Arkihaaste

Tuolla tassukirjan puolella on valloillaan sellainen arkihaaste. Minäkin siihen osallistun, vaikkei minua kukaan haastanutkaan. Sinne laitetaan viitenä päivänä kuva omasta elämästä ja siihen liittyvästä arkisesta asiasta. Tarkoitus olisi haastaa mukaan joka päivä joku kaveri, mutta minä en jaksanut sitä tehdä. Tästä pääset katsomaan minun kuvia.

Tuo arkihaaste-juttu on levinnyt nopeasti, ja varsinkin nyt pääsiäisen aikaan tosi moni on laittanut sinne kuvia omasta arjestaan. Toiset taas ovat ärsyyntyneet koko jutusta ja tekevät siitä pilkkaa.

Minusta tuommoiset jutut on ihan kivoja. Mutta vielä parempi haaste olisi: Jos sinulla ei jo ole omaa kissaa, hanki itsellesi sellainen. Ota siitä kuvia ja laita niitä joka päivä muiden nähtäväksi. Haasta mukaan kaikki kaverisi ja heidän kissansa. Näin täytetään yhdessä tassukirja kissankuvilla.

Ei päätä, ei häntää?

Minusta kaikki sanonnat ovat hauskoja. Emäntä epäonnistui minua kuvatessaan, mutta onhan se hyvä joskus saada hännänpääkin kuvaan. Voisin siis muuttaa tuon tunnetun sanonnan seuraavanlaiseksi: "Ei päätä vaan hännänpää!"

Täällä kotona on ollut melkein kuin silloin, kun emännän pallo ei ollut vielä poksahtanut. Isäntä ja pikkuemäntä ovat olleet hetken poissa, ja minä olen nauttinut rauhasta! Paitsi että se pikkusisko on kyllä aikamoisen vaativa tapaus, olen huomannut.

Kerron lyhyesti teille, miten päiväni ovat viime aikoina sujuneet.

Aloitan aamuyöstä, koska silloin kissa on terävimmillään. En ole ainoa, joka on hereillä, sillä emäntä herää aina myös, koska pikkusiskon on kuulemma syötävä. Minä juoksen paikalle, koska mielestäni emäntä voi oikein hyvin rapsutella minua samalla, kun antaa maitoa vauvalle.

Aamulla, kun emäntä menee keittiöön, menen tietysti mukaan, koska askeleet kohti keittiötä tarkoittavat kinkkua.

Päivä menee pitkälti loikoillessa. Jos sänky on pedattu (mieluiten silloin) makoilen isännän paikalla. Tai sitten hoitotasolla, tai keittiön hyllyllä. Tai sohvalla, jossa tosin eilen oli haiseva rätti ja minun piti sitä vähän kuoputtaa.

Jossain välissä päivää juoksemme vähän kämppikseni kanssa, eritoten silloin, jos molemmat pikkuihmiset ovat unilla. Jos haluaisin rapsutuksia, mutta kukaan ei ehdi minua silittelemään, teroitan kynsiäni hyllyyn tai nojatuoliin, mikä saa ihmisiin kyllä liikettä. Olen myös useampana päivänä halunnut pidemmäksi ajaksi parvekkeelle. Eilen bongailin tipuja näköalapaikalta. Taitaa olla kevät, kun ovat heränneet.

Illalla, kun emäntä saa pikkusiskon nukkumaan, menen jo heti valmiiksi keittiöön, sillä kyllä se emäntä sinne pian minua seuraa. Sitten saan pikkupalasen kinkkua. Ja mikäli emäntä tai isäntä istuu sohvalla, menen rapsutettavaksi.

Kun emäntä on lopettelemassa touhujaan, olen valppaana ryntäämässä makuuhuoneeseen heti, kun emäntä on suuntaamassa sinne. Joskus se yrittää harhauttaa minua, ettei muka menisikään sinne, jos minä ehdin jo reagoida eli mennä edeltä.

Tässä blogitekstissä ei oikein ollut päätä eikä häntää, mutta hännänpää oli ainakin! Hehee.

3. luukku: Jouluarki

Joulua sanotaan juhlaksi, mutta en ole kyllä ihan samaa mieltä siitä, että se on juhla. Tai ainakaan joka joulukuun päivä ei ole juhla. Eikä joka päivä ole joulu, vaikka yhdessä laulussa niin sanotaan. Välillä on juhannus ja maailman eläinten päivä. Niin tai sitten päästäinenkin voi olla.

