Näytetään tekstit, joissa on tunniste blogi. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste blogi. Näytä kaikki tekstit

perjantai 21. elokuuta 2015

Kissavideoviikko: Pikaruokaa


Emäntä joskus leikkii tämmöisillä jutuilla, vaikka yleensä meidän leffapätkät ja kuvat muutenkin on sellaista snapchat-kamaa. Olen nimittäin kuullut, että on olemassa sellainen Snapchat, jossa ei tarvitse kovin miettiä, kuinka hienoja tuotoksia laittaa. En kyllä käytä sellaista, ainakaan vielä.

Meillä tämä julkaisukynnys on yleisesti ottaen jo varsin matala, vaikka nykyisin blogeissa pitäisi olla lähestulkoon ammattikuvaajan kuvia. Ja olisi meilläkin, jos vaan minä saisin päättää. Emäntä tosin on siinäkin rajoitteena, eikä suostu tilaamaan meille 24/7-ammattilaiskuvauspalvelua, vaikka olenkin ehdottanut.

No tämä video on ainakin hyvin elämänmakuinen ja tosi. Aina tuota emäntää pitää vähän komentaa.

lauantai 11. heinäkuuta 2015

Lukuhaaste ja -lupaus

Emäntä kuuli tässä yhtenä päivänä radiosta, että monikaan ei enää lue kirjoja. Silläkin lukeminen on jäänyt viime aikoina melko vähiin, tai no lukeehan se joka päivä, mutta ne kirjat on kyllä pikkuihmisten valitsemia eikä niissä ole juuri muuta kuin kuvia. Kyllä se sentään lukee blogeja.

Mutta mikä voisikaan olla mukavampaa, kuin saada emäntä istahtamaan sadepäivän iltana sohvannurkkaan ilman mitään vempeleitä. Emäntä ottaisi minut syliin, rapsuttaisi toisella kädellä ja toisella pitelisi kirjaa.

Haastan kaikki blogini lukijat lukemaan edes yhden kirjan kuukaudessa, joko kissoista kertovan tai ihan ihmisten maailmaa käsittelevän. Sellaisen ihan oikean kirjan, jossa on rapisevia lehtiä ja joiden päällä voi kissakin ehkä vahingossa makoilla. Vaikka toiset tykkäävätkin nykyisin lukea kaikenlaisilla laitteilla, on aidossa kirjassa haju ja paperin tuntu. Ja niitä ainakin vielä on olemassa, jos ei kotona itsellä, niin kirjastossa ja kaupoissa ainakin.

Lupaan itse makoilla emännän sylissä tai vieressä, kun hän lukee yhden kirjan kuukaudessa. Ja lupaan myös kommentoida ainakin silloin tällöin emännän lukemia blogeja.

Lukuiloa kesään!

lauantai 17. tammikuuta 2015

So-meow-kissa

Tämä kuva on vain suurta huijausta, sillä en ole oikeasti piilossa. Blogi on ollut varsin vaisu, koska emännällä on ollut menoja ja iltahommia, eikä ole ehtinyt kirjoittaa. Mutta on se ehtinyt tehdä minulle Twitter-tilin ja laittaa joskus kuviani Instagramiinkin. Niitä on vissiin vähän nopeampi päivittää. Ja onhan minulla se Facebook-sivu myös. Eli blogihiljaisuus ei tarkoita somehiljaisuutta, vaan aion maukua entistä enemmän. Ehkä perustan oman Meowerin tai Cats+:n. Tai sitten tyydyn vain nautiskelemaan juhlavuodestani.

p.s. Nämä kuvat voivat johtaa pelkän katselijan harhaan. Olen hyvin aktiivinen kissa, erityisesti pyrkimään emännän syliin ja pyytämään kinkkua, mutta myös seuraamaan asioita, pohtimaan ja runoilemaan, kuten pidempiaikaiset lukijani tietävät.

torstai 8. tammikuuta 2015

Tätä vuotta

Tätä vuotta on mennyt jo yli viikko! Apua, tällä menolla ollaan kohta taas joulussa! Emäntä on ollut muka liian väsynyt toimiakseen minun sihteerinäni, niin en ole päässyt kirjoittamaan.

Ja sitä paitsi olivathan nuo meidän ihmiset poissakin jonkun aikaa. Sillä välin meillä kävi apuhoitajia, jotka oli tosi kivoja. Niitä oli yksi isompi ja kaksi pienempää. Ne antoi ruokaa, vettä ja harjasivat kämppistäni.

