Kissavideoviikko: Mä haluun viihdyttää

Tämä video on hyvä esimerkki siitä, miten vajavaiset kuvaajan taidot emännällä on. Minun täytyy näytellä todella voimakkaasti, jotta kamera kohdistuu myös minuun. Joka tapauksessa tämän videon opetus on se, että tuotan iloa kaikelle kansalle!

Kissavideoviikko: Lapsen vahtina

Mä sain olla täs yks päivä lapsen vahtina. Vahrin ettei toi pikku sisko mee liian kauas. Onnistuinki! Kattokaa vaik!

Joka ilta, kun lamppu sammuu

Minusta pikkusisko alkaa olla aika kiva, vaikka se välillä huutaakin niin, että joudun lähtemään pois sen lähistöltä. Ja alkaa se jo pitää muunkinlaista ääntä, sellaista ihan mukavaa juttelua. Olen käynyt nuolaisemassa sitä kädestä.

Kuten kuvasta näkyy, olen kovaa vauhtia syrjäyttämässä emännän sen nukkumapaikalta. Koska kehrään niin kauniisti, minut voisi nimittää nukutuskelloksi. Tai nukkumatiksi. Ei vaan Nukku-Leijonaksi tietenkin!

Olen kuullut, että joillain voi olla vaikeuksia saada unta. Mielestäni ei kannata tuhlata rahaa lääkkeisiin, vaan ottaa kissa viereen. Jo alkaa uni maistua!

Ajankohtainen pusu

Minä ihan pikkuisen maistan, jäikö siihen vähän kakkua.*

Tällä viikolla on taas viisujuttuja, mutta niistä en vielä kirjoita sen enempää. Viime vuoden analyysiani on moni kehunut, joten ajattelin yrittää tänä vuonna kirjoittaa finalisteista vastaavan.

Tällä viikolla alkaa jälleen myös lajitovereitteni jokakeväinen taistelu mustan kiekon herruudesta. Tosin en todennäköisesti ehdi tai pysty niitä juurikaan seuraamaan, koska meillä ei ole tarpeeksi kanavia. Minulla, kuten kuvasta näette, on myös paljon muuta tekemistä. Ainakin joudun pakoilemaan äänekkäitä pikkuihmisiä useita kertoja päivässä tai sitten hoitamaan niitä.

Minulla ja kämppikselläni on kevättä käpälissä tänä vuonna hyvin vahvasti. Pikkuemäntä nauraa, kun me juostaan ja kisataan kämppikseni kanssa. Emäntä ei ole siitä järin innostunut, että minä olen niin virkeä yöllä ja haluaisin aina tulla viereen ja rapsutettavaksi, kun pikkusiskolla on tankkaushetki. Eikö se emäntä ymmärrä, että minullakin voisi olla tankkaushetki siinä samalla: läheisyyttä, rapsutuksia ja jälkkäriksi vähän kinkkua.

* emäntä: Leijona pohti kakkujen ja vauvan nimen saamisen yhteyttä muutama päivä aiemmin.

Vaputtaa!

Tässä soittelen pikkuemännän kanssa vappulauluja.

Näin toukokuun ensimmäisenä päivänä minua alkaa vaputtaa. Se tarkoittaa sitä, että silmiini piirtyy ilmapalloja ja serpentiiniä, kuulen korvissani paljon vappu-sanoja ja haistan nenässäni sokerimunkit ja rusinajuoman.

Olen kuullut, että toiset eivät tykkää ollenkaan rusinoista. Ei siinä juomassa eikä maksalaatikossakaan. Minäkään en ole mikään rusinoiden ystävä, mutta ne auttavat pikkuemäntää. Eikä meillä ole sitä juomaa tai maksalaatikkoa, mutta munkkeja on, koska emännän kaveri oli niitä leiponut.

Emäntä aikoo leipoa tänään kakkuja. Kuulemma sitä varten, kun vauva saa nimen lauantaina. En kyllä ymmärrä, miten kakut liittyvät nimensaamiseen. Ehkä se vauva laitetaan kakun päälle ja sitten kerrotaan sen nimi, tai jotain vastaavaa.

Minä tiedän jo sen nimen. Pikkuemäntäkin tietää, mutta kämppiksestäni en ole varma. Vappukin on nimi. Meillä on käynyt yksi Vappu-niminen, mutta sitä kutsutaan yleensä toisella nimellä.