Aion siis vakiinnuttaa sanastooni käsitteen jouluarki. Käsite kuulemma tarkoittaa jotain muuta kuin kättä, se varmaan voi tarkoittaa tassuakin. Mutta tuohon jouluarkeen liittyen...olen sitä mieltä, että nämä joulukuun päivät ovat usein hyvin arkisia, kiireisiä ja touhun täyteisiä. Siitä on juhla kaukana. Emäntäkin joutuu vielä puurtamaan töissä, vaikka onkin joulukuu, pitäisi siivota ja puunata kaapit sekä ostaa meille paljon joululahjoja.

Pikkuemännän lelujen vahtiminen on myös arkista aherrusta.

Mutta sellaista taitaa tämä jouluarki olla. Minullakin on päivät hyvin arkista aherrusta. Välillä makoilen lipaston päällä, sitten käyn syömässä ja juomassa, sitten makoilen sängyllä, sitten ehkä vähän juoksen ja sitten menen sohvalle makoilemaan. Huh, on se rankkaa!

Tavallisia hetkiä

Tavallisissa päivissä on paljon mukavia hetkiä. Esimerkiksi se, kun emäntä pesee kuumaa pyykkiä. Silloin minä haluan ehdottomasti hypätä makoilemaan pesukoneen päälle ja torkahtaa siinä. Meillä ei ole kotona uuninpankoa, enkä saa hellalle mennä, joten pesukone olkoon orteni.

Ihmettelin kyllä, että miksei jokainen koneellinen ole kuumaa pyykkiä, mutta emäntä kertoi, ettei kaikki vaatteet kestä korkeita lämpötiloja. Minun mielestä ne pyykit on kyllä aina samalla korkeudella, ja minä niiden yläpuolella.

Muita viime päivinä tapahtuneita kivoja juttuja on muun muassa se, että pikkuemäntä osasi antaa minulle kinkkua. Tosin se kyllä ihan vähän maistoi sitä itse ensin. Sekin on ollut mukavaa, että emäntä otti pari päivää vapaata meidän hoitoa varten. Se kyllä väitti, että ne vapaapäivät johtuu muka nuhasta ja lääkekuurista. Taisi huijata! Olen iloinen myös siitä, että kämppikseni on kiitettävästi kisannut kanssani. Joskus arki on oikein mukavaa.

Paluu arkeen

Omat ihmiset tulivat eilen. Lomailu oli kyllä ihanaa. Lekottelimme kämppiksen kanssa paljon. Varaemäntä rapsutti paljon, antoi kinkkua ja katkarapua. Olin kyllä hieman ihmeissäni, kun emäntä ei ollut oikein ilmeisesti ymmärtänyt varaemännän ohjeita, että meidän pitää saada kinkkupala kello seitsemältä illalla. Puoli kahdeksan korvilla kävin jo levottomana maukumassa ympäri asuntoa, kunnes emäntä tajusi asian.

Kämppikseni on vissiin menettänyt ajantajunsa lomalla, koska ei tullut kinkulle, kun emäntä antoi. Pikkuemäntä oli vähän pahalla tuulella varmaankin, koska itki vain, kun minä mau'uin. Sillä on välillä aika paha ääni. Ja se on selvästi oppinut vaatimaan asioita. Ei kuitenkaan aivan yhtä hienovaraisesti kuin minä.

Tosin emäntä sanoi taas, että olemme hyvin samanlaisia pikkuemännän kanssa: immuuneja sanoille EI ja ÄLÄ. En yhtään ymmärrä, mitä emäntä sillä tarkoittaa.

Isäntä kertoi, että oli lomareissulla ottanut kiinni linnun, joka tuli sisälle. Olen kyllä vähän kateellinen siitä mahdollisuudesta. Minä olisin varmasti ottanut sen kiinni paljon nopeammin!

Arjen luksusta

Jotkut emännän lehdet käyttää tuommoista sanayhdistelmää kuin "Arjen luksus". Minusta se kuulostaa hassulta. Arkihan on luksusta. Mutta mitä luksus sitten on, niin näin kissana voisin määritellä sen ihanuudeksi. Ja arjen tavalliseksi. Kyseessä siis on tavallinen ihanuus.

Minulle ihanuutta on se, että saan makoilla emännän mahan päällä. Sitä tapahtuu kovin kovin harvoin, koska emäntä ei juurikaan makoile, paitsi nukkuessaan, enkä silloin pääse samaan huoneeseen. Sen vuoksi en voi kutsua sitä arjen luksukseksi vaan juhlaksi! Isännän mahan päälle pääsen paljon useammin. Sekin on mukavaa, arjen luksusta.

