Näytetään tekstit, joissa on tunniste hoitajat. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste hoitajat. Näytä kaikki tekstit

tiistai 29. syyskuuta 2015

Mennyttä juhlintaa

Emännän kiireiden lisäksi sillä hajosi tietokone vähän aikaa sitten. Onneksi sillä ei mennyt hukkaan kovin paljon mitään tärkeää, ehkä muutama minun kuva, joista kuitenkin on parhaat täällä blogissani nähtävillä.

Tämä kuva minun piti tänne laittaa jo aikaa sitten, sillä sain siinä vähän synttäripäiväni jälkeen oikean lahjan! Kinkkua JA katkarapuja! Niin ja kortinkin, mutta sitä ei voi syödä. Varahoitajat toivat minulle onnittelulaulun kera tämän herkkusatsin. Oli niin hyvä lahja, että voisin täyttää vuosia vaikka ensi kuussa taas uudestaan. Valitettavasti kämppikseni tuli heti myös kärkkymään osinkoja, toki hyvätapaisena kissana annoin hänellekin.

lauantai 25. heinäkuuta 2015

Kotiloman lomakuvia

Meidän ihmiset on taas jossain liesussa muutaman päivän. Meille tulikin hoitaja kotiin siksi aikaa. Näin kesäaikaan ovat ihmiset olleet useampaan otteeseen poissa jopa yön yli, mutta silloin meillä on käynyt muita hoitajia. Yleensä aina meidän hoitajilla on jossakin vaiheessa ollut oma kissa tai kissoja, niin ne tietää, kuinka kissa pysyy tyytyväisenä: herkuilla ja runsaalla rapsutusmäärällä.

Voi siis sanoa, että meillä on paremmat oltavat silloin, kun meidän ihmiset on pois. Minä ainakin olen niille hyvin kiitollinen siitä, että käyvät välillä tuulettumassa, niin saan olla rauhassa kotini kuningas ilman pikkuihmisten kiljahduksia ja juoksemisia.

Kämppikseni on luonnollisesti myös tyytyväinen ja rentoutunut. Se on kerrankin päässyt haistelemaan parvekekukkiakin.

maanantai 29. kesäkuuta 2015

Harjaisitko?

Minä olen viime aikoina melkeinpä tykästynyt siihen, että minua harjataan. Ennen en oikein välittänyt asiasta, kun taas kämppikseni rrrrakastaa harjaamista. Emäntä väitti, että se on tätä ikääntymisen tuomaa turhamaisuutta, mutta en ole ollenkaan samaa mieltä. Itse asiassa annan emännän harjata minua siksi, että silloin ainakin saan olla sen sylissä. Ellei kämppikseni aja minua siitä pois, minkä emäntä kylläkin pyrkii yleensä estämään.

Pikkusiskokin tykkää harjata, tosin meidän harjan löytäessään se harjaa vaan omia hiuksiaan... Pikkuemäntä osaa harjata jo hienosti, mutta minä annan vain isompien ihmisten harjata minua. Näin kesäaikaan, vaikkei helteitä juuri ole näkynytkään, minusta lähtee jonkin verran karvaa (emäntä: Paljon!). Hoitajamme pistivät evakkoaikanamme karvat talteen. Arvokasta tavaraa.

perjantai 29. toukokuuta 2015

Rikottu hiljaisuus


No niin, vihdoin emäntä sai istuuduttua niin, että pääsin sen syliin kunnolla kertomaan, mitä kaikkea tässä viime aikoina on tapahtunutkaan.

Aloitan nyt siitä, kun lähdimme evakkoon. Siitä on jo todella pitkä aika, mutta muistan sen matkan elävästi. Olin nimittäin jälleen aika tavalla kämppikseni kuolassa, kun matkustimme häkissä. Minä ihmettelin kovasti sitä paikkaa, mihin menimme. Löysin kuitenkin melko pian sieltä mukavia makoilupaikkoja.

