Kissatietotoimiston uutisia jälleen

Katson, mitä ulkona tapahtuu

Olen taas huomannut mediassa kiitettävän paljon kissa-aiheista uutisointia, enkä tarkoita nyt lajitovereitani Leijonia koskevaa kirjoittelua, vaan lajitovereitani kotikissoja.

Yksi kissa esimerkiksi puolusti pikkupoikaa, jonka kimppuun koira hyökkäsi. Hyvin urhoollista sanon minä. Mutta kun tuota tarkemmin katsoo, huomaan kissasilmin, että Tara-kissa halusi leikkiä. Koira tosin ei ihan tätä ymmärtänyt. Eikä ymmärtänyt kyllä muutakaan, kun pojan kimppuun hyökkäsi.

Toinen uutinen on klassikko, ja mietin tässä jo sen uutismaisuutta, koska tämmöisiä tapahtuu aika usein. Eräs kissa oli kiivennyt puuhun, ja palokunta tuli sen pelastamaan. Näitä on Haagan lisäksi tapahtunut viimeisen kuukauden aikana myös monessa muussa paikassa, uutishaavini mukaan ainakin Orimattilassa ja Simpeleellä.

Kolmannessa jutussa kerrotaan ehkä maailman onnellisimmasta kissasta. Huomaattehan kyseisen kissan yhdennäköisyyden kanssani. On hyvin paljon samanlaisia piirteitä.

Neljäs haaviini uinut uutinen on suosikkini. Siinä kissa ja siili syövät samasta kupista. Minä en ole vielä yhtään oikeaa siiliä tavannut.

Leijonista tuli vielä mieleen, että ei ole ollut karjunta tänä vuonna järin voimakasta. Enkä ole saanut seurata sitä juuri ollenkaan. Ehkä on vielä mahdollista.

Rekolan Väinö

Luin jutun Vantaan Rekolassa asustavasta Väinö-kissasta Hesarin Mesta-liitteestä. Minusta tuli kyllä samalla Väinö-fani. Pohdin kovasti, olisiko moinen mahdollista täällä omilla kotikonnuillani? Voisiko minusta tulla samanlainen kulkija?

Väinö on semmoinen kissa, joka kulkee lähitienoon paikoissa. Ainakin pubissa ja kukkakaupassa. Heei...tämähän kuulostaa aika tavalla minun joulusadun kissalta! Onkohan Väinö saanut siitä idean? Minusta on kyllä hienoa, että ihmiset antavat Väinön tulla kylään ja piristämään päivää. Mutta hieman minua mietityttää se, että taitaa noilla nurkilla kulkea myös autoja ja muita kulkupelejä, jotka eivät välttämättä näe kissaa.

Toivon Väinölle kaikkea hyvää ja ihmisille ymmärrystä! Tämmöiset kaupunkilaiset kyllä tuovat iloa monen päivään, näin uskon!

Hiirijuttuja

Hiiret ovat olleet tämän päivän puheenaiheena. Luin nimittäin uutisen, että jossain oli hiiri mennyt jyrsimään vauvaa. Mielestäni tuo uutinen on järkyttävä esimerkki siitä, mihin maailma menee, jos ihmisillä ei ole kissoja! Meillä ei olisi voinut käydä noin, koska minä tai kämppikseni olisimme olleet hiirtä vastassa.

Toinen hiirijuttu on semmoinen, että emännällä taitaa olla hiiri kyynärpäässä. En ole sitä kylläkään nähnyt, vaan useammin sillä on kädessä hiiri, tai ainakin se väittää sen laitteen olevan hiiri. Tosin on sillä myös sormet kädessä, ja ne toimii kuulemma monessa asiassa kuin hiiri. Paitsi ei joka tietokoneessa vissiinkään.

Luulen, että se kyynärpäähiiri on vain hiirenpoikanen, mutta ehkä on silti syytä tarkkailla tilannetta. Ettei vain menisi herkkupala sivu suun!

Uutiskatsaus

Uutisbongari!

Tällä viikolla olen lukenut paljon lehtiä, kun meille tulee taas se pienennetty iso lehti. Olen myös seuraillut kissa-aiheista uutisointia netissä, ja ilokseni olen huomannut, että kissamaailmassa tapahtuu paljon. Emännän lehdissäkin on ollut silloin tällöin jotain kissamaista.

Luin ihmisestä, joka käyttää käsitöissään kissankarvoja. Ihailtavaa! Ja kun googlailin (heti kun emäntä löysi hiiren, joka oli kadoksissa, mistä emäntä ehti jo syyttää minua, vaikka oli itse sen piilottanut), löysin sellaisia ihmisiä enemmänkin. Kämppikseni karva ei varmaankaan sellaiseen sovellu, kun on melko karkeaa, mutta minun karvani on paljon pehmoisempaa. Siitä tulisi vaikkapa ihania palloja.

Sitten se punatukkainen täti, josta olen aiemminkin lukenut, oli käynyt ulkomailla ja keskustellut kissoista jonkin maan vallankahvassa olevien kanssa. Hyvinkin poliittista uskaltaisin väittää!