Joulukuusi lähti ja kämppikseni jäi itkemään sen perään. En ymmärrä kyllä sen kuusi-intoa. Onhan se ihan kiva elementti, mutta että joka päivä monta kertaa pitää mennä syömään ja kulkea sen alla jne.

Olen löytänyt itselleni vakituisemmin yhden kivan uuden makuupaikan, kun pesukoneen päälle en enää pääse, kun se kuivaushärveli tuli. Pikkuemännän sänky! Ja kämppis makoilee yläsängyssä. Kunhan emäntä taas jaksaa enemmän, laitan tänne kuvankin.

Nyt menen mietiskelemään, mitä kaikkea jännää tämä 10-vuotisjuhlavuoteni tuleekaan pitämään sisällään tässä blogissa. Ehdotuksia?

keskiviikko 31. joulukuuta 2014

Vuosikatsaus


Jälleen on vuoden viimeinen päivä. Tulee tunne, että olen kokenut tämän ennenkin. Niin olenkin, useita kertoja.

Ihmisillä on tapana summata vuoden tapahtumia ennen uuden alkamista. Minun vuoteen 2014 mahtui monenmoista. Blogikirjoituksiakin tuli tehtyä lähes parisataa! No okeiokei, kämppikseni sai kirjoittaa joitakin kertoja, etten voi ihan pelkästään itselleni kunniaa ottaa.

Vuoden 2014 aikana muun muassa
Lupauksia uudelle vuodelle en suuremmin tee. Vuosi 2015 on minun 10-vuotisjuhlavuoteni, joten juhlia aion!

Kehräävä kiitos kaikille Lukijoilleni ja blogiystäville mukana kulkemisesta! Jatketaan odottavin mielin yhdessä vuoteen 2015! Tuokoon se mukanaan onnellisia maukuja!

tiistai 18. marraskuuta 2014

Joulunodotusta

Taas on se aika vuodesta, kun meillä on paljon kynttilöitä ja emäntä juo sitä maustemehua. Nyt se kaivoi jostain musiikkiakin ja kuuntelee iltaisin, kun pikkuihmiset on menneet nukkumaan. Kämppikseni loikoilee, mutta minulla on sellainen kutina viiksikarvoissani, että kohta on taas tonttuja liikkeellä.

Meillä on jo tehty ja syöty niitä maustekeksejä, ja sitten niitä vaillinaisia tähtiä, missä on sellainen läjäys keskellä. Pikkuemäntä ei uskaltanut maistaa niitä. Maustekeksejä se kuitenkin teki ja söi, kissanmuotoisia tietysti, vaikka oli sillä niitä muumimuottejakin. Minä kävin vain haistelemassa.
 
Emäntä on vähän jouluhöpsö. Mutta sellaisia ihmisiä taitaa olla muitakin, sillä olen huomannut taas blogini tilastoja katselleena, että nyt netistä etsitään jo joulujuttuja. Ja minun blogistani ja kahden edellisvuoden joulukalenteristahan niitä löytää! Joulurunoja ja jopa tiernakissat.

sunnuntai 19. lokakuuta 2014

Plogi räppi


Tää ei oo jokapäiväist tai kovin tuttuu
Mut kummä saan heittää tääl juttuu
En laita suuta tai paperii ruttuun
Vaa meinaan räppää ja heittää läppää

Vaik tää onki mun kämppiksen plogi
Saammä tääl joskus räppää toki
Nii totta ku Niili o pitkä joki
Pikku mäntä taasen mun nimee hoki

Joujou - maumau - joujou - maumau

Tää plogi maailma on ihmeellinen
Kun kirjottaa jotain, kaikki saa tietää sen
Jos vaa pääsee varmasti nettiin
Ja tietää mitä sieltä oikein voi ettii
Saattaa vastaan tulla aika diippii settii
Mut harvoin sitä törmää räppäävään pettiin*

Toiset ploggaa kuteist, toiset vauvoist
Jotkut taas meikeist, ruuast tai hauvoist.
Toiset poikkee vahvasti kaavoist
 Joku kirjottaa vaa elämän haavoist

Oon kuullu, et joku plogil rahaaki saa
Ja joku käyttää omaa valo kuvaajaa
Toiset kirjottaa mitä mielee juolahtaa
Jossain plogissa löytyy myös arvontaa

Joujou - maumau - joujou - maumau

Tää plogi maailma on ihmeellinen...

