Leijonan Joulukalenteri: 18. joulukuuta

 Hesykissan joulutoive

Hyvä herra Joulupukki,

täss on kaikki, mitä sulta toivon.

Karvat melkein kynän tukki,

mut vedin niistä voiton.

 

Lihaa eri muodoissaan

saat pakettiin sä laittaa

Kalat saa olla ruodoissaan

ne ei mua haittaa.

Pallo, keppi, kilistin

ja iso aktivointilelu

Hiiri, turkinsilitin

ja sohvalla nautiskelu.

Lelut, ruuat, kaikki ne

mä kovin haluaisin

mutta mulle riittäis hyvin se, 

jos hyvän kodin saisin.

Entinen Hesykissa sohvalla nautiskelemassa.

Leijonan Joulukalenteri: 7. joulukuuta: Adventtiarvonta 2

Tänään on toinen adventti, joten on taas Adventtiarvonnan aika. Näin sunnuntaisin pidän vapaata runoilusta, koska tässä arvontahommassa ja kynttilöiden sytyttelyssä menee kyllä koko päivä!

Adventtiarvonnan palkintona on tällä kertaa Hesyltä ostettu kankainen kissakassi, Vallilan kissaheijastin sekä kainuulaisen yrittäjän tekemä kissakoriste. Olen kiittänyt emäntää näistä palkinnoista jo, ettei teidän enää tarvitse. Tähän mukaan tulee vielä minun karvojani kaiken hyvän lisäksi, sillä halusin mennä makoilemaan tuon kassin päälle.

Aikaa osallistua on jälleen keskiviikkoon saakka eli arvonta tapahtuu keskiviikkona 10.12. illan pimeinä tunteina, kunhan emäntä tulee kuorokonsertistaan kotiin. Niin ja osallistuminen tapahtuu niin, että jätät kommentin tähän tekstiin yhteystietosi (toimiva sähköpostiosoite) kera.

Ei lapsiperheeseen?

Emäntä kertoi, että varsin monen kissan kohdalla Hesyllä on maininta, että ei lapsiperheeseen. Minä luulen, että aikanaan minullekin olisi voinut tulla moinen maininta. Mutta ajat ovat nyt erit, ja meidän tapauksessa lapset ovat tulleet kissaperheeseen. Onkohan sellainen kielto olemassa lapsille? Ei lapsia kissaperheeseen?

Vaikka minä välillä kovasti kritisoinkin sitä, että emännän aika menee liiaksi noiden pikkuihmisten kanssa, niin olen minä ihan hyvin sopeutunut siihen, että meillä on pieniä, ja ne minuun ja kämppikseeni. Katsokaa vaikka.

Sitä edellinen osoitteeni

Meidän ihmiset kävi tänään katsomassa vanhoja kotikulmiani. Emäntä ja pikkuihmiset oli siellä ensimmäistä kertaa. Vaikka asukkaita olikin useita, minun vanha huoneeni oli tällä hetkellä tyhjä.

Ne osti sieltä myös tämmöiset t-paidat. Niissä lukee Kissavoimaa! Ne on superkissankariasu. Jos tuommoisen paidan laittaa päälleen, muuttuu superkissankariksi! Emäntä saa teettää itselleen pian uudet käyntikortit, jossa titteli on sihteerini ohella superkissankari. Heh. Saa nähdä, mitä siitä seuraa.

Kuva Hesyn sivuilta. Emännän kappale on musta.

Siitä tulikin mieleen, että pitäisikö minun teettää Leijona-t-paitoja? Tosin emäntä sanoi, että jääkiekkomaajoukkueen paitoja taitaa olla jo lähes joka toisella, joten ne saavat muistuttaa myös minusta!

#kutsumua

Osallistuin jo tässä viikolla Suomen Lukiolaisten Liiton kiusaamisen vastaiseen kampanjaan julkaisemalla kuvani eri sosiaalisen median välineissä. Kampanjassa on tarkoitus rakentaa ilmapiiriä, jossa jokainen on hyväksytty omana itsenään.

En tuosta ilmapiirin rakentamisesta paljoakaan tiedä. Ehkä semmoisen ilmapiirin voi rakentaa pikkuemännän legopalikoista, jos ne vaan jotenkin saisi pysymään ilmassa. Omana itsenään hyväksytty -puoli siitä on taas minulle ihan selvää hiirenlihaa.

Muistelen esihistoriaani eli aikaa ennen Hesyn huomiin ja isännälle tuloa. Joku saattoi sanoa minua hylkiöksi, ainakaan kukaan ei minua kaipaillut. Voi siis sanoa, että olen ollut kiusattu hiljaisesti. Mutta nyt on elämäni oikeaa kissanelämää, ja ainakin joskus voin tuntea olevani rakastettu. Silloin kun emäntä ottaa minut viereen tai syliin. No ehkä joskus muulloinkin.

Haluan omalla esimerkilläni muistuttaa, ettei pienempiä saa kiusata, eikä isompiakaan. Ei myöskään samankokoisia. Ja kiusaamista on myös ulkopuolelle jättäminen. Eikä kaveria saa jättää. Yhdessä on hauskempaa.

