Harjaisitko?

Minä olen viime aikoina melkeinpä tykästynyt siihen, että minua harjataan. Ennen en oikein välittänyt asiasta, kun taas kämppikseni rrrrakastaa harjaamista. Emäntä väitti, että se on tätä ikääntymisen tuomaa turhamaisuutta, mutta en ole ollenkaan samaa mieltä. Itse asiassa annan emännän harjata minua siksi, että silloin ainakin saan olla sen sylissä. Ellei kämppikseni aja minua siitä pois, minkä emäntä kylläkin pyrkii yleensä estämään.

Pikkusiskokin tykkää harjata, tosin meidän harjan löytäessään se harjaa vaan omia hiuksiaan... Pikkuemäntä osaa harjata jo hienosti, mutta minä annan vain isompien ihmisten harjata minua. Näin kesäaikaan, vaikkei helteitä juuri ole näkynytkään, minusta lähtee jonkin verran karvaa (emäntä: Paljon!). Hoitajamme pistivät evakkoaikanamme karvat talteen. Arvokasta tavaraa.

Hyvä minä!

Näin huonoina kesäsäinä monelle saattaa iskeä pieni kesämasennus. Toisille apeus hyökkää päälle, kun täytyy palata lomalta töihin. Näihin ongelmiin on minulla yksi lieventävä vinkki: kehu itseäsi joka päivä! Tämänkaltainen ajattelu ja toimintatapa on hyvinkin luonnollista meille kissoille, sillä tunnetusti meillä on varsin hyvä itsetunto, joten siitä kannattaa ottaa oppia. Se auttaa mieltä kirkastumaan, vaikka taivas ei selkenisikään.

Minä aion kehua nyt itseäni siitä, että olen ollut taas pissaamatta useita kuukausia muualle kuin hiekkalaatikolleni. Hyvä minä!!! Evakossa ollessamme samat hiekat olivat laatikossa yli kolme viikkoa. Samoin sen jälkeen kotona. Toki jätökset on siivottu, mutta normaalistihan minä olen hieman kahden viikon jälkeen jo ilmoittanut, etten halua hiekoille astua. Isäntä ja emäntä tosin epäilevät auringonvalon määrällä olevan jotain tekemistä asian kanssa, sillä joulun alla minulla on useampana vuotena ollut joitakin vahinkoja (emäntä: useita).

Tiedän, että toiset eivät ole yhtä tarkkoja hiekkojen puhtaudesta kuin minä. Mutta eipä sitä pidä toisiin verratakaan, vaan itseen ja omaan kehitykseen.

Kirvojen sota

Emäntä on aloittanut taas jokakesäisen sodan parvekkeellamme tunkeilijoita vastaan. Minua ei pienet vihreät ja ruskeat öttiäiset vielä ole häirinneet, ei myöskään iso toukka, joka oli tullut yhteen kukkaan. Kämppikseni kävi sitä nuolaisemassa, kun se tipahti maahan. Ei syönyt kuitenkaan.

Mutta emäntä on suihkutellut kukkia ja nipistellyt niitä pirulaisia, joiksi hän niitä ötököitä kutsuu. Tänä vuonna se osti jopa sellaisia kukkia, joista ne kirvat eivät tykkää, mutta ei ne ole kuitenkaan torjuneet hyökkäystä.

Minun mielestä sen kannattaisi ensi kesänä keskittyä siihen, että parvekkeella olisi vain tyhjiä ja tyhjähköjä tasoja, joista me kissat voisimme valita kulloinkin sopivat makuupaikkamme. Siirtäisi vaan kukkapurkit kaappiin ja laatikoihin. Tai sitten vaihtoehtoisesti syötävää heinää ja kissanminttua kasvamaan. Tämä olkoon ihan puolueeton vinkkini.

Keittiöapulaisena

Nyt kun meillä on erilainen keittiö kuin ennen (oikeastaan kaksi keittiötä, sillä pikkuihmisillä on myös omansa), emäntä on viettänyt aika paljon aikaa päivästään siellä. Minä luonnollisesti olen ollut mukana, erityisesti niissä hetkissä, kun pikkuihmiset ovat olleet poissa jaloista. Sitä tapahtuuu kylläkin valitettavan harvoin.

Tässä ihmettelen ensimmäistä kertaa uusia kaapinovia. Ja näitä ei muka saa raapia!

Olen muun muassa auttanut leipomisessa ja koemaistanut fetajuustoa, kun oli pikkuemännän synttärien aika. Olen myös oppinut hyvin uuden ruokapaikkamme ja tiedän erinomaisen varmasti, missä meidän jääkaappi on. Sen sisällön tiedän katsomattakin.

Ja uukkari!

