olla vähän iso pala pikkuemännälle. No ehkä emäntä ja isäntä syö loput.