Esihistoriaani

Osaan edelleen halutessani näyttää suloiselta kissanpennulta, eikö totta?

Kissanhoidon käsikirjan tassukirjan kuva muistutteli juuri siitä, ettei kissanpentuja saa vierottaa emostaan liian aikaisin. Se kuva sai liikkeelle arkeologiset kaivaukset minun muististani.

Tulin isännälle siis arviolta vuoden ikäisenä kissanpentuna Hesyltä. Olin tietojeni mukaan käynyt jo jossain perheessä kokeilemassa yhteiselämää Matti-nimisenä, mutta palasin sieltä takaisin. Kun isäntä tuli katsomaan kämppikselleni uutta kämppistä, minä ilmoittauduin heti halukkaaksi.

Kuitenkaan ajalta ennen Hesyä ja isäntää minusta ei ole kirjoitettua tietoa, joten kutsun sitä aikaa esihistoriakseni. Ja kuten kaikkea muutakin esihistoriallista, voi minunkin alkuaikoja tutkia vain tekemällä perusteellisia arkeologisia kaivauksia ajatuksiini.

Koska olen kissa, kaivaukset on syytä aloittaa seuraamalla käyttäytymistäni. Siitä voi päätellä, että minä olen joutunut liian aikaisin eroon omasta emostani. Ennen emännän tuloa pissailin paljon ja olin hyvin arka. Menin aina piiloon, jos tänne tuli muita kuin isäntä tai hoitajat.

Mutta kun elämäni valo (emäntä käski sanoa noin!) eli emäntä saapui elämääni, minusta on tullut paljon vähemmän arka. Usein uskaltaudun jopa oven läheisyyteen katsomaan, kun tulee vieraita. Enkä enää merkkaile syyttä. Ainoastaan silloin, jos hiekkalaatikossani on jotain vikaa. Oppimistaidoissani ei tietenkään näy esihistoriani synkät hetket, en vaan aina viitsi tehdä asioita, vaikka osaankin. Melkein kaiken!

Kynteni ovat myös liikaa mukana leikeissä, koska emoni ei ehtinyt minulle opettaa, ettei aina saisi. Luulen, että minulla oli useampi sisarus. Heidän kanssaan telmin ennen kuin elämä meidät erotti.

Vaikka olen joutunut liian aikaisin eroon emostani, olen silti kasvanut kunnon kissalaiseksi isännän ja sittemmin erityisesti emännän hyvässä hoidossa. Eikä ihan joka kissalla taida tämmöistä blogiakaan olla, joten voin sanoa, että pitkälle olen päässyt!

Huolia

Minua ovat koskettaneet kovasti viime aikojen uutiset. Enkä puhu nyt ollenkaan mistään öljynporausasioista tai erikoisista tervehdyksistä, vaan siitä, että moni kissa on talven koittaessa vailla kotia.

En vaan voi ymmärtää, että ihmiset voivat tehdä niin, että jättävät kissan mökille tai jonnekin muualle. Vaikka olemme taitavia, älykkäitä, itsenäisiä ja nokkelia, emme pärjää kylmässä pitkään. Paitsi ehkä ilveskissat, mutta ne pelkäävätkin ihmisiä, ja joitakin tamperelaisia kuulemma. En kyllä ymmärrä miksi.

Löysin Hesyn sivuilta työpaikkailmoituksen. Täytyy sanoa, että siinä olisi minulle hyvä työ, jos sellaista etsisin. Saisin olla kissaylipäällikkö ja komentaa ihmisiä hoitamaan löytökissoja. En tosin ihan tiedä, mitä tarkoittaa työsuojelu tai budjettivastuu. Ehkä ne on jotain uusia kissanruokamerkkejä! Uskon, että pärjäisin haussa hyvin, sillä minulla on hyvät vuorovaikutustaidot ainakin. Eikä siinä sanottu, että haettaisiin ihmistä kyseiseen tehtävään.

Taidan kuitenkin tyytyä pakoilemaan pikkuemännän lähestymisyrityksiä täällä kotona. Se haluaa aina paijata ja tuoda minulle leluja. Yritän kyllä tosissani välillä karkuun, pois kotoa, mutten ole vielä onnistunut. Enkä tiedä, miten minun päivittäisen kinkkuannokseni sitten kävisi, jos en olisikaan kotona. Kämppikseni saattaisi jopa syödä sen!

Reviirillä

Emäntä tilasi näytenumeron tuommoista Reviirilehteä. Sen mukana tuli myös näyte jotain ruokaa, mikä sisälsi kanaa ja vehnää, joten syömättähän se täällä jää, kun minä olen niille allerginen. Ehkä kokeilenkin tehdä siitä pienen arvonnan!

Mutta tuosta lehdestä. Se oli minusta ihan hyvä lehti, selkeät kuvat ja napakat jutut, mutta en kyllä ymmärrä, miksi siinä piti olla myös koiria. Oli siinä aika paljon kissajuttujakin, mutta koirajuttuja olisi mielestäni saanut olla vain maksimissaan 10 % jutuista.

