Aktiivista elämää

Emäntä sai reilu viikko sitten sellaisen pirullisen vekottimen käteensä. Sen jälkeen se on ollut omasta mielestään hyvin aktiivinen. Minun mielestä se on ollut kaikkea muuta! Iltaisin sen on pitänyt saada lukemat täyteen ja jumppailla. Se tarkoittaa siis hirveitä asioita kissan kannalta: emäntä ei ole paikallaan, enkä näin ollen pääse sen syliin makoilemaan!

Emäntä kyllä yritti aluksi sen saatuaan rapsutella minua, leikkiä kissaa ja kaikenlaista muuta puuhaa, mutta kun numerot eivät kasvaneet sellaisesta touhusta, niin se tyytyi tanssimaan ja kävelemään. Olen yrittänyt olla siinä mukana, tarttua selkään kynnelläni kertoakseni, että hei, minäkin olen olemassa!!!

Olen päättänyt, että hävitän siltä sen jutun. Harmi vain, ettei se juurikaan laske sitä kädestään. Jospa isken, kun emäntä menee suihkuun. Ihan hiljaa hiipien. Uskon, että jos sillä ei ole sitä härpäkettä kädessään, se istuisi sohvalla kaiket illat ja rapsuttelisi minua.

Silmän kääntö temppu

Siit on jo aika kauan ku mä oon päässy kirjottaa. Täs mä oon taas. En oo ehtiny juuri räppääkkää vaik mulla on nyt toinenki taiteilia nimi. Musta möhkäle. Nii ne vara hoitajat sano mua. Ja kyl mä kohta meinaan tehrä taas kam päkin niinku se räppäri Poskikin tekee.

Mäntä sano et must on tullu vanha. Mut kyl mä silti jaksan olla rapsutettavana jos meillä vaa käy ihmisii. Ja on joskus käyny. Sillonki ku nää meirän ihmiset on ollu poissa meillä kävi tuttuja pikku ihmisiä hoitamassa. Yks oli vähä isompiki ja se rapsutteli mua.

Mut toi otsikko tarkottaa sitä et mä osaan kyl vielä tehrä silmän kääntö tempun. Eli yhres hetkes mä oon iha vieressä mut seuraavassa mua ei enää näy. Erityisen hyvin se toimii ku on pimeetä.

Silittäjä

Jos minä ihan vähän pusken tuota pikkusiskoa...

...niin silittäisiköhän se minua nätimmin kuin kämppistäni?*

*ks. muutaman päivän takainen päivitykseni tassukirjasta

Kun parveke on kiinni

Emäntä oli jättänyt minulle makuualustan tuolin päälle.

Minua turhauttaa ne päivät, kun on viileää, eikä emäntä anna pitää parvekkeen ovea auki. Silloin minulla riittää energiaa. Minun pitää keksiä tekemistä, kuten esimerkiksi kerjätä kinkkua, puskea emäntää ja isäntää niin kauan, että rapsuttavat minua ja paljon tai sitten mennä makoilemaan sopiviin paikkoihin, joista ihmiset kulkevat ohi.

Sitten kun joku menee ohi, esitän ensin ihan nukkuvaa ja sitten salamannopeasti yritän nappaista tassuni kynnellä kiinni paidasta tai housusta, jotta ihminen tajuaisi jäädä minua rapsuttamaan.

Joskus vetäisen vielä ässän turkkini uumenista ja alan raapia olohuoneen kaapin ovea. Siinä silmänräpäyksessä saan emäntään liikettä ja voin jopa alkaa piilosille. Välillä on hauskaa mennä kulman taakse ja vaania sieltä.

Mun ääni

Mulla oli tänää paljo asiaa aamulla. Mä mourusin paljo. Räppäsin. Se oli musta kivaa ku me leikittiin Leijonan kaa. Oikeesti mun synttärit on huomenna eikä eilen. Melkovarmasti. 

