torstai 18. kesäkuuta 2015

Elämää emännän kanssa

Aika vaan mennä hurahtaa. Meillä on käynyt ihmisiä, omat ihmiset on olleet kipeitä, isäntä on ollut töissä, emäntä ollut poissa, leiponut, siivonnut, pyykännyt, hoitanut pikkuihmisiä yms. Minun on pitänyt sille joka ilta maukua, että nyt istut alas sohvalle, että pääsen syliin. Olen päässytkin, hetkeksi ainakin. Ja yhtenä iltana kävi niin, että nukutin emännän kehräykselläni. Sitten se heräsi jonkin ajan levättyään.

Emäntä sai siivottua parvekkeenkin tuossa viime viikolla. Isäntä pesi lasit niin, että näemme nyt paremmin ulos. Tosin minä odotan edelleen, että ulkona olisi vähän lämpimämpää. Joka päivä haluan parvekkeelle, mutta en oikein viihdy siellä, kun on vielä varsin viileää.

Yhtenä iltana emäntä kantoi minut parvekkeelle. Ihmettelin, että minkä ihmeen takia se haluaa minut jäädyttää. Se istui tuolille ja laittoi viltin syliinsä. Sillä oli mukana kuppi, jossa oli kuumaa juomaa. Sitten ymmärsin, että en minä palellu, jos hyppään emännän syliin viltin päälle. Minulla on sellainen kutina, että se taisi haluta minusta lämpöpatterin itselleen.

3 kommenttia:

  1. Niin, se emäntä käyttää sun lämpöpatterivoimiasi Leijona! Mutta onneksi ne ovat uusiutuva luonnonvara ;) - Pepsi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hmmm...olisiko ideaa kerätä sitä jaettavaksi asti? Leijonan lämpölaitos? t. Leijona

      Poista
  2. Varahoitaja täällä.Minun on nyt kerrottava sinulle,Leijona,meidän pihan itäsuomalaisista kissoista.Ensiksi on Rolle,joka on yöt ulkona,vaikka olis miten viileää.Sillä on varmaan joku varakerros ja onhan sen käytävä kaikki tutut polut,silläne tassut on luodut kulkemaan...Lumina-kissa on niin kuin arvaat,lumivalkoinen.Se muistuttaa Arkadian Ullaa.sitä Pekka Töpöhännän ystävää.Lumina on narussa niin kuin on Indiana Jones.Se taas ei ole niin seikkailullinen kuin kaimansa.Sitten oli vielä Mauri-kissa,joka oli ilmetty kämppiksesi,nyt kissojen taivaassa.Tuu moikkaan!

    VastaaPoista