Ilokseni sain myös lukea, että kissavideofestivaali on tarkoitus järjestää uudestaan! Ehkä minunkin leffatähteyteni voisi saada semmoisesta tapahtumasta sopivasti buustia. Tosin kovin merkittäviä pääosarooleja ei minulla vielä ole plakkarissa. Siitä saatte syyttää kyllä vain emäntääni, joka on aika onneton ohjaaja/kuvaaja.

Taidankin myös jatkossa tarkastella tarkemmin kissauutisointia. Se on hyvä, että meistä puhutaan! Ja sen vinkkaan teille, Rakkaat Lukijani, että jos haluatte ehdottaa blogiani Suureen blogikilpailuun Suomen parhaaksi blogiksi, laittakaa viestiä perusteluineen osoitteeseen kuukausiliite@hs.fi

Kirkosta viisuihin

Olin tänään jalomielinen ja annoin päivänsankarin saada palstatilaa blogistani. Kehräävät onnittelut kämppikselleni!

Tämän aamun lehdessä (HS) oli mukava kuva Ahvenanmaalta, jossa oli kirkossa kissa. Minua voisi tuommoinen kirkkokissailu kiinnostaa. Olen kuullut, että kirkot on aika isoja paikkoja, ja niissä on monta penkkiä, mihin käpertyä päiväunille. Siinä kuvassa oleva kissa oli kyllä aika paljon minun näköinen, mutta jotenkin luulen, että se oli tyttökissa.

Tämän kuvan voisin laittaa profiilikuvakseni, jos vaikka hakisin tyttökissakaveria.

Kirkossa on kuulemani mukaan myös usein musiikkia. Minä olen aika tottunut musiikkiin. Emäntä laulaa paljon ja illalla meillä soi yleensä semmoinen miesäänimusiikki semmoisesta laitteesta. Emäntä kertoi, että niitä lauluja voi kuulla kirkossa. Aika rauhallisia ja mukavia lauluja ovat, niihin voi jopa nukahtaa. Otin taas hiiren kauniiseen tassuuni ja selvitin, että kyseessä on Samuli Edelmannin virsilevy.

Mutta eilen ja muutama päivä sitten tuli tv:stä vähän erilaisempaa musiikkia. Ne on euroviisut. Ja tiedän, että huomenna ratkeaa voittaja. Euroviisut on sellainen tapahtuma, jossa on monenlaisia musiikkiesityksiä eri maista. En ihan kaikkia ymmärrä, jotkut on aika kamalia, mutta osa on jopa Leijonan korviin ihan kuunneltavia. Usein niillä ihmisillä on jotain hassuja vaatteita ja kiemuroita, sitten siellä liehuu paljon lippuja, ja lopuksi siellä sanotaan numeroita. Viimeiseksi se, kuka saa eniten numeroita, voittaa ja saa laulaa uudestaan. Silloin kun se laulaa, sataa sellaista hassua silppua. Minusta olisi kivaa ottaa niitä silppuja kiinni. Semmoiset on euroviisut.

Kotikissa on peto

Me kissat (kotikissat) saimme jalansijaa tämän aamun Helsingin Sanomissa. Voisin omalta osaltani kommentoida juttua, sillä olenhan aktiivinen lehden lukija. Kuten jo aiemmasta blogikirjoituksestani huomasitte, olen kehittänyt taiteen siitä, kuinka tieto imeytyy lehdestä minuun, kun makoilen sen päällä. Kaiken tämän lisäksi minulla on ajoittain vahvat mielipiteet ja olen myös aktiivinen kannanottaja - vai oliko se nyt hännännostaja?

Jutussa väitettiin julmasti, että kissa on tappanut lukuisia eläinlajeja sukupuuttoon. Mielestäni otsikko toi aika ikävän leiman. Kyllähän me saalistamme, pidämme huolta siitä, että sisätilat pysyvät hiiri- ja ötökkävapaina. Mutta ei me tahallaan isketä uhanalaisiin! Eikä olla läpeensä petoja ja pahoja.

Olen myös surullinen siitä, että jutussa leimattiin meidät erityisen haitallisiksi ja pahimpien tulokaslajien joukkoon. Kuitenkin niin moni kissa joutuu kärsimään jo huonosta kohtelusta, heitteellejätöstä ja muusta ikävästä. On hyvin paljon ihmisistä kiinni, miten paljon tuhoa aiheutamme. Muistutan, että tuomme myös hyvin paljon iloa ja hellyyttä.

Saa rapsuttaa.

Minä ja kämppikseni olemme hyvin sopeutuneet kaupunkiympäristöön ja sisäkissoiksi. Pääsen kyllä joskus uloskin - valjaissa- mutta jos siellä tulee jokin jännittävä juttu vastaan, haluan nopeasti takaisin kotiin. Ja sivuhuomautuksena, osaan mennä aina oikean ulko-oven eteen!

Tässä minä viime kesänä ulkoilemassa.

Minä teroittelen kynsiäni raapimispuussani, Leijona-lajitoverini aamujäällä. Tänään taistellaan taas, joten on ihan hyvä, että hieman on vielä jäljellä saalistusviettiä. Minä aion saalistaa itselleni aitiopaikan - emäntäni syliin ihan ilmaiseksi!