Viime päivinä pikkuemäntä on ollut vissiin kipeä, koska se on yskinyt paljon ja kiukutellut kovasti. Varsinkin yöllä. Minua se ei ole haitannut juurikaan, mutta se on kyllä vähän ärsyttänyt, että pikkuemäntä on vienyt ihan liikaa emännän ja isännän aikaa. Sille on tarvinnut antaa jotain lääkettäkin, monta kertaa. Emäntä sanoi, että olisi juhlaa saada nukkua kunnolla. En ihan ymmärrä, mitä se sillä tarkoittaa, sillä minähän olen nukkunut joka päivä oikein makoisasti!

Arkista aherrusta

Minusta tuntuu, että kämppikseni yrittää matkia minua näissä kirjoitusjutuissa. En anna sen kuitenkaan häiritä, vaan yritän ottaa kohteliaisuutena.

Emäntä on ollut taas kovin kiireinen. Se oli koko viikonlopun poissa pikkuemännän kanssa. Niillä oli monta laukkua mukana. Pikkuemäntä oli kyllä ihan hassu, kun ne tuli taas takaisin. Se hihkui ja nauroi, kun kämppikseni kävi puskemassa. Ja edelleen se osaa aika nätisti silittää meitä.

Se liikkuu jo kovasti ja leikkii. Kyllä se vieläkin komentelee joskus, mutta yleensä se on vain iloinen. Esimerkiksi jos minä menen sen mukaan päiväunille sen sänkyyn. Emäntä tosin jää aina silloin katsomaan, etten minä muka menisi pikkuemännän päälle. Yleensä tuijotan emäntää takaisin ja viestitän, että hei, kyllä minä nämä hommat handlaan!

Nyt ei ole ollut kovin aurinkoista, mutta huomaan selvästi, että ulkona on jo lämpimämpää. Parvekkeelle mieleni tekevi useamman kerran päivässä. Ehkä kohta voisin jo ruveta vaatimaan ulko-ovella, että pääsisin sinne!

Tarina

Tää on tarina musta ja Leijonasta. Me ollaan koti kissoja ja asutaan kotona. Mä oon musta ja Leijona ei. Yhtenä päivänä me makoiltiin sohvalla.

Sit mä heräsin ja tajusin et tää elämä on aika tylsää. Et täällei kauheesti tapahru ja mun tarttee tehrä jotain. Ku tosta auringosta saa virtaa meikäläisen koneistoon nii sitä keksii vaik mitä.

Mä päätin lähtee liikkeelle! Menin sit Leijonan auringon eteen ja kävin sanoo sille jotain mutten ny muista et mitä.

Mut sen jälkee mulle tuli vastustamaton halu palata takas. Pieni muutos vie ajatukset oikeisiin mitta suhteisiin ja mä tajusin et äsken oli hyvä.

Sulonen toimettomuus on kissan paras päätös!

Emäntäreklamaatio

Minun täytyy taas reklamoida. Emäntä on ollut mielestään aivan liian kiireinen rapsuttaakseen minua (no, on se ehkä ihan vähän ja harvoin iltamyöhäisin rapsutellut) saati sitten toimia sihteerinäni. En kyllä ymmärrä miksi. Jotain laulujuttuja kuulemma ja muita hommia. Mutta pikkuemäntä viihtyy varsin hyvin elektroniikan ja pistorasioiden kimpussa, joten emäntä voisi ihan hyvin sen ajan hyödyntää minun hemmotteluun.

Olen myös siitä katkera, että emäntä käyttää hurjasti aikaa siihen, että tekee ruokaa pikkuemännälle. Ei siis meille, niin kuin asiaan kuuluisi. Ja pikkuemäntä saa hienoa jauhelihaa, jota minäkin voisin aivan hyvin syödä, ainakin herkkupäivinä. Mutta en ole saanut.

Aurinko sentään jaksaa vähän ilahduttaa. Kämppikseni toimii ilmeisesti aurinkoenergialla, koska olemme kisanneet ja juosseet aika paljon päivisin. Se on ollut mukavaa.

Ja kohta on päästäinen. Mutta ei se päästäinen, jota me kissat ei tykätä syödä, vaan se juhlapäästäinen. Silloin saadaan suklaamunayllätyksiä! Minä löydän oman yllätykseni aivan varmasti, kunhan emäntä jättää sen sopivasti lattialle näkyville. Aion leikkiä sillä.

Säikyttelyä

Olen varuillani - kuuntelen - jotain tapahtuu.

Meidän talossa tapahtuu jotain outoa. Eilen, kun olin ihan rauhassa katselemassa ulos työhuoneen ikkunasta, nousi ikkunan taakse jokin ihmeellinen juttu, joka piti ääntä. Asumme toisessa kerroksessa, joten ihan jokapäiväistä ei ole, että ikkunan takana on jotain. Se oli kyllä ulkona, ettei täällä sisällä sentään, mutta minä säikähdin! Minä olin varma, että se on avaruusolio tai kissavankila.