Tänää meillä oli paljo vieraita mun synttäreillä varmaa. Ne oli kivoja ja mä menin niitä ovelle vastaa ja mä meinasin lähtee yksien perään rappuun sanoo moikat. Tääl oli pari pikku ihmistä ja ne silitti mua. Rapsutti isotki muttei nii hyvin. Niil oli kivoja kenkiä.

Ja mä kuulin et Leijona kirjotti et mä olin kaatanu kukka maljakon nii sinne Äf peehen. Se on kuulemma naama kirja. Leijona halus tehä sinne sivun. Ja mä sain sinne oman alpumiinin. Se on semmonen mis on mun kuvia.

Emäntäreklamaatio

Minun täytyy taas reklamoida. Emäntä on ollut mielestään aivan liian kiireinen rapsuttaakseen minua (no, on se ehkä ihan vähän ja harvoin iltamyöhäisin rapsutellut) saati sitten toimia sihteerinäni. En kyllä ymmärrä miksi. Jotain laulujuttuja kuulemma ja muita hommia. Mutta pikkuemäntä viihtyy varsin hyvin elektroniikan ja pistorasioiden kimpussa, joten emäntä voisi ihan hyvin sen ajan hyödyntää minun hemmotteluun.

Olen myös siitä katkera, että emäntä käyttää hurjasti aikaa siihen, että tekee ruokaa pikkuemännälle. Ei siis meille, niin kuin asiaan kuuluisi. Ja pikkuemäntä saa hienoa jauhelihaa, jota minäkin voisin aivan hyvin syödä, ainakin herkkupäivinä. Mutta en ole saanut.

Aurinko sentään jaksaa vähän ilahduttaa. Kämppikseni toimii ilmeisesti aurinkoenergialla, koska olemme kisanneet ja juosseet aika paljon päivisin. Se on ollut mukavaa.

Ja kohta on päästäinen. Mutta ei se päästäinen, jota me kissat ei tykätä syödä, vaan se juhlapäästäinen. Silloin saadaan suklaamunayllätyksiä! Minä löydän oman yllätykseni aivan varmasti, kunhan emäntä jättää sen sopivasti lattialle näkyville. Aion leikkiä sillä.

Yli-innokkuutta?

Tulen ihan liki!

Emäntä yski aamulla niin, että minä heräsin. Ja se heräsi myös ja jätti pikkuemännän ja isännän nukkumaan makuuhuoneeseen ja tuli minun rapsuttajaksi. Otin tilanteesta tietysti kaiken ilon irti, kun pikkuemäntä ei vienyt huomiota itseensä.

Seurasin emäntää vessaan, keittiöön (tietenkin!) ja sohvalle. Kiehnäsin jaloissa, puskin päälläni, yritin tassullani ja kauniilla kynsilläni tarttua emännän huppariin, että antaisi minulle rapsutuksia (ja kinkkua!). Emäntä yritti kyllä vältellä parhaansa mukaan minua ja laittaa itselleen jotain syötävää. Pöyristyttävää, sanon minä!

Ja vähän minua harmittaa se, ettei meille enää tule sitä isoa lehteä, jonka päällä oli niin mukava makoilla, kun emäntä sitä yritti lukea.

Kun pikkuemäntä ilmoitti olevansa hereillä, emäntä meni makuuhuoneeseen ja minä menin tietysti heti mukaan! Ei ole parempaa paikkaa kerjätä rapsutuksia kuin sänky. Niin ja pikkuemäntä tulee siitä aina iloiseksi ja sanoo minun nimen. Emäntä kuulee siitä vain kaksi ensimmäistä kirjainta, mutta minä ymmärrän heti kokonaan. Sanoo se jo kämppiksenkin nimen kaksi ensimmäistä kirjainta. Pikkuemäntä siis, emäntä osaa sanoa jo enemmänkin.

Kissakahvila

Luin vastikään lehdestä, että johonkin paikkaan on avattu kissakahvila. Ja kuulemma punaisen pallon maassa on sellaisia monta. Minusta se on tosi hieno juttu, varsinkin sellaisille ihmisille, joiden kotiin ei kissa mahdu. Mutta täällä Suomessa ei taida sellaista olla, vielä.