Ei päätä, ei häntää?

Minusta kaikki sanonnat ovat hauskoja. Emäntä epäonnistui minua kuvatessaan, mutta onhan se hyvä joskus saada hännänpääkin kuvaan. Voisin siis muuttaa tuon tunnetun sanonnan seuraavanlaiseksi: "Ei päätä vaan hännänpää!"

Täällä kotona on ollut melkein kuin silloin, kun emännän pallo ei ollut vielä poksahtanut. Isäntä ja pikkuemäntä ovat olleet hetken poissa, ja minä olen nauttinut rauhasta! Paitsi että se pikkusisko on kyllä aikamoisen vaativa tapaus, olen huomannut.

Kerron lyhyesti teille, miten päiväni ovat viime aikoina sujuneet.

Aloitan aamuyöstä, koska silloin kissa on terävimmillään. En ole ainoa, joka on hereillä, sillä emäntä herää aina myös, koska pikkusiskon on kuulemma syötävä. Minä juoksen paikalle, koska mielestäni emäntä voi oikein hyvin rapsutella minua samalla, kun antaa maitoa vauvalle.

Aamulla, kun emäntä menee keittiöön, menen tietysti mukaan, koska askeleet kohti keittiötä tarkoittavat kinkkua.

Päivä menee pitkälti loikoillessa. Jos sänky on pedattu (mieluiten silloin) makoilen isännän paikalla. Tai sitten hoitotasolla, tai keittiön hyllyllä. Tai sohvalla, jossa tosin eilen oli haiseva rätti ja minun piti sitä vähän kuoputtaa.

Jossain välissä päivää juoksemme vähän kämppikseni kanssa, eritoten silloin, jos molemmat pikkuihmiset ovat unilla. Jos haluaisin rapsutuksia, mutta kukaan ei ehdi minua silittelemään, teroitan kynsiäni hyllyyn tai nojatuoliin, mikä saa ihmisiin kyllä liikettä. Olen myös useampana päivänä halunnut pidemmäksi ajaksi parvekkeelle. Eilen bongailin tipuja näköalapaikalta. Taitaa olla kevät, kun ovat heränneet.

Illalla, kun emäntä saa pikkusiskon nukkumaan, menen jo heti valmiiksi keittiöön, sillä kyllä se emäntä sinne pian minua seuraa. Sitten saan pikkupalasen kinkkua. Ja mikäli emäntä tai isäntä istuu sohvalla, menen rapsutettavaksi.

Kun emäntä on lopettelemassa touhujaan, olen valppaana ryntäämässä makuuhuoneeseen heti, kun emäntä on suuntaamassa sinne. Joskus se yrittää harhauttaa minua, ettei muka menisikään sinne, jos minä ehdin jo reagoida eli mennä edeltä.

Tässä blogitekstissä ei oikein ollut päätä eikä häntää, mutta hännänpää oli ainakin! Hehee.

Tarkkailuasemissa

Kuten tarkkamuistisimmat lukijani varmasti huomasivat, ei tämän viikon Kuuluisa kissa-kisseportaasisarja ilmestynytkään. Älkää olko huolissanne, se jatkuu taas ensi viikon keskiviikkona. Emäntä ei ole ehtinyt ollenkaan toimimaan sihteerinäni, se on ollut liian kipeä ja kiireinen. Olen huomannut, ettei se juurikaan voi lähteä siitä pienestä otuksesta kauemmas. Ja toisekseen, emäntä on ollut varsin huonolla tuulella siitä, ettei meillä toimi se hiiretön loukku. Vai olikohan se langaton verkko?

Minä olen täällä kotona tarkkailuasemissa. Pikkuemäntä on pitänyt showta, sen pikkusisko (niin, sain kuulla, että se on oikeasti pikkusisko se otus, koska se on tyttö ja pienempi kuin pikkuemäntä) on huutanut äänensä käheäksi, koska se ei ole päässyt käymään hiekkalaatikolla. Minä katson paremmaksi häipyä huoneesta, kun desibelitaso nousee tarpeeksi.

Olen vähän ihmetellyt sitä pikkusiskoa, mutta enemmän olen ihmetellyt sitä, ettei meillä ole käynyt paljoa ihmisiä, niin kuin kävi silloin, kun pikkuemäntä syntyi. Nimittäin noilla meidän ihmisillä ei ole selvästikään nyt tarpeeksi aikaa rapsutella ja hoitaa meitä tarpeeksi, niin minun mielestä meille saisi tulla kyllä ihmisiä rapsuttelemaan meitä!