Mä oon Pepsi-Kola - muista se!
Ja vaik Leijona tääl pää osaa esittää
Saan mäki välil jotai selittää
Eik noi pikku ihmisetkää iha statisteiks jää
Tää plogi on meitsien vain elämää.
 
Joujou - maumau - joujou - maumau

* emäntä: pet (engl.) = lemmikki

keskiviikko 15. lokakuuta 2014

Viikkokatsaus

Kissamaailmanpoliittinen viikkokatsaus on pitänyt sisällään paljon ikäviä uutisia. Viimepäivinä on puhuttu paljon vaarallisesta taudista, kadonneesta A-kirjaimesta, hyökkäävistä nuorista ja jos en aivan väärin ole kuullut, niin kissanviiksistä. Erityisesti kissanviiksien englanninkielisestä kirjoitusasusta, ettei sitä saisi käyttää blogeissa!*

En aivan ymmärrä näitä asioita, mutta minun mielestä on aivan käsittämätöntä, ettei niistä viiksistä saisi puhua blogissa. Ja että jotkut sanat ylipäänsä ovat sellaisia, ettei niitä pitäisi näkyä tai sanoa julkisesti. Silloin keksitään vain kieroilmaisuja tai jotain semmoisia.

Mutta minua vähän pelottaa se tauti ja se puuttuva A-kirjain. Että jos se A olisi suojannut meitä varmuudella siltä taudilta. Kuulin, että se tauti on tullut lepakoista tai apinoista. Pikkuemännän kirjoissa on molempia! Ja on myös niitä A-kirjaimia! Voi ei, olenkohan tartuntavaarassa vai juuri suojautunut?!

Ne hyökkäävät nuoret minua ihmetyttää. Olen melko varma, ettei niillä ole kissoja. Mielestäni voisivat hankkia kissan ja pitää huolta siitä, niin ei enää tulisi mieleen lyödä toisia.

* kissanviikset = whiskers vrt. whiskies (=viskit)

lauantai 13. syyskuuta 2014

Hiiret loukussa ja kalat verkossa?


Emäntä ja pikkuihmiset ovat poissa, niin minulla on aikaa pohdiskella asioita. Löysin pikkuemännän kätköistä tämmöisen paperin, joka taitaa olla kartta tai jokin esite. Ne kävi taas vähän aikaa sitten siellä paikassa, missä voi katsella kaloja. Kerroinkin siitä kerran blogissani.

Nuo kalojen kuvat saivat minut miettimään, että meitä bloggaajakissoja kyllä on, mutta onko blogia pitäviä kaloja? Tai hiiriä? En olekaan perehtynyt. Että voisiko näin blogin ja verkon välityksellä harjoitella virtuaalista jahtia hiiren blogikoloon tai kalan blogiparveen? Kirjottavatko hiiret ja kalat mahdollisissa blogeissaan suuresta vaanivasta virtuaalivaarasta? Sillä epäilemättä niiden suurin pelko on varmasti se, että joutuvat kissantassuihin. Niin minä ainakin uskon.

Sinä Lukijani tietysti pohdit sitä, kuinka minä olen pystynyt kirjoittamaan ilman emännän sihteerinpalvelujen läsnäoloa. No, voin kertoa salaisuuden. Minulla on emäntään etäyhteys. Sitä voisi kutsua myös Viralliseksi PalvelijaNäkymäksi. Emäntä nimittäin on hyvä olemaan verkossa. Ja siksi toivonkin, että kirjoittaisit kommenttikenttään omia blogivinkkejäsi meille yhteiseksi seurantakohteeksi. Kissa-, hiiri- tai ihmisblogeja, mitä vaan. Kiitos, mau kur, jo etukäteen!


lauantai 9. elokuuta 2014

Remontin tarpeessa

Tämä blogini siis on remontin tarpeessa. Olen yhteistuumin emännän kanssa suunnitellut blogini ulkoasun uudistusta, ja lähiaikoina on muutoksia nähtävissä. Olenhan jo miltei 2,5 vuotta katsellut näitä samoja blogitapettejani.

Jään innolla odottamaan lopputulosta. Tietenkään en itse aio tassujani sotkea remonttipölyyn, vaan aion antaa emännän hoitaa likaiset työt.

tiistai 24. kesäkuuta 2014

Bloglovin

Seuraa blogiani Bloglovinin avulla

Pyrin laajentamaan reviiriäni ja jättämään tassunjälkeni paremmin historiakirjoihin. Blogiani voit seurata monella eri tavalla. Mikäli et vielä ole löytänyt itsellesi sopivaa tapaa, voit kysyä emännältäni vinkkiä.

perjantai 28. maaliskuuta 2014

Rakas päiväkirja...