Emäntä sanoi, että talossa uusitaan vesirännejä, ja se oli jonkin sortin nosturi, mikä ikkunan taakse ilmestyi. Emäntä yritti ottaa kuvan, mutta minä juoksin pakoon häntä pörrössä ja alhaalla. On se kyllä, että tuommoisia outoja tulee rauhallista kissanelämää säikyttelemään! Sitten vietinkin loppupäivän visusti poissa työhuoneesta.

Illalla kyllä nautin koulutukseni hedelmistä, kun isäntä kylvetti vauvaa. Tiedän, ettei siihen puuhaan tarvita emäntää, joten minä kiehnäsin emännän jaloissa, mau'uin kutsuvasti, sain houkuteltua emännän makuuhuoneeseen, istutin sen sängylle ja asetuin sopivasti viereen rapsutettavaksi. Ihan hyvin on emäntä oppinut, koska totteli toiveitani. Oi, välillä kaipaan aikoja, kun emäntä oli kokonaan minua varten. Mutta on vauva ihan kiva.

Valkoiset sukat

Täytynee vielä antaa vastine kämppikseni kirjoitukseen ja väitteeseen, että minä olen mustasukkainen. Jos hän sattuisi katsomaan hieman tarkemmin, minun tassuni ovat kaikki valkoisia. Paitsi vasemmassa etutassussa kahden ensimmäisen varpaan kohdalla on rusehtava jälki. Emäntäni ja isäntäni luulevat, että olen vasentassuinen ja olin entisessä elämässäni tupakoitsija, ja nikotiini on värjännyt varpaanvälini. En myönnä, enkä kiellä. Siinäpähän luulevat.

Ja mitä tulee käytökseeni, minusta on tärkeää muistuttaa emäntää olemassaolostani säännöllisin väliajoin ja huomattavalla hellyysmäärällä. Kun vauva on toisessa paikassa kuin emäntä ja vauva vinkaisee tai ääntelee muuten vain huomiotaherättävästi, emännällä on tapana suunnata ääntä kohti. Minäkin suuntaan ja menen heti puskemaan ja kiehnäämään emännän jaloissa, jotta hän muistaisi, miten ihana olen.

Kun vauva syö, menen usein emännän viereen, sillä siinä hänellä on aikaa rapsutella minua. Ainakin minun mielestäni. Ja voi niitä hetkiä, kun vauva oikeasti nukkuu päivisin, ja emännällä on aikaa vain rapsutella minua! Seuraan häntä ja heittäydyn sopiviin paikkoihin kyljelleni, jotta hän voisi rapsuttaa mahastani. Yritän ennakoida hänen liikkeitään, juosta sängyn päälle, sohvalle, keittiön pöydälle tai muualle, johon uskon hänen suuntaavan, jotta olen varmasti valmiina rapsutettavaksi.

Tylsää, tylsää

Voi tuota kämppistäni, kun noin kävi kirjoittamassa ilman lupaani! Eikä siltikään yleensä innostu minun kanssa leikkimisestä, mikä olisi minusta vähintä, mitä hän voisi tehdä siitä hyvästä, että vie minun blogitilaani!

Minä olen keskittynyt viime päivät arkisiin askareisiin eli aamulla isännän lähtiessä töihin pääsen emännän viereen pötköttelemään. Kun emäntä herää, mutta vauva (niin, olen nyt saanut tietää, että kyseessä on vauva, eikä hiiri tai koira...no kaikkea ei voi saada tai tietää heti) nukkuu vielä, otan emännän huomiosta kaiken mahdollisen irti.

Aamuriehumisten jälkeen tapaan nukkua pitkään joko lipaston päällä tai sängyllä. Välillä vaihdan parvekkeelle makoilemaan, pakastimen päälle aurinkoa ottamaan tai olohuoneen korituoliin. Ihan harvoin voin käydä haistelemassa työhuoneen ikkunasta ilmaa ja muutaman kerran päivässä raavin raapimispuuta. Tylsää, tylsää. Miksi mitään ei tapahdu?

No olen minä jo vähän yrittänyt osallistua vauvanhoitoon. Yksi aamu oli niin tylsää, että minun piti monta kertaa käydä katsomassa, joko vauva heräisi. Mutta ei siitä(kään) ole vielä leikkikaveriksi. Iltaisin onneksi pääsen isännän mahan päälle makoilemaan ja kehräämään. Ja vieraita on käynyt, mutta en ole päässyt niitten syliin, kun vauva on aina ehtinyt ensin. Ehkä alan kehitellä uutta taktiikkaa...