Nyt se poksahti!

Emäntä oli taas pari päivää pois kotoa ja tuli takaisin tuommoisen rääpäleen kanssa. Tämä on minulle jo ihan tuttua blogini alkuajoilta. Tosin minua vähän pelotti, kun emäntä oli lähdössä pois. Ja vaikka meille tulikin varahoitajat isännän ja pikkuemännän kanssa, olin levoton, kun emäntää ei näkynyt, koska se oli aika outo lähtiessään. Murahteli vaan, eikä yhtään rapsuttanut. Minä luulen, että se oli kipeä ja minun rapsuttaminen olisi auttanut varsin hyvin.

Olin tosi iloinen, kun emäntä tuli takaisin. Kävin oitis riemupissalla (laatikkoon tietysti!) ja juoksentelin pitkin asuntoa. Kämppikseni ei ollut ollenkaan kiinnostunut emännän tuliaisista, minäkin vaan pikkuhetken. Mutta pikkuemäntä ei alkuunkaan! Minä luulen, että ehkä se jossain vaiheessa kiinnostuu. Oli sekin iloinen, että emäntä tuli taas.

En ole oikein päättänyt, mikä tuo rääpäle on ja miksi sitä kutsun. En ole varma, onko se pysyvämmänluonteinen ja vähitellen kasvava, kuten pikkuemäntä, vai onko sillä jotain muita suunnitelmia. Ei sen silti väliä, koska nyt minä voin mennä taas emännän vatsan päälle, koska pallo poksahti jo.

Kuukauden Lukijakissa: Syyskuu

Sanotaan, että olisi vielä kesää jäljellä, mutta kyllä tämän kuukauden nimi on jo syksyinen. Syyskuun lukijakissa, kuka olet? 
Roope. Emäntä sannoo melko usein mua myös vauvaksi.

Olen huomannut, ettei vauvat välttämättä aina ole vauvoja. Meillä ainakin vauvasta tuli pikkuemäntä. Ja olen kuullut, että kapalossa olevaa perhosvauvaa sanotaan koteloksi ja vasta sen jälkeen siitä tulee perhonen. Aikamoista metamorfoosia. Missä asut? 
Valtimolla, se on kai jossain idässä. Oon syntyny Oulaisissa, Pohojospohojammaalla.

Se on varmaan tosi kaukana. Olen itse käynyt vain Keskipohojammaalla. Kenen kanssa asustat?
Mulla on kaks kämppistä ja sitte on myös emäntä ja isäntä.

Taidat ollakin jo tuttujen lukijakissojen kämppis. Hauskaa, että teitä on monta. Mikä on lempiruokaasi? 
Tykkään syödä kaikkia mahollista ja kaikkien mahollisten kupeista ja lautasilta. Erityisen kiinnostunu oon siitä, mitä emäntä syö.

Heh, siinä muistutat paljon pikkuemäntää, koska se vahtii kyllä tarkkaan kaikkea, mitä emäntä syö ja haluaa itsekin maistaa. Mitä teet mieluiten? 
Oon vielä pieni ja mua kiinnostaa kaikki liikkuva, kuten sormet ja varpaat ja tykkään tehä yllätyshyökkäyksiä. Emäntä ja isäntä ei tästä tykkää, mutta mulle se on kiva leikki! Kaikki on muutenkin tosi jännää ja kaikella voi leikkiä. Tykkään myös ratkaista ongelmia ja emäntä sanoikin kerran mulle, että oon paljo viisaampi ku nuo mun kämppikset. Mitä se sitte lie tarkottaaki.

Minäkin olen viisaampi kuin kämppikseni. Uskon, että se on nuoruudesta kiinni. Mikä on mottosi? 
Leikki on työni.

Ja se onkin hyvä työ! Oikein päivän hyvä työ. Hehee. Mitä yhteistä on sinulla ja minulla? 
Me ollaan molemmat tosi hyvän värisiä! Mää oon vähemmän laikukas, mutta hyvä on väri kuitenki!

Kyllä kissa saa olla korea (vaikka se onkin maa). Kiitos sinulle ja komeaa syksyä sinne Valtimolle!