Moni pitää blogia päiväkirjamaisesti. Ainakin suosituimmat bloggaajat kertovat lähinnä omasta elämästään tietystä näkökulmasta. Esimerkiksi jotkut kirjoittaa vaatteista tai ruuista. Näin kissana omasta pukeutumisestaan kirjoittaminen voisi tuntua aika hassulta, sillä minulla ainakin on joka päivä sama turkki päällä, enkä vaihtoturkkeja edes halua!

Ruuista voisin kirjoittaa kyllä, mutta lukijan kannalta saattaisi olla tylsää lukea päivästä toiseen raksuista ja kinkusta. Siksi pitäydyn omanlaisessa blogissani, jossa kerron elämästäni, kissamaisista asioista ja maailman tapahtumista kissanäkökulmasta. Ja annan - joskus harvoin - myös kämppikseni kirjoittaa jotain, mieluiten silloin, jos sillä olisi joku räppi valmiina.

Olen törmännyt netissä surffaillessani videoblogeihin eli vlogeihin. Niissä ihmiset juttelee kameralle samat asiat, mitä toiset kirjoittaa blogeihinsa. Luulen, että vlogia pitää ne, ketkä ei oikein osaa kirjoittaa. Se voisi sopia myös minulle, en tarvitsisi enää emäntää sihteerikseni, kun voisin jutella suoraan kameralle. Tosin kaikki ihmiset eivät välttämättä kissojen kieltä ymmärrä, joten emännälle saattaisi olla käyttöä tulkkina edelleen. Tuo kuva voisi olla kuin minun vlogistani, kun olen juuri säätämässä kameran kuvakulmaa sopivaksi.

Yksi suosittu vlogi on semmoisen kielinaisen pitämä. Minusta on hassua, että sitä kutsutaan kielinaiseksi. No, ei ainakaan voi sanoa, että kissako kielesi vei. Heh.

tiistai 4. helmikuuta 2014

Mitä minulle kuuluu?

 
Olen suuresti ihmeissäni siitä, että miten emäntä ei siltikään ehdi toimia sihteerinäni, vaikka on kaikki päivät kotona! Olen huomannut, että pikkuemäntä vaatii aika paljon huomiota, eikä emäntä saa yhtään olla tietokoneella, jos pikkuemäntä on hereillä, koska se haluaa heti tehdä itse hommia. Ehkä pikkuemännästä voisikin tulla hyvä sihteerini jonkin ajan päästä.
 
Niin ja voihan silläkin olla vähän rajoittavaa merkitystä, että pikkuemännän päiväunien aikaan minä haluan emännän syliin tai leikkiä sen kanssa. Tänään leikittiin ihan vähän sellaisella pienellä pallolla. Kämppiksenikin on taas ihan laiskistunut, enkä ole saanut sitä oikein juoksemaan kanssani.

Olen siis tylsyyksissäni harjoitellut ottamaan valokuvia itsestäni, se kun tuntuu olevan viimeistä huutoa. Ihmettelen kyllä, että miksi joku haluaa ottaa itsestään ankannaamakuvan, kuten aika monet nuoret naiset ottavat. Kissannaama olisi paljon paljon parempi!
 
Tänään se tassukirja täyttää 10 vuotta! Aika jännää. Minä aion täyttää 10 vuotta jo ensi vuonna, todennäköisesti! Tosin blogini saa vielä kypsyä aika pitkään, jotta tulee moisia merkkipaaluja vastaan. Onkohan jonkun blogi jo niin vanha?

torstai 8. elokuuta 2013

Monta polkua

Kissalla on monta polkua, joita kulkea. Varsinkin jos sattuu olemaan kulkukissa. Silloin polkuja on valtavasti. Mutta niin tuntuu olevan monenmoisia polkuja tänne blogiinikin.

Emäntäni kertoi minulle, että on olemassa tilastoja ja muita, joista näkee millä sanoilla ihmiset ovat blogini löytäneet. Siellä on tullut aika hauskoja asioita vastaan. Esimerkiksi sanoilla kissaloru tai joulukalenteri on monen polku kirkastunut, koska ne sanat ovat johtaneet heidät luokseni! Tai no, ainakin blogini ääreen.