Evakkoaika oli kuin lomaa. Meitä harjattiin kolme kertaa päivässä. Saimme herkkuja, ja laatikotkin siivottiin alta aikayksikön. Eikös kuulostakin elo kuin olisimme olleet ihmisten kylpylähotellissa? Lepoa, rentoutumista! Meitä rapsuteltiin ja pääsimme käymään myös ulkona. Varsinkin toisen varahoitajan sylissä tykkäsin kovasti makoilla.

Innostuin myös saunomisesta. Tykkäsin viettää aikaani saunassa sekä silloin, kun se oli lämmin, että silloin, kun se ei ollut päällä. Odotin kovasti, että remontin aikana olisi meillekin tullut sauna, mutta ei.

Kun tulimme kotiin, olin taas kämppiksen kuolassa, mutten enää niin paljon. Kotona haisi hassulle ja oli vielä aikamoisen pölyistä. Ja keittiön paikalla oli juoksurata! Ainakin siltä se minusta vaikutti, kun pääsin kulkemaan melkein koko huoneen ympäri melkein metrin korkeudessa!

Arki alkoi kyllä pian. Seuraavana päivänä jo sain yliannostuksen pikkuihmisten metelöintiä ja hakeudun vieläkin pikkusiskon hereilläoloaikana pikkuemännän sängyn alle unohtuneeseen sitteriin lepuuttamaan korviani sekä tietenkin jalkojani.

Jospa tuo emäntä saisi pian parvekkeen kesäkuntoon ja muutenkin hommat siihen malliin, että ehtii useammin toimimaan sihteerinäni. Minulla olisi nimittäin paljon asiaa! Ja olisi emännän syytä ehtiä lukemaan ja kommentoimaan myös blogiystävieni juttujakin!

keskiviikko 29. huhtikuuta 2015

Evakkoon

Nyt minulla on viiksikarvan aavistus siitä, mitä entisaikojen evakkokissoista on tuntunut, kun ovat joutuneet jättämään kotinsa. Tosin en ole aivan varma, ovatko kissat seuranneet tuolloin emäntäänsä ja isäntäänsä vai ovatko jääneet kotiinsa. Me kissat kun kiinnymme ennen kaikkea paikkaan.

Mutta siis minä ja kämppikseni olemme joutuneet evakkoon. Ihmettelin kovasti, kun emäntä alkoi puuhailla kaikenlaisia pakkailujuttuja. Epäilykseni kohosivat kattoon, kun isäntä toi kellarista meidän vankilan. Siitä on niin kauan, kun jouduimme viimeksi vankilaan, että kämppikseni tutkiskeli sitä ihan kuin uutta asiaa. Minä kyllä muistin, mitä se tarkoittaa. No sitä, että saan päälleni kämppiksen kuolaa, enkä pääse liikkumaan kunnolla.

Niinhän siinä sitten kävi, että isäntä ja pikkuihmiset veivät meidät evakkoon. Kuulemma meillä kotona on alkamassa remontti, jossa me emme saa olla mukana. Minun mielestäni minusta olisi voinut olla suuri apu siinä puuhassa. Ainakin olisin voinut toimia virallisena työnjohtajana.

Joka tapauksessa nyt olemme hyvässä paikassa, vieraanvaraisten hoitajiemme luona. Aiomme ottaa ilon irti tästä ajasta. Saunoa ja saada rapsutuksia, herkutella niin, että emme enää mahdu vankilaamme. Saamme olla tähtiä, joten otetaan tämä evakko loman kannalta!

tiistai 10. maaliskuuta 2015

Tenttausta

Emäntä: Mitäs oletkaan puuhaillut tässä viime päivinä?
Minä: Kyllähän sinä tiedät...aa, mutta tässä onkin nyt vissiin kyse siitä, että näytetään blogini lukijoille, kuinka blogitekstini syntyvät. Vuoropuhelussa emännän kanssa. Mutta asiaan...mistähän minä aloittaisin? Aamulenkkien jälkeen olen rauhoittunut päivälevolle. Ainakin sen jälkeen, kun olen saanut kerjättyä pikkuemännältä vähän kinkkua. Se on kyllä tosi hyvä kinkunantamisessa!