Uusi emäntä

Tänään oli aika mukava päivä. Isäntä, emäntä ja vauva tuli kotiin. Niin, saimme kämppikseni kanssa olla taas hetken rauhassa, lepolomailla täällä kotona keskenämme, kun nuo muut olivat jossain monen laukun kanssa. Minä luulen, että ne kävi jossain, missä mekin olisimme voineet olla mukana. Mutta ihan hyvä näin, saimme luksusaikaa kotona ilman, että kukaan häiritsi unia. En sitä paitsi kestä kauaa kämppikseni huutoa automatkalla. Tai sitä kuolaamista.

Vauvakin kuolaa, olen huomannut. Emäntä sanoi, että sille tulee hampaita. On sillä jo yksi, mutta ei se ole vielä niin hieno kuin minun hampaani. Vauvasta puheenollen menin tänään sen kanssa päiväunille. Emäntä oli hakemassa jotain kylppäristä, ja kun tuli takaisin, minä olin mennyt vauvan kaveriksi. Katsoin emäntää, ja katseeni kertoi, että "minä täällä saan aina hoitaa, kun sinä huitelet jossain".  No, vauvalla oli oikeasti tylsää ja se kutsui minut sinne. Ja se hihkui ihan innoissaan, kun minä olin sen kaverina. Minä taidan ottaa vauvasta itselleni uuden emännän.

Ja kuten kuvasta näkyy, vauva on jo emäntä! Sen paidassa lukee niin! Ei se haittaa, että se ei vielä osaa antaa ruokaa. Tai no oli se kinkkusose ja sitten myös puolukkapuuro ihan syötävää. Mutta vauva ei komenna minua niin usein kuin emäntä. En tykkää komentamisesta. Vauva voi olla ainakin pikkuemäntä! Emäntä saa silti jatkaa minulle ruuan antamista. Ja rapsuttamista.

Varhaista kasvatusta

Minä kuulin ihan vasta sellaisen sanan kuin varhaiskasvatus. En ole ihan varma, mitä se tarkoittaa, mutta olen kuullut myös sanonnat aamuvarhain ja varhaisperuna. Ja luulen, että puhutaan myös Varhais-Suomesta (emäntä: Tarkoitatko Varsinais-Suomea?).

Voi olla, että varhaiskasvatus tarkoittaa aikaisin kasvatettua turkkia. Mutta miten lapset siihen liittyvät? Onkohan niin, että sillä tarkoitetaankin myös ihmisten turkin kasvatusta? Vauvalla nimittäin alkaa olla jo pitkiäkin karvoja päässä.

Kasvatus taitaakin tarkoittaa myös jotain muuta. Selvittelin juuri. Jotenkin opettaminen on lähellä sitä, mutta se on kuitenkin vähän muuta tai enemmän. Päätän silti ruveta varhaiskasvattajaksi, vaikka olenkin jo aikuinen. Mutta vauva on vielä melkein vauva ja luulen, että emäntä ja isäntä voisivat tarvita apuani.

Minun avullani vauvasta voi kasvaa oikein kissarakas ja hyvä rapsuttaja. Tästä pätkästä voisin aloittaa. Kuukauden Lukijakissan emäntä vinkkasi tämän videon, vaikka onhan se lyhythäntäinen kissa ihan tuttu minulle. Taidankin loppuillan kehrätä tuota kappaletta hyräillen: "Anna suukko Leijonalle, ei se kovin väärin olla voi!"

Kaveri kuva

Mä teen enkat ku kirjotan tokaa kertaa tässä kuussa! Mutku tuli hyvä kuva!

Me otettiin vauvan kans tänää kaveri kuva. Se ei päässy johonki kerho kuvaan nii mä menin sohvalle ja se tuli mun vieree ja sit emäntä otti kameran ja räpsi menemää. Mä tykkäsin ku se vauva rapsutti mua. Leijona ei halunnu tulla mukaan.

Leijona yrittää ajaa mua pois siitä uuresta kopasta mut emmä lähre. Mä otin sinne mukaa mun joulu lahja lelunki. Viimeaikoina mä oon aamusin oottanu et pääsen päivä peiton alle makoilee. Emäntä on joskus luullu etten mä oo siellä vaik mä oonki. Mä oon hyvä piiloutuu.

Leijona halus parvekkeelle eilen ja isäntä unohti sen vähäks aikaa sinne. Mä kerron siks ku se ei varmaa ite sitä kehtaa kertoo.

