Taas on vierähtänyt tovi siitä, kun emäntä on ehtinyt toimia sihteerinäni. Minä vähän tätä pelkäsin, kun se aloitti ne työt. Olen joka ilta yrittänyt ehdottaa sille, että ei enää menisi töihin, veisi vain lapset sinne päiväkotiin ja sen jälkeen tulisi hoitamaan minua. Kyllä minä yhden työpäivän edestä järjestän sille tekemistä. Sen voitte uskoa.
Olen löytänyt reitin korkeuksiin. Tassukirjassa olevat ehkä näkivät jo yhden kuvan. Tässä lisää todistusaineistoa asiasta. Emäntä luuli ensin, että isäntä on auttanut minut tuonne ylös, mutta ehei, tämä kissa taitaa monenlaiset liikuntamuodot. Niistä kirjoitan lisää, kunhan emäntä saa dokumentoitua, kuinka kaikki oikein tapahtuukaan.
En ole unohtanut teitä blogiystäväni. Kissamaiseen tapaani olen aloittanut jo tämän vuoden joulukalenterin kehittelyn. Sen tiimoilta tulen varmasti tapaamaan teitä vielä blogini ulkopuolellakin. Jääkäähän kuulolle!
Näytetään tekstit, joissa on tunniste työ. Näytä kaikki tekstit

maanantai 28. syyskuuta 2015
perjantai 30. tammikuuta 2015
Mitä on työ?
![]() |
| Kuten FB- ja Twitter-seuraajani ehkä ovat huomanneet, pääsin syliin. |
Minua on mietityttänyt viime aikoina, mitä oikeastaan on työ? Kun isäntä menee töihin ja emäntäkin on käynyt, mutta onneksi ei vielä joka päivä. Mitähän siitäkin sitten tulee, kun emäntä menee töihin joka päivä tai ainakin melkein?! Entistä vähemmän syliaikaa? Omaa rauhaa, jee! Mutta varmaan vähemmän jääkaapin avauspäivystyksiä, karvaisempaa juomavettä ja enemmän nukkumista.
Työ on varmaan jotain tärkeää, koska siitä puhutaan niin paljon ja siitä saa rahaa. Jotkut tosin saa rahaa ilman työtäkin. Työ on varmaan hauskaakin, ainakin paljon aikaa vievää. Työ on varmaan ihmisten erikoinen tapa. Ehkä minä voisin joskus lähteä töihin, päiväksi tutustumaan. Yhden päivän isännän mukaan, yhden emännän. Sen jälkeen voisin sanoa enemmän.
Emäntä tekee kyllä töitä myös kotona. Ihan samalla tavalla kuin mitä se toimii minun sihteerinä: istuu koneen ääressä, kirjoittaa, lukee ja miettii. Paitsi minun sihteerinäni se juttelee minun kanssa samalla. Jotenkin olen ymmärtänyt, että emännällä on ensin aina töitä täällä kotona ja sitten se menee niiden töiden kanssa oikeasti töihin. Jotain valmisteluista ja opetuksesta se on puhunut.
Sen juuri ja juuri kestäisin, että se menee hetkeksi muualle, mutta että pitää monta tuntia yhden työpäivän takia istua koneella?! Ei ole kissan helppo hyväksyä sellaista ammattia. Se kaikki on kuitenkin pois minun rapsutteluista.
tiistai 21. tammikuuta 2014
Kynnellä kiinni
On taas sellainen aika, että emäntä on päivät töissä. Silti minusta tuntuu ihan mukavalta, enkä ole juurikaan reklamoinut asiasta, koska minulla on sellainen kutina, ettei se enää kauaa ole. Ja jos meinaa olla, niin minä kyllä tiedän, mihin kynteni iskeä, jotta se pysyisi kotona. Nappaan kiinni paidasta!
Kämppikseni ei selvästikään näe yhtä pitkälle kuin minä, sillä koska pikkuemäntä ja isäntä on meidän varahoitajien luona käymässä, on kämppikseni emännän kotiin tultua ollut hyvinkin vihainen siitä, että emäntä on ollut töissä. Mutta eihän kämppikseni täällä yksin ole, jos se ei ole vielä huomannut, vaikkei ihmisiä päivällä ole ollutkaan kotona, koska minä olen kyllä täällä!
Emäntä on varsin mukavasti huomioinut illalla meidät, minut ainakin, rapsutellut ja ottanut viereen nukkumaan. Ja on kämppiksenikin jaksanut iltaisin hetken minun kanssani juosta ja kisata. Tosin minun mielestä se on ihan liian laiska, paitsi syömisessä ja hiekalla käymisessä. Siitä minä kyllä reklamoin, välillä äänekkäästikin. Onneksi emäntä ymmärtää minua!