Emäntä: Kenen syliin olet päässyt makoilemaan?
Minä: No en ainakaan sinun, vaikka olen yrittänyt.
Emäntä: Olethan sinä päässyt, mutta et ole vain suostunut tulemaan viltin päälle.
Minä: Niin, mutta varahoitaja-pappa ottaa syliin ilman vilttiäkin. Se on kivaa. Harmi, että varahoitajat oli meillä vain vähän aikaa.

Emäntä: Onko tullut soitettua pianoa?
Minä: Ai mistä niin päättelit? Ai niin, sinä tietysti olit kissana paikalla puhelimesi kanssa ja latasit heti tassukirjaan. Hyvä niin, jotta muutkin saavat nauttia soitostani.

Emäntä: Ja pyykkeihin olet halunnut jättää omat karvasi?
Minä: No tottakai, kun kerrankin pyykkien sekaan taas pääsin! Kyllä kissankarvat lämmittää. Niin kissoja kuin ihmisiä!

Emäntä: Olet löytänyt myös uusia leluja?
Minä: Joo, minusta pikkusiskon tutit on tosi kivoja. Onneksi se varsin usein unohtaa niitä lattialle. Niin ja sitten pikkuemännän sellainen hamsterilelu on tosi jännä. Yritin saada sitä kiinni, kun pikkuemäntä laittoi sen liikkelle. Silloin sinä et kylläkään ollut kissana puhelimesi kanssa paikalla. Soosoo! Kyllä kunnon leffatähti tarvitsee aina valmiina olevan kuvausryhmän!



keskiviikko 28. tammikuuta 2015

Sylipaikka varattu!

Minä odotin, että meidän varahoitajat olisi tulleet tällä viikolla. Koska ne oli meillä viime viikolla ja edellisviikollakin käymässä. Ajattelin, että siitä tulee tapa. Minusta on niin mukava loikoilla papan sylissä. Siinä saan olla rauhassa rapsutettavana.

Emäntä kun on niin harvoin paikoillaan, että joudun joskus ihan äänekkäästi huomauttamaan ja napakasti näpäyttämään, että nyt on minun vuoro päästä syliin. En ymmärrä yhtään sitä, kun emäntä sanoo, ettei sen kaikkia vaatteita saisi repiä. En minä revi vaatteita! Minä vain asettelen niitä mukavammin tassujeni alle. Ja ihan pikkuisen joskus saattaa siinä touhussa kynsikin paljastua. Ja jos kerta niin on tarkkaa, niin miksi sen pitää pitää sellaisia vaatteita, jotka eivät ole kissankestäviä?

torstai 8. tammikuuta 2015

Tätä vuotta

Tätä vuotta on mennyt jo yli viikko! Apua, tällä menolla ollaan kohta taas joulussa! Emäntä on ollut muka liian väsynyt toimiakseen minun sihteerinäni, niin en ole päässyt kirjoittamaan.

Ja sitä paitsi olivathan nuo meidän ihmiset poissakin jonkun aikaa. Sillä välin meillä kävi apuhoitajia, jotka oli tosi kivoja. Niitä oli yksi isompi ja kaksi pienempää. Ne antoi ruokaa, vettä ja harjasivat kämppistäni.

Joulukuusi lähti ja kämppikseni jäi itkemään sen perään. En ymmärrä kyllä sen kuusi-intoa. Onhan se ihan kiva elementti, mutta että joka päivä monta kertaa pitää mennä syömään ja kulkea sen alla jne.

Olen löytänyt itselleni vakituisemmin yhden kivan uuden makuupaikan, kun pesukoneen päälle en enää pääse, kun se kuivaushärveli tuli. Pikkuemännän sänky! Ja kämppis makoilee yläsängyssä. Kunhan emäntä taas jaksaa enemmän, laitan tänne kuvankin.