Vauva kasvaa

Viime aikoina olen taas osallistunut vähän enemmän vauvan hoitoon. Vauva on jo aika iso, vaikkei vieläkään vissiin niin iso kuin kämppikseni. Ei sitä kohta enää voi sanoa vauvaksi. Minun täytyy ehkä ruveta kutsumaan sitä jollain muulla sanalla. Odotan siihen, kun sitä voi sanoa mönkijäksi. Heh. Mutta vielä se ei niin kovasti möngi, istuu kuin tatti. Ehkä sanonkin sitä tatiksi!

Olen melkein mennyt vauvan syliin istumaan, olen haistellut, puskenut ja nuollut vauvaa, olen vahtinut sitä. Hyppäsin tänään vauvan sängyn laidoille, kun vauva vähän itkeskeli sängyssä. Vauva lopetti silloin itkunsa ja jäi katsomaan minua, tottakai!

Yhtenä päivänä emännältä jäi vauvan ruokalautanen pöytään, ja siihen oli jäänyt vähän ruokaa. Yleensä se, mitä vauva syö ei kyllä minua kiinnosta, mutta sillä kertaa ajattelin esipestä lautasen. Tiedättekö miksi? No siksi, että vauvakin saa kinkkua! Se oli jotain mössökinkkua, mistä se ei tykännyt juurikaan. Mutta minä tykkäsin!

Vauva on kyllä kova kilpailija tämän huushollin silppurin tittelistä, sen verran tehokkaasti se tuntuu paperin pieneksi repivän. Kämppikseni pahvilaatikoiden silppuaminen jää kohta kakkoseksi. Ja nyt vauva osaa sanoa minun oikean nimen, tai no ensimmäiset kaksi kirjainta, mutta aivan selvästi! Sitten se osaa kutsua minua vaikka sohvalle viereen makoilemaan. Se taputtaa sohvaa niin kuin emäntäkin. Mutta en minä aina jaksa mennä.

Nukkuu kissa viaton

Tänään on viattomien kissojen päivä, joten minun täytyi keskeyttää hetkeksi lepohetki ja kirjoittaa näin muutaman päivän tauon jälkeen. Tämän päivän tarkoitus on muistuttaa ihmisiä siitä, että me kissat olemme viattomia pahoihin asioihin, joita maailmassa tapahtuu.

Joulu meni mukavan rauhallisesti. Kämppikseni ja minä nuorruimme kuin kissat leikkimään. Kämppikseni oli ihan hulluna saamiinsa kissanminttuleluihin ja niistä villiintyneenä hyppäsi vauvan sänkyyn, kun vauva oli siellä päiväunilla. Isäntä huomasi sen onneksi, ja meni ajamaan pois. Minä huomasin asian myös ja koulutin kämppistäni vähän. Ajoin sitä takaa ja näpäytin tassulla. Ei vauvan sänkyyn saa mennä! Minä tiedän sen.

Minä luulen, että joulupukki toi vauvalle puhekyvyn. Ainakin vauva on ruvennut puhumaan nyt ihan hassuja juttuja ja paljon. Minusta se puhuu välillä vähän liian isolla äänellä, joten en ihan vieressä viitsi olla. Ja sanoi vauva tässä kämppikseni nimenkin, mutta minä uskon, että se oli vain vahingossa.

Oikeasti minä en nähnyt, kun joulupukki kävi, koska lahjat olivat vain ilmestyneet kuusen alle. Mutta ruuan minä näin ja haistoin. Sain kinkkua ja katkarapuja. Kuusenpalloillakaan en ole jaksanut kovin leikkiä, mutta olen minä onnistunut pudottamaan muita koristeita. Odotan ensi joulua, kun vauva pääsee koristelemaan asuntoa. Silloin saan varmasti monta joulujuttua tassuihini!

9. luukku: Tonttuja

Joulun alla liikkuu tonttuja, jotka tarkkailevat meitä kertoakseen joulupukille, kenelle voi viedä lahjoja. Se on kumma juttu, että sen lisäksi, että oikeat tontut liikkuvat ulkona ja kurkkivat ikkunoista (tosin en ole varma, näkevätkö ne kerrostalon yläkerroksiin), ihmiset tapaavat koristella kotejaan tonttukuvin ja -hahmoin. Ihan kuin ne haluaisivat tonttujen katselevan heitä. Ehkä ne eivät osaa olla niin kilttejä ilman tontun valvovia silmiä. Kun jos ne haluaisivat pelkästään koristeiksi, niin kyllä kissat ovat paljon hienompia - niin aitoina, kuvina kuin esineinä.

