Muistellen

Silloin kun olin nuori ja tulin isännän luo (mistä on muuten jo yli 10 vuotta aikaa!), meitä oli täällä vain minä, isäntä ja kämppikseni. Haisteltiin vähän kämppikseni kanssa toisiamme, ei tapeltu ollenkaan, tutkin joka paikan ja miltei heti sen jälkeen menin isännän rinnan päälle makoilemaan.

Koti oli tuolloin kyllä eri kuin nyt, mutta tuossa naapurirapussa. Ja tässä nykyisessäkin kodissa elelimme isännän ja kämppiksen kanssa kaikessa rauhassa ja sulassa sovussa ennen kuin emäntä saapui elämäämme.

Noo, ehkei se nyt aivan niin mennyt. En tykännyt siitä, että isäntä oli pitkiä työpäiviä pois. Protestoin sitä ja huonoja hiekkoja pissailemalla. Menin usein sohvan taakse piiloon, kun ovikello soi tai tuli vieraita. Pysyttelin yleensä poissa, jos vieraita kävi. Mutta meillä oli kyllä oma huone, jossa oli meille kiipeilyhylly, sohva ja hiekkalaatikot.

Sitten tuli emäntä. Minä tykästyin siihen heti.

Siihen aikaan minulla oli pahat ihottumaongelmat korvissa, ja sain niihin lääkettä. Menin aina piiloon vaatekaappiin, kun en tykännyt lääkkeen laittamisesta. Mutta sitten tervehdyin. Allergiat vähenivät oikean ruuan myötä, pissaamiset hyvän hiekan myötä ja edelleen emännän tulon myötä, kun täällä oli useammin seuraa. En enää pelännyt ovikelloa ja vieraita. Nykyään saatan jopa mennä ovelle vastaan, kun on tuttuja tulossa.

Viime vuosina täällä on kyllä tapahtunut paljon paljon uutta, kun on tulleet noi pikkuhiiretkin. Ihan kolme kaikkiaan! Pikkuemäntä, pikkusisko ja pikkuveli. Ja jo niitä ennen on kodissa tapahtunut paljon, kun on tullut uusia huonekaluja ja värejä seiniin ja kaikenlaista. Minulle on tullut uusia makuupaikkoja ja vanhoja lähtenyt pois.

Joskus kaipaan vanhoja hyviä aikoja, mutta on nytkin ihan hyvä. Minusta kuitenkin olisi vielä parempi, että nuo kaikki pikkuihmiset olisi päiväkodissa ja emäntä kotona minun kanssa. Se olisi parasta!

Uudessa kodissa

Kerroin pari viikkoa sitten blogissani löytökissasta Leppävaarassa. Kissa vietiin löytöeläintaloon, eikä kukaan ilmoittanut kaipaavansa pikkuista. Niinpä pitkien pohdintojen jälkeen kissa löysi uuden kodin löytäjiensä eli pikkusiskon kummin ja hänen miehensä luota.

Minä vähän arvasinkin tämän, kun kuulin, ettei kukaan ollut kaipaillut karkulaista, vaikka ilmoituksia oli jaettu niin naapurustossa kuin sosiaalisessa mediassa. Minä sanoin, että kissa valitsee itse kotinsa, valloittaa ja jää asumaan. Olen kuullut myös monta muuta vastaavaa tarinaa, joissa kissa osaa mennä oikeisiin paikkoihin kolkuttelemaan. Jää sille tielleen ja saa paremman tulevaisuuden.

Minäkin aikoinani isäntäni valitsin ja emännänkin sitten myöhemmin. Niin se elämä kuljettaa, kissojakin.

Emäntäaikaa

Juuri nyt ollaan emännän kanssa hetki kahdestaan kotona. Tai no on kämppis, mutta sitä ei lasketa, koska se nukkuu. Otan tietysti kaiken ilon irti. Suostuin kuvaan, koska emäntä on pitänyt minua sylissään ja rapsutellut minua.

Olenkin saanut olla rauhassa vähän liikaa, koska emäntä ja pikkuihmiset oli viikonlopun jossain mökissä ja isäntä töissä. Minä sain makoilla ihan missä halusin! Mutta oli hiljaista, liiankin. Jostain kaukaa kuului vain kämppikseni oksennus, koska se ei tykkää siitä, ettei ihmisiä ole kotona. Se ahmii raksuja ja oksentaa, ajankulukseen ilmeisesti. Vaikka kyllä minä voisin juosta sen kanssa, jos se vaan pyytäisi nätisti.

Kurpitsapäivä meni jo. Laitoinkin oman kuvallisen kannanottoni siitä sinne tassukirjaan. Kynttiläpäiväkin meni. Muistelin silloin kaikkia poisnukkuneita kissoja. Olen huomannut, että niitä on vuosi vuodelta enemmän.

Mutta nyt pitää mennä vielä hetkeksi nautiskelemaan siitä, että pikkuihmiset eivät häiritse minun ja emännän rapsuttelutuokiota. Aion kehrätä oikein kovasti, niin ehkä emäntä antaa vielä kinkkuakin.