Nyt menen mietiskelemään, mitä kaikkea jännää tämä 10-vuotisjuhlavuoteni tuleekaan pitämään sisällään tässä blogissa. Ehdotuksia?

maanantai 29. joulukuuta 2014

Yhressä on hauskaa!

Leikitään yläsängyssä.
Ollaan pikku männän kaa tehty yhres juttuja viimeaikoina. Ainaki vähä. Enemmä se kyl mun kaa puuhaa kuin Leionan vaikka josku aiemmi se pelkäs mua jos mä olin pimeessä huoneessa. Melkee mä pelkäsi issekki isseeni ku en nähny nii hyvi. Mut ei se enää pelkää. Josku yrittää vaa ratsastaa. Ja pikku siskon kaa pitää olla vähä varuillaa.

Neli tassusesti joulu lauluja.
Mut oommä saanu katkiksii ja vara hoitajatki oli ja hoisi meitä. Nii ja sit nukku noi meirän ihmiset tuolla pikku männän huoneessa ja mä sain nukkuu viekussa! Emmä oo muute oikee viekussa nukkunukkaa paitsi jaloissa. Mut kehräsin emännän viekussa tyynyllä kovaa. Se heräski siihe.

tiistai 25. marraskuuta 2014

Soittaja kissa

Mä oon käyny soittaa tota painoo. Harjottelin neli tassusesti mun räpin laulu osuutta. Mä luulen et mun pitää soittaa sille räppäri Joustavalle et tulisko se laulaa ne osuudet. Ku mä oon parempi räppää ku laulaa. Eikä Leiona suostunu vaik kysyin. Mut soittaa mä osaan. Mielummin noita mustii kummäki oon musta. Ja niit on vähemmän nii se on vaikeenpaa.

Leiona sano et mun räpin laulu osuuksissa oli kuuleman mukaa liian monta OK Taavia. Mä sanoin kyl et ei niissä mitää taaveja tai muitakaa tele tappeja oo. Ehkä se oli jotai sala kieltä.

Meillä kävi meirän vara hoitajat piipahtamassa. Ne lupas tulla pian uudestaan. Mä olin tietty heti vastassa. Mut Leiona meni sotkemaan sen toisen pairan ku se makas siinä päällä. Mun ois pitäny mennä ku se paita oli musta ja mäki nii ei haittais vaikka tulis karvoja. Pikku männän keltaseen mekkoon tarttu kivasti mun karvoja.

torstai 24. heinäkuuta 2014

Hellekuulumisia

Niin tulivat kotiin omat ihmiset, mutta hoitajat eivät onneksi vieneet hellettä mennessään. Ääntä tänne tuli taas enemmän, mutta ei se haittaa. Vaihtelu virkistää.
Näillä säillä minä nautiskelen pitkistä päiväunista. Kuka olisi arvannutkaan?! Heh. Ja yritän päästä ulos, mutta isäntä sanoi, että siellä olisi vielä kuumempi kuin täällä sisällä, eikä päästänyt. Ehkä huomenna.
Annoimme kämppikseni kanssa hoitajiemme elää siinä uskossa, että olemme tulleet vanhoiksi, koska emme jaksaneet juuri leikkiä. Saimme kyllä katkarapuja ja paljon rapsutuksia.
Minä sain makoilla molempien sylissä. Juuri sellainen loma kuin olin toivonutkin! Nyt voin taas keskittyä muistuttamaan emäntääni roolistaan minun rapsuttajanani ja sihteerinäni.

keskiviikko 16. heinäkuuta 2014

LOMA!


Kuten kuvasta voi päätellä, olen lomalla! Tai siltä ainakin tuntuu, kun pikkuihmiset ovat poissa. Niin on kyllä isäntä ja emäntäkin. Mutta meillä on kaksi tuttua hoitajaa täällä, jotka hemmottelee meitä. Rapsuttelee, antaa herkkuja, harjaa ja kaikenlaista, joten on niin loma kuin vaan loma voi olla! Ja parveke on auki ja lomailmat!