maanantai 16. syyskuuta 2013
Luottamuskissa
On ollut taas aika hiljaista. Emäntä menee kaiket päivät ja yleensä myös illat jossain. En tykkää sen töistä ollenkaan! Ajattelin ryhtyä luottamuskissaksi ja ehdottaa ammattijärjestöille ylimääräisiä kissanhoitovapaita kaikille kissanomistajille. Vaikka yksi päivä kuukautta kohti. Se olisi ainakin hyvä alku. Silloin emäntä ehtisi ehkä vähän useammin sihteerikseni. Uskon myös, että sillä parannettaisiin huomattavasti työhyvinvointia.
Täällä ei mitään ihmeitä ole muuten tapahtunut. Välillä kisataan kämppiksen kanssa, toisinaan juostaan pikkuemäntää karkuun. Minua ihan leopardittaa*, kun pikkuemäntä on jo niin vauhdikas ja ulottuva. Se juoksee jo! Ja on kyllä jatkuvasti tulossa paijailemaan meitä, mutta minä olen vikkelämpi. Minua paijataan vain silloin kuin minä sitä haluan!
Niin ja tänään saatiin jauhelihaa! Yhtenä päivänä emäntä käski pikkuemännän antaa minulle kinkkua, mutta pikkuemäntä söikin sen itse. Siihen ei selvästikään voi luottaa.
* Kissojen maailmassa sanonta "hirvittää" on saanut uuden ilmaisumuodon, joka on lähempänä kissaeläinnäkökulmaa.

keskiviikko 31. heinäkuuta 2013
Muutosten tuulia
Minä aistin, että nyt on jotain muutosta ilmassa. Ainakin meillä on erivärisiä seiniä ja tavarat ihan levällään. Meidän vanha kiipeilyhylly laitettiin olohuoneeseen, mutta emäntä täytti sen hyllyt kaikilla laatikoilla ja tavaroilla, enkä minä mahdu siihen kiipeämään. Ihan epäreilua!
Isäntä vei joitakin huonekaluja pois, ainakin ne hyllyt, joiden päälle aina menin imuria pakoon. Ja emäntä kertoi, että meillä olevissa laatikoissa on joku uusi huonekalu. Sen on parempi olla jokin kiva kiipeilyjuttu, sillä eihän tästä muuten mitään tule.
Sitä paitsi emäntä uhkaili, että meidän pitää käydä tulevaisuudessa vain yhdellä hiekkalaatikolla, kun nyt niitä on kaksi. Ja sitten vielä emäntä aikoo lähteä huomisaamuna töihin! Voitteko uskoa? Se ei sitten saanutkaan enää kissanhoitovapaata. Yleensä pidän muutoksista, mutta nyt suunnittelen protestia.

Tunnisteet:
emäntä,
hiekkalaatikko,
muutos,
pölynimuri,
remontti,
työ
tiistai 16. heinäkuuta 2013
Arki jatkuu
Nyt on selvästi loma ohi, melkein kesäkin, kun parvekkeellakin on jo melko viileää, jos aurinko ei paista. Tuuli on melkoista, mutta silti haluaisin ulos, enkä pääse.
Pikkuemäntä on oppinut, että kissoille pitää antaa kinkkua. Se on aika etevä. Tänään, kun emäntä oli tekemässä itselleen voileipiä, pikkuemäntä osoitti kinkkupakettia ja meidän ruokapaikkaa. Sitten emäntä vasta tajusi antaa minullekin kinkkua!
Pikkuemäntä on myös oppinut meiltä puskemista. Minä en siitä niin välitä, vaikka itse tykkään kyllä sitä käydä välillä puskemassa. Mutta kämppikseni tuntuu tykkäävän, kun pikkuemäntä konttaa viereen ja puskee hellästi. Niin ja osaa se sanoa meidän nimetkin, tosin minun nimi menee vähän hassusti.
Emäntä kertoi karmaisevan asian! Se on kuulemma menossa ihan pian töihin, melkein joka päivä! Minusta se on väärin! Voisikohan se saada taas kissanrapsutuslomaa? Onneksi isäntä on vähentänyt omia töitään ja ehtii varmasti rapsuttamaan minua ne ajat, kun emäntä on töissä.