Ja kyllä meistä kissoistakin saa helposti oikein jouluisia. Minä piirsin itselleni tonttulakin päähäni. Oikeaa en voinut pistää, koska meillä ei ole tarpeeksi pieniä tonttulakkeja. Jos olisin laittanut sellaisen päähäni, minua ei alta juuri näkyisi, eikä se tietenkään olisi hyvä juttu. Vauvassakin on tonttuainesta, kuten kuvasta näkyy.

Olen kuullut puhuttavan tonttuarmeijasta. Mietin kovasti, mitä se oikein tarkoittaa. Tiedän, että ihmisistä aika monet menevät armeijaan. Ja se liittyy jollakin tavalla ainakin pyssyihin, sängyn petaamiseen, hiusten leikkaamiseen ja telttailuun. Sillä on varsin vähän tekemistä joulun kanssa. Päättelin, että armeijalla tonttujen yhteydessä tarkoitetaan määrää, eli armeija on yhtä kuin paljon. Hehee, tässä teille kuva kissa-armeijasta siinä tapauksessa. Mukana on aina muutama päälläseisoja.

2. luukku: Kynttilät

Tänään syttyy kynttilä. Mutta vain yksi sellainen tietynlainen kynttilä. Minä olisin halunnut sytyttää monta, mutta emäntä sanoi, että nyt vain yksi ja viikon päästä sitten kaksi. En ihan ymmärrä, miksi pitää odottaa. Sitten emäntä kutsui minua mahtavaksi (emäntä: malttamattomaksi).

Minusta on ihan kiva, että on kynttilöitä. Joskus minä olen mennyt niitä aika lähelle, mutta en enää. Kynttilät kuuluu tähän aikaan. Ne tuo valoa pimeyteen ja semmoisella tavalla, ettei häikäise. Vauvakin tykkää kynttilöistä. Minä luulen, että se tykkää niistä siksi, että siinä valo liikkuu.

Sitten meillä on kynttilöitä, jotka on aina päällä. Emäntä kutsuu niitä jouluvaloiksi. Kämppikseni tietää varsin hyvin, miten sellaiset saadaan sammumaan. Se osaa napsaista virtajohdon poikki, jos se on tarpeeksi ohut. Siksi emäntä ei ostakaan kuin paksujohtoisia jouluvaloja, enää.

Koti - kissan paras paikka

Viime aikoina on ollut puhetta siitä, pitäisikö äidin olla töissä vai kotona? Minun mielestäni on kivaa, että emäntä on kotona, niin se ehtii rapsuttamaan minua vaikka keskellä päivää. Jos se olisi töissä, se tulisi vasta illalla myöhään. Ja sitä mieltä olen, ettei me ihan vielä pärjättäisi vauvan kanssa täällä keskenämme, kun sillä on vielä vaipat, ja me kämppiksen kanssa heitettäisiin vaan hiekkaa sen päälle, jos se rupeaisi haisemaan.

Tosin emäntä kyllä oli tänään vähän aikaa töissä. Ja menee kuulemma joskus toisenkin kerran. Olen siitä hieman huolissani, mutta en kovin paljon, sillä ei se joka päivä mene. Sitä paitsi isäntä on täällä silloin.

Moni ihminen matkustaa paljon, käy eri maissa ja paikoissa. Kissan paikka on nähdäkseni kyllä kotona. Me kissat tykkäämme olla kotona. Me kiinnymme paikkaan. Minä ainakin. Vaikka on minusta ihan mukavaa käydä muuallakin, mutta vain siksi, että kotiinpaluu on niin ihanaa.

Joku on sanonut, että kotona on tylsää. Ei minun mielestä. Meille tulee lehtiä, meillä on tietokone, meillä käy ihmisiä, meille tulee uusia tavaroita. Eihän täällä ole tylsää, paitsi ihan vain joskus. Jos minun elämäni olisi yleisesti ottaen tylsää, en jaksaisi pitää blogia.

Kotona sattuu ja tapahtuu. Esimerkiksi kämppikseni puraisi poikki yhden johdon, kun se päätti, ettei vauvan itkua tarvitse kuunnella toisessa huoneessa.

Ilmapallo

Hahaa, pääsimpäs kirjottamaan vaik ei toi kuva kyl iha onnistunu oo. Mut silti ku on nii hyvä juttu tulossa. Heh.