Hyvää lomaa kaikille lomailijoille 
ja muuten vaan hyvää kaikille muille!

lauantai 13. heinäkuuta 2013

Oppia ikä kaikki

Mä oon oppinu Leionalta monta juttuu ja se multa. Esim mä oon ruvennu kehrää ja menee isännän mahan päälle aika vasta ja sit mä oon kans enemmän huomiosta kipee nykyseltään. Leijona on taas oppinu multa et voi maukuu ovella ja jonku perään ja sit joskus se voi mennä ovelle jos joku tulee mut ennen se ei tehny nii.

Isäntä ja emäntä ja pikku mäntä tuli ja sit ne taas meni vähäks aikaa. Ne kyl sano et ne tulee takas illalla ja ne tuliki mut ei ne silti hommannu meille hoitajaa siks aikaa. Mun mielestä ois pitäny. Ja Leiona tais tänää itkee niitte hoitajien perään. Mä meinasin lähtee niitten mukaa mut en sit kuitenkaa.

Nyt on vielä kesä mut meil ei oo parvekkeella mitää kivoja öttiäisiä vaa pelkkii semmosii kirvaisii. Emäntä ei tykkää niistä. Mä oon löytäny yhen laatikon mitä mä käyn aina jyrsimässä jos noi ei anna katkiksii.

perjantai 12. heinäkuuta 2013

Paluu arkeen

Omat ihmiset tulivat eilen. Lomailu oli kyllä ihanaa. Lekottelimme kämppiksen kanssa paljon. Varaemäntä rapsutti paljon, antoi kinkkua ja katkarapua. Olin kyllä hieman ihmeissäni, kun emäntä ei ollut oikein ilmeisesti ymmärtänyt varaemännän ohjeita, että meidän pitää saada kinkkupala kello seitsemältä illalla. Puoli kahdeksan korvilla kävin jo levottomana maukumassa ympäri asuntoa, kunnes emäntä tajusi asian.

Kämppikseni on vissiin menettänyt ajantajunsa lomalla, koska ei tullut kinkulle, kun emäntä antoi. Pikkuemäntä oli vähän pahalla tuulella varmaankin, koska itki vain, kun minä mau'uin. Sillä on välillä aika paha ääni. Ja se on selvästi oppinut vaatimaan asioita. Ei kuitenkaan aivan yhtä hienovaraisesti kuin minä.

Tosin emäntä sanoi taas, että olemme hyvin samanlaisia pikkuemännän kanssa: immuuneja sanoille EI ja ÄLÄ. En yhtään ymmärrä, mitä emäntä sillä tarkoittaa.

Isäntä kertoi, että oli lomareissulla ottanut kiinni linnun, joka tuli sisälle. Olen kyllä vähän kateellinen siitä mahdollisuudesta. Minä olisin varmasti ottanut sen kiinni paljon nopeammin!

torstai 4. heinäkuuta 2013

Tosiasioita

Olen kuullut, että jotkut ei puhu totta. Ne saattaa kertoa jotain, mitä ei oikeasti ole olemassa, tai jotain semmoista, mitä ei niille ole tapahtunut ja samalla väittää, että on. Ja ihan blogeissaankin. Minä en kuitenkaan ole sellainen. Kaikki, mitä kerron tapahtuneen, on tapahtunut ja mitä kirjoitan ja sanon, on varmasti totta. Ainakin minun mielestäni!

Isäntä, emäntä ja pikkuemäntä lähti eilen monen laukun kanssa matkaan. Toissapäivänä meille tuli meidän hoitajat. Ne on kivoja, kun ne harjaa ja paijaa, leikkii ja ruokkii. Voisi jopa sanoa, että olemme lomalla!

On mukavaa, että pääsemme välillä hetkeksi eroon kämppikseni kanssa noista meidän ihmisistä, mutta vielä mukavampaa on, että meille on niin kivat hoitajat. Eihän siitä nyt mitään tulisi, että minun pitäisi täällä ruveta vesiä laittamaan ja kämppikseni hiekkoja siivoamaan. Kyllä sellaiseen aina palvelijoita tarvitaan!