maanantai 26. marraskuuta 2012
Koti - kissan paras paikka
Viime aikoina on ollut puhetta siitä, pitäisikö äidin olla töissä vai kotona? Minun mielestäni on kivaa, että emäntä on kotona, niin se ehtii rapsuttamaan minua vaikka keskellä päivää. Jos se olisi töissä, se tulisi vasta illalla myöhään. Ja sitä mieltä olen, ettei me ihan vielä pärjättäisi vauvan kanssa täällä keskenämme, kun sillä on vielä vaipat, ja me kämppiksen kanssa heitettäisiin vaan hiekkaa sen päälle, jos se rupeaisi haisemaan.
Tosin emäntä kyllä oli tänään vähän aikaa töissä. Ja menee kuulemma joskus toisenkin kerran. Olen siitä hieman huolissani, mutta en kovin paljon, sillä ei se joka päivä mene. Sitä paitsi isäntä on täällä silloin.
Moni ihminen matkustaa paljon, käy eri maissa ja paikoissa. Kissan paikka on nähdäkseni kyllä kotona. Me kissat tykkäämme olla kotona. Me kiinnymme paikkaan. Minä ainakin. Vaikka on minusta ihan mukavaa käydä muuallakin, mutta vain siksi, että kotiinpaluu on niin ihanaa.
Joku on sanonut, että kotona on tylsää. Ei minun mielestä. Meille tulee lehtiä, meillä on tietokone, meillä käy ihmisiä, meille tulee uusia tavaroita. Eihän täällä ole tylsää, paitsi ihan vain joskus. Jos minun elämäni olisi yleisesti ottaen tylsää, en jaksaisi pitää blogia.
Kotona sattuu ja tapahtuu. Esimerkiksi kämppikseni puraisi poikki yhden johdon, kun se päätti, ettei vauvan itkua tarvitse kuunnella toisessa huoneessa.

maanantai 25. kesäkuuta 2012
Babysitterinä
Juhannus tuli, oli ja meni - heilaa ei näkynyt. Isäntä ja emäntä antoivat minulle ja kämppikselleni päivän vapaata, kävivät jossain vauvan kanssa. Meinasimme ensin, että pidetään kotibileet, mutta sitten koimme paremmaksi vaihtoehdoksi viettää rauhallista kotipäivää.
Tässä kirjetulvaa odotellessa olen ruvennut miettimään elämääni ja itseäni työntekijänä. Tähän mennessä en ole kovin montaa työtä ehtinyt tehdä. Kehrääjänä toimin parhaillaan, mutta en siinä merkityksessä kuin ennen vanhaan lankoja saatiin aikaan.
Uuden perheenjäsenemme myötä olen tullut siihen tulokseen, että voisin hyvin toimia vaikka lastenhoitajana. Se voisi olla kivaa. Saisin makoilla lasten leikkipaikoilla, esimerkiksi lelukaaren alla leikkimatolla. Pääsisin nukkumaan sitteriin ehkä jopa ihan luvan kanssa. Saisin leikkiä kivoilla, rapisevilla ja helisevillä leluilla.
Emäntä sanoi kyllä, että lastenhoito ei ole sama kuin että itse leikkii lasta. No ei tietenkään ole, tiedänhän minä sen, mutta eikös paras hoitaja ole sellainen, joka on empaattinen ja osaa asettua toisen asemaan? Sellainen, joka tuntee hoidettavansa ja ymmärtää hänen tarpeensa?

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)