Moni on hakenut räppiä, joku kissakahvilaa, arvontaa tai menninkäistä. Netissä on joskus hauskaa etsiä asioita, koska koskaan ei tiedä tarkkaan, mitä löytää. Toivon, että ilahdutan kaikkia, joiden polku johtaa blogiini!

Emäntä tietää vinkkejä, joilla ei aina tarvi hakea tietä blogiini, vaan pääsee yhdellä napinpainalluksella perille saakka. On olemassa semmoisia näissä koneissa kuin suosikit tai kirjanmerkit ja sitten vielä syötteet ja syötteenlukijat. Kuulostaa hassulta, vähän kinkulta, paitsi ei kinkkua lueta - se syödään. Heti!

torstai 25. huhtikuuta 2013

Blogisynttärit!

Kohta aion pistää sihteerini pestin hakuun. Emäntä on ollut aivan liikaa poissa tai kotona ollessaan kiireinen, että ei ole ehtinyt kirjaamaan minun ajatuksiani teille. Se oli ihan yksin poissa viime viikonloppuna, ja minun piti auttaa isäntää pikkuemännän hoidossa.

Ja eilen illalla, kun emäntä pysähtyi hetken kuuntelemaan minua ja olisi voinut kirjoittaa blogiini, ei tietokoneen yhteys toiminut. Oli kuulemma vika jossain muualla kuin meillä täällä. Minä olen hieman epäileväinen ylipäänsä langattomien yhteyksien kanssa, kun ei silloin ole mitään piuhoja ja johtoja, joita kämppikseni voisi yrittää syödä. Jos niitä olisi, olisi tietysti heti selvää, että uusi piuha täytyy ostaa, jos koneet ei toimi.

Joka tapauksessa tässä olen nyt ja kerron teille ilosanoman, suuren ilon koko kansalle. Tänään on blogini synttäripäivä!!! Olen jo vuoden ajan toiminut bloggaajakissana, noin niinkuin sivutoimisesti. Päätoimenihan on makoilla milloin missäkin ja tuottaa hyvää mieltä näille ihmisille, jotka minun kanssa asuu.

Vuosi sitten ei vielä pikkuemäntä asunut meillä. Nyt se on jo ihan kotiutunut. Kämppikseni on varmaankin yhtä paksu kuin silloinkin. Muutoin kaikki on aika lailla samalla tavalla. Ja blogihommat jatkuu, kunhan vaan sihteeri pysyy mukana. Tietysti voisin pitää tässä samalla hiljaista hakua uudesta sihteeristä, ehkä anonyymiä sellaista, kun olen lukenut, että semmoinen on hyvä juttu ja trendikästä.

torstai 29. marraskuuta 2012

Tilastollisesti sinun

Suosiostaan nöyrä bloggaajakissanne
Huomasin tuossa tilastoja seuraillessani, että blogiani lukee aika moni ihminen. Reilussa puolessa vuodessa lukukertoja on tullut yli 5000! Se on iso luku pienelle kissalle. Mietin vain, että kuinkahan moni kissa tätä seuraa? Olisikohan joku niistä vaikka mahdollinen tyttöystävä?

Jotkut lukijoistani asuvat aika kaukana. Olisi mielenkiintoista tietää, minkälaista kissan elämä on toisella puolella maapalloa. Onkohan siellä lunta, niin kuin täällä tänään? Tai onko siellä pingviinejä? Näin pingviinejä yhdessä ohjelmassa. Kämppikseni näki niitä myös meidän pakastimessa, vaikka ei ne olleet ihan samannäköisiä kuin telkkarissa, koska ne oli kuulemma pahvilaatikossa. Jotenkin pingviinit ja katkaravut taitavat silti liittyä yhteen.

Viime kyselyssä kävi ilmi, että ennen kaikkea tykkäätte lukea ajatuksistani. Mutta myös kämppikseni ja vauva kiinnostavat. Jatkan siis samalla linjalla tulevaisuudessakin. Paitsi jos jotain ihmeellistä tapahtuu. Niin kuin joulu.

Ilmeisen moni ihminen on etsinyt netistä joulukalenteria ja löytänyt blogini. Toivottavasti joulukalenterini saa paljon lukijoita. Meinasin jo avata luukkuja, mutta emäntä kielsi. Enää kaksi yötä siihen, että saan avata ensimmäisen luukun!