Eile noi tyypit oli poissa. Ku ne tuli kotiin illalla, ne toi tommosen pallon mukanaan. Leijona luuli, et se oli tuliainen sille mut mä luulen, et se oli vauvan, mut silti mä kiinnostuin siitä eka.

Siinä oli kiva naru, jota mä yritin syörä. Emäntä oli solminu sen oven kahvaan, mut mä sain sen siitä pois ja se hyppäs kattoon. Se pallo siis.

Sitte vauva otti sen pallon narun ja leikki sillä, mut sit illalla myöhään Leijona huomas sen. Se yritti tarttuu naruun pöyrältä ja ikkuna lauralta. Musta oli ihan hassuu, ku se oli ihan mankustin näköne, ku sen tassut oli ilmassa. Mankusti on sellane eläin. Oon nähny telkkarista.

Sitte isäntä vei sen pallon makkariin ja pisti oven kii eikä me enää saatu leikkii sillä. Emäntä sano ettei se pallo aina oo katossa, vaa se saattaa joskus tulla alas. Mä luulen, et se ei oo enää sit nii kiva.

Piilossa - kukkuu!

Kämppikseni olisi halunnut kirjoittaa, mutta minä asetin yhden ehdon sille: emännän on saatava ensin siitä onnistunut kuva. Sitten se saa kirjoittaa. Myhäilin viiksiini (olen luonnollisesti kollikissana mukana Movember-kampanjassa), sillä näin pimeään vuodenaikaan siitä on melko hankalaa saada onnistuneita kuvia, kun se on niin musta. Ja varsinkin, kun se liikkuu lähinnä iltamyöhään ja öisin.

 

Vauva on leikkinyt emännän kanssa sellaista hassua leikkiä, jossa mennään liinan taa piiloon ja sitten tullaan sieltä esiin ja sanotaan "Kukkuu!". Minä menin eilen siihen leikkiin mukaan. Emäntä harmitteli kovasti, ettei hän voinut samanaikaisesti ottaa kuvia. Emäntä laittoi liinan minun eteen, niin ettei vauva nähnyt minua, ja sanoi: "Missä Leijona , missä Leijona?" (Hän käytti kyllä oikeaa nimeäni.) Sitten minä nostin tassuani, painoin sen liinan alas, ja emäntä sanoi: "Kukkuu!" Vauva taisi tykätä siitä leikistä. Oli se minustakin aika kivaa.

Minä menen usein piiloon, muuallekin kuin kaappiin. Lehden alle, reppuun, yritinpä tässä yhtenä päivänä mennä emännän takin hihaankin, mutten ihan mahtunut. Sitten kun vauva kasvaa, me voidaan varmasti leikkiä yhdessä piilosta. Minä löydän vauvan ihan varmasti, koska tiedän kaikki piilopaikat täällä!

Isäntäpäivä

Tänään vietetään isäntäpäivää. Se on sellainen päivä, että silloin isännän kuuluu rapsuttaa kissojaan koko päivän, kunhan ensin on saanut emännän laittaman aamupalan syötyä. Minä ihmettelen, miksi minun isäntäni viettää päivää vasta ensimmäistä kertaa, vaikka minä olen ollut talossa jo vuosia! Hmm...ehkä minun olisi pitänyt askarrella isännälle kortti. Mutta ei vauvakaan askarrellut, kun se on vielä niin pieni, vaikka aika iso onkin. Ostettiin yhdessä vauvan kanssa tämmöinen:

Vauva muuten on alkanut katsella todella kiinnostuneesti minun ja kämppikseni häntiä. Minä en anna enää sen niin paljon rapsutella minua kuin aiemmin, koska se ei ole vielä kovin hyvä rapsuttamaan niin kuin emäntä. Olen huomannut, että vauva vaan tökkii ja kiskoo. Siispä yleensä menen vähän kauemmaksi, niin että vain emäntä yltää minua rapsuttamaan.

Onneksi vauva ei ole aina isännän sylissä, niin minä pääsen siihen makoilemaan. Mutta vauva kyllä meinaa välillä päivisin omia emännän ihan kokonaan. Tänään saa kyllä omiakin, jotta minä pääsen viettämään isäntäpäivää isäntäni kanssa.


Lopuksi haluan toivottaa oikein hyvää isäntäpäivää kaikille kissojen isännille! Ja vähän vauvojenkin.