Kissakahvila on sellainen paikka, jossa on kissoja ja kahvia ja ihmisiä. Sitten ne ihmiset, jotka siellä käy, voi rapsutella kissoja samalla kun juovat kahvia. Tai en ole varma, juoko ne kahvia. Ehkä leikkivät vaan kissojen kanssa. Mutta niitä kissoja ei voi ottaa sieltä mukaan niin kuin jostain paikoista kahvia voi ottaa. Se ero siinä on.

Minä olen kyllä ajatellut, että eläkepäivilläni voisin ruveta pyörittämään sellaista kahvilaa. Minulla on kavereita, ketkä voisivat sinne tulla rapsutettavaksi. Ja emännällä on kavereita, jotka voisivat sinne tulla rapsuttajiksi. Niin ja te blogini lukijat voisitte kanssa tulla sinne käymään. Mutta siellä kahvilassa saisi kahvia ja kakkuakin ja pullaa. Ja kinkkua! <3

Hierojalla

Näin syystalvella on mukavaa vain olla, etsiä mukavia makuupaikkoja, joissa on mahdollisimman lämmin olla. Syli on tietysti yksi sellainen. Välillä makoilussa menee paikat jumiin, joten täytyy vaatia rapsutteluja ja hierontaa.

Vauvasta on tullut jo niin iso, että se voi toimia minun hierojana, kuten tuosta videosta näkyy. Ja minä voisin hieroa vauvaa, jos se haluaa vastavuoroisen palveluksen, ainakin pusken sen jalkoja.

Olen kuullut, että ihmiset käyvät joskus hierojalla. Emäntä ja isäntäkin käyvät. Emäntä sanoi, että sen hartiat menee jumiin vauvaa kantaessa ja hoitaessa. Minusta se liiottelee, kun vauva on vielä niin pieni. Painaa vähemmän kuin kämppikseni. Minun mielestä parempi ratkaisu olisi käyttää sekin aika hyödyllisemmin eli minun rapsuttamiseen. Kyllä siinä hartiajumi aukeaa ja lihas rentoutuu.

Valkoiset sukat

Täytynee vielä antaa vastine kämppikseni kirjoitukseen ja väitteeseen, että minä olen mustasukkainen. Jos hän sattuisi katsomaan hieman tarkemmin, minun tassuni ovat kaikki valkoisia. Paitsi vasemmassa etutassussa kahden ensimmäisen varpaan kohdalla on rusehtava jälki. Emäntäni ja isäntäni luulevat, että olen vasentassuinen ja olin entisessä elämässäni tupakoitsija, ja nikotiini on värjännyt varpaanvälini. En myönnä, enkä kiellä. Siinäpähän luulevat.

Ja mitä tulee käytökseeni, minusta on tärkeää muistuttaa emäntää olemassaolostani säännöllisin väliajoin ja huomattavalla hellyysmäärällä. Kun vauva on toisessa paikassa kuin emäntä ja vauva vinkaisee tai ääntelee muuten vain huomiotaherättävästi, emännällä on tapana suunnata ääntä kohti. Minäkin suuntaan ja menen heti puskemaan ja kiehnäämään emännän jaloissa, jotta hän muistaisi, miten ihana olen.

Kun vauva syö, menen usein emännän viereen, sillä siinä hänellä on aikaa rapsutella minua. Ainakin minun mielestäni. Ja voi niitä hetkiä, kun vauva oikeasti nukkuu päivisin, ja emännällä on aikaa vain rapsutella minua! Seuraan häntä ja heittäydyn sopiviin paikkoihin kyljelleni, jotta hän voisi rapsuttaa mahastani. Yritän ennakoida hänen liikkeitään, juosta sängyn päälle, sohvalle, keittiön pöydälle tai muualle, johon uskon hänen suuntaavan, jotta olen varmasti valmiina rapsutettavaksi.