Ja kuten huomaatte, juoksuratani on oiva. Emäntä tosin pitää niiden mahdollisesti kuumien levyjen päällä semmoista ritilää, koska se levylaitos piippaa, jos astun sopivasti sen päälle. Olen yrittänyt kurkotella ja hypätä kaappien päälle, mutta sinne ei ilmeisesti enää pääse. Tylsää!

Kissoja ja pikkuihmisiä

Meillä ei ole enää vauvaa talossa. Pikkusiskokin on jo iso. Se tapailee sanoja, mennä viipottaa kotia ympäri, kantaa tavaroita ympäriinsä. Se näyttää usein omia lelujaan minulle tai kämppikselleni. Useinkaan en ole niistä kovin kiinnostunut, mutta rytmimuna ja pikkusiskon tutti sekä sellaiset jutut, missä on roikkuvia naruja ja muita semmoisia, herättävät kyllä kiinnostukseni.

Pikkuemäntä on oikea emännän pikkuapulainen, vaikka se välillä saakin sellaisia kiukkukohtauksia, että minä koen parhaaksi mennä toiseen huoneeseen. Pikkuemäntä muistaa hyvin huolehtia meidän kinkunsaannista. Se osaa myös kannustaa meitä loistavasti: "Hyvä, hienosti syöty!"

Pikkuemäntä sai synttärilahjaksi tämän talon muilta pikkuihmisiltä sellaiset vaunut, joista minä kiinnostuin heti. Tässä yhtenä päivänä yritin niitä työntääkin kahdella tassullani. Emäntä ei kuitenkaan ehtinyt ottaa siitä kuvaa todistusaineistoksi, vaikka pysyttelinkin siinä asennossa ainakin viisi sekuntia! Ihmeen hidas tuo emäntä.

Tänään emäntä etsi minua joka paikasta. Lopulta se löysi minut - niistä vaunuistapa hyvinkin.

Elämää emännän kanssa

Aika vaan mennä hurahtaa. Meillä on käynyt ihmisiä, omat ihmiset on olleet kipeitä, isäntä on ollut töissä, emäntä ollut poissa, leiponut, siivonnut, pyykännyt, hoitanut pikkuihmisiä yms. Minun on pitänyt sille joka ilta maukua, että nyt istut alas sohvalle, että pääsen syliin. Olen päässytkin, hetkeksi ainakin. Ja yhtenä iltana kävi niin, että nukutin emännän kehräykselläni. Sitten se heräsi jonkin ajan levättyään.

Emäntä sai siivottua parvekkeenkin tuossa viime viikolla. Isäntä pesi lasit niin, että näemme nyt paremmin ulos. Tosin minä odotan edelleen, että ulkona olisi vähän lämpimämpää. Joka päivä haluan parvekkeelle, mutta en oikein viihdy siellä, kun on vielä varsin viileää.

Yhtenä iltana emäntä kantoi minut parvekkeelle. Ihmettelin, että minkä ihmeen takia se haluaa minut jäädyttää. Se istui tuolille ja laittoi viltin syliinsä. Sillä oli mukana kuppi, jossa oli kuumaa juomaa. Sitten ymmärsin, että en minä palellu, jos hyppään emännän syliin viltin päälle. Minulla on sellainen kutina, että se taisi haluta minusta lämpöpatterin itselleen.

Minun nimeni on...

...no tietysti Leijona! Enkai minä nyt teille suurta salaisuuttani oikeasta henkilöllisyydestäni paljasta. Meidän pikkuihmisillä nämä nimiasiat pyörii paljonkin päässä. Pikkuemäntä tietää jo monen läheisen koko nimen ja meidän kissojen kaikki mahdolliset kutsumanimet. Uusin niistä on kämppikseni "Musta Möhkäle". Minulla on sellainen kutina, että kämppikseni aikoo hyödyntää tuota räppiurallaan. Onhan se hyvin räppimäinen, eikö?

Pikkusisko puolestaan on oppinut sanomaan meidän nimet. Tosin minun nimeksi se välillä ehdottaa jotain enemmän hiekkalaatikossamme esiintyvää asiaa kuin virallista nimeäni.

Täytyy tunnustaa, että viime viikon synttärisankarit jäi aivan melkein huomiotta. Näin jälkikäteen pahoittelut siitä ja suuren suuret onnittelut kämppikselleni Pepsi-Kolalle ja Pikkuemännälle, jotka täyttivät vuosia viime viikolla!

Ajatelkaa, toinen on kolmetoista ja toinen kolme. Ja minulla on 10v-juhlavuosi. Ettei vaan pääsisi unohtumaan. Emäntä hoi, mites se maailmannäyttely ja stadionkeikka tämän vuoden juhlistukseksi?!