Hyvä päivä

Good ol' days - kissa vauvana

Tänään on kuin vanhoina hyvinä päivinä! Aamulla emäntä, isäntä ja pikkuemäntä lähtivät kassien kanssa sadesäähän. Vaikka onkin ihan kunnon sade, pitää kuulemma auton tassut vaihtaa kuitenkin jossain vaiheessa. Jotain siihen liittyvää niillä ainakin oli.

Sitten kotiin tulivat isäntä ja emäntä! Pikkuemäntä jäi johonkin matkan varrelle. Ne rupesivat siivoilemaan, ja minä karkasin vähän kauemmas, kun se pahkeisen mölytoosa käynnistyi. (Tuo sanonta on kuulemma vanhentunut, mutta ymmärrettävissä.) Kun se puunaus ja kuuraus vihdoin loppui (ja vähän siinä välissäkin) pääsin sekä emännän että isännän syliin. Saan olla keskipisteenä!

Ihan pikkuisen ihmettelen, että missähän se pikkuemäntä on, kun alkaa olla pimeääkin. Mutta en anna sen vaivata sen enempää. Nautin tilanteesta joka karvallani!

Yksin kotona

Ehkä roistomaisin asento, minkä tiedän. ;)

Täytyy heti täsmentää tuota otsikkoa, että en minä ole yksin kotona, vaan emäntä luulee olevansa, koska isäntä ja pikkuemäntä lähtivät tänään jonnekin kauemmas, eivätkä tule vielä tänään kotiin. Mutta eihän emäntä yksin ole, koska me olemme täällä myös. Tottakai!

Sen mielikuvitus vaan lähti laukkaamaan kovaa, koska se on nähnyt yhden elokuvan, jossa joku oli yksin kotona. Siinä siihen taloon tuli varkaita ja kaikkea semmoista. Nyt se luulee, että me ollaan roistoja. Siis minä ja kämppikseni! Niin varmaan. Heh.

Emännän kiusaksi taidan ruveta suunnittelemaan pieniä kolttosia. Esimerkiksi menen emännän paikalle sängyssä makoilemaan, voisin myös käydä tartuttamassa karvani emännän työhousuihin ja tehdä hiljaisia salamapyrähdyksiä emännän luo! Kämppikseni voi vapaasti raapia emännän nojatuolin laitoja tai silputa papereita, kun emäntä menee nukkumaan. Hehee, sitten se varmaan kutsuu poliisit!

Reviirillä

Emäntä tilasi näytenumeron tuommoista Reviirilehteä. Sen mukana tuli myös näyte jotain ruokaa, mikä sisälsi kanaa ja vehnää, joten syömättähän se täällä jää, kun minä olen niille allerginen. Ehkä kokeilenkin tehdä siitä pienen arvonnan!

Mutta tuosta lehdestä. Se oli minusta ihan hyvä lehti, selkeät kuvat ja napakat jutut, mutta en kyllä ymmärrä, miksi siinä piti olla myös koiria. Oli siinä aika paljon kissajuttujakin, mutta koirajuttuja olisi mielestäni saanut olla vain maksimissaan 10 % jutuista.

Yksi tärkeä juttu tuossa lehdessä oli "Lemmikki löytöeläintalosta?". Se herätti tietysti heti huomioni, sillä onhan omassa historiassani Hesy-kytkös. Muistelen Hesy-aikojani lämmöllä, mutta erityisen lämmöllä muistelen luonnollisesti sitä, kun isäntä tuli sinne ja otti minut kotiin. Ja sitten vielä jokunen vuosi myöhemmin toi emännänkin kotiin. Enpä olekaan kysellyt, tuliko sekin Hesyltä?

Koti - kissan paras paikka

Viime aikoina on ollut puhetta siitä, pitäisikö äidin olla töissä vai kotona? Minun mielestäni on kivaa, että emäntä on kotona, niin se ehtii rapsuttamaan minua vaikka keskellä päivää. Jos se olisi töissä, se tulisi vasta illalla myöhään. Ja sitä mieltä olen, ettei me ihan vielä pärjättäisi vauvan kanssa täällä keskenämme, kun sillä on vielä vaipat, ja me kämppiksen kanssa heitettäisiin vaan hiekkaa sen päälle, jos se rupeaisi haisemaan.

Tosin emäntä kyllä oli tänään vähän aikaa töissä. Ja menee kuulemma joskus toisenkin kerran. Olen siitä hieman huolissani, mutta en kovin paljon, sillä ei se joka päivä mene. Sitä paitsi isäntä on täällä silloin.

Moni ihminen matkustaa paljon, käy eri maissa ja paikoissa. Kissan paikka on nähdäkseni kyllä kotona. Me kissat tykkäämme olla kotona. Me kiinnymme paikkaan. Minä ainakin. Vaikka on minusta ihan mukavaa käydä muuallakin, mutta vain siksi, että kotiinpaluu on niin ihanaa.

Joku on sanonut, että kotona on tylsää. Ei minun mielestä. Meille tulee lehtiä, meillä on tietokone, meillä käy ihmisiä, meille tulee uusia tavaroita. Eihän täällä ole tylsää, paitsi ihan vain joskus. Jos minun elämäni olisi yleisesti ottaen tylsää, en jaksaisi pitää blogia.

Kotona sattuu ja tapahtuu. Esimerkiksi kämppikseni puraisi poikki yhden johdon, kun se päätti, ettei vauvan itkua tarvitse kuunnella toisessa huoneessa.