Yksi tärkeä juttu tuossa lehdessä oli "Lemmikki löytöeläintalosta?". Se herätti tietysti heti huomioni, sillä onhan omassa historiassani Hesy-kytkös. Muistelen Hesy-aikojani lämmöllä, mutta erityisen lämmöllä muistelen luonnollisesti sitä, kun isäntä tuli sinne ja otti minut kotiin. Ja sitten vielä jokunen vuosi myöhemmin toi emännänkin kotiin. Enpä olekaan kysellyt, tuliko sekin Hesyltä?

Jos joku kissan löytää

Ihmisten naamakirjassa on kulkenut kuvamuistutus, ettei saa ottaa kissaa vain kesäksi mökille ja sitten unohtaa sinne. Minusta on edesvastuutonta, jos joku edes ajattelee tekevänsä noin. Jos eläimen ottaa, sitä pitää hoitaa. Ei kotieläin ole vain ihmistä varten, vaan ihminen kotieläintä.

Joskus kuitenkin saattaa löytyä ulkoa tai kadulta joku karkulainen. Se kannattaa ottaa kiinni ja huolehtia asianmukaisesti siitä, että tieto karkulaisesta kulkeutuu mahdollisimman laajalle. Esimerkiksi voi laittaa ilmoituksia ilmoitustauluille ja lenkkipolkujen varrelle ja soittaa löytöeläintaloon. Tiedän myös, että siellä ihmisten naamakirjassa on ryhmiä, johon voi ilmoittaa, ja sitten myös muita palstoja, ainakin Hesyllä. Ja sama silloin, jos etsii karkulaista.

Kämppikseni on kerran käynyt Viikin löytöeläintalossa, kun se luikahti illan pimeydessä karkuun, eikä isäntä huomannut sitä kuin jonkun ajan päästä. Jotkut kivat ihmiset oli ottaneet sen kiinni ja vieneet tuonne. Onneksi kaikki selvisi ja aika nopeasti.

Kämppikseni kertoi kotiutuessaan, että loppujen lopuksi aika harva kissa haetaan sieltä takaisin omaan kotiin. Vähemmän kuin joka toinen. Aika surullista. Paitsi silloin, jos ne kissat saa sitä kautta uuden, paremman kodin.

22. luukku: Jouluevankeliumi

Jouluevankeliumi käännettynä kissankielelle. Hieman todellisuutta muokaten.

"Siihen aikaan antoi keisari Kissastus käskyn, että koko valtakunnassa oli toimitettava kissanhankinta. Tämä kissanhankinta oli ensimmäinen ja tapahtui Leijonan ollessa Pepsi-Kolan käskynhaltijana. Kaikki menivät joko eläinkauppaan tai löytöeläintaloon, kukin omaan kaupunkiinsa.

Niin myös isäntä lähti Kontulasta, Helsingin kaupungista ja meni kissanhankintaa varten Itä-Pakilaan, Hesyn Eläinsuojelukeskukseen, sillä hän halusi löytökissan. Hän lähti sinne yhdessä emännän kanssa, jolla oli jo kissa. Heidän siellä ollessaan tuli paikalle uusi löytökissa, ja isäntä näki sen, esikoiskissansa. Hän rapsutti kissaa ja otti tämän syliinsä, koska ei raaskinut laittaa tätä loossiin.

Sillä seudulla oli hoitajia yöllä ulkoiluttamassa kissojansa. Yhtäkkiä heidän edessään seisoi Kissaenkeli, ja kissamainen kirkkaus ympäröi heidät. Pelko valtasi hoitajat, mutta enkeli sanoi heille: "Älkää pelätkö! Minä ilmoitan teille ilosanoman, suuren ilon koko kansalle. Tänään on eräälle Hesyn Eläinsuojelukeskuksessa löytynyt koti. Se on hyvä juttu. Tämä on merkkinä teille: te löydätte kissan, joka makaa tyytyväisenä sylissä."

Ja samalla hetkellä oli enkelin ympärillä suuri taivaallinen kissapesue, joka ylisti Jumalaa sanoen: Jumalan on kunnia korkeuksissa, maan päällä rauha ihmisillä, joilla on kissoja.

Kun kissaenkelit olivat menneet takaisin taivaaseen, hoitajat sanoivat toisilleen: "Nyt Itä-Pakilaan! Siellä me näemme sen, mitä on tapahtunut, sen, minkä enkeli meille ilmoitti." He lähtivät kiireesti ja löysivät emännän ja isännän ja kissan, joka makoili sylissä. Tämän nähdessään he kertoivat, mitä heille oli kissasta sanottu. Kaikki, jotka kuulivat hoitajien sanat, olivat ihmeissään. Mutta isäntä kätki sydämeensä kaiken, mitä oli tapahtunut, ja tutkisteli sitä.

Hoitajat palasivat kiittäen ja ylistäen Jumalaa siitä, mitä olivat kuulleet ja nähneet. Kaikki oli juuri niin kuin heille oli sanottu."