perjantai 28. elokuuta 2015

Kissavideoviikko: Myöhästynyt viikonpäätöselokuva

Niin kävi, että emäntä kaapattiin viime lauantaina päiväksi jonnekin, ja sunnuntain se joutui olemaan sairaanhoitajana kuumepotilaille, ettei se ehtinyt laittaa yhtään mitään tänne blogiin. Tällä viikolla se taas oli töissä ja jossain ja vielä jossain. Eipä sitä ole oikein näkynyt. En yhtään tykkää tuosta työjutusta, kun se pitää emännän muualla kuin kotona. Kyllä emännän oikea paikka on kissansa luona!

En edes saanut mahdollisuutta laulaa emännälle, kun sillä oli synttärit, kun se ei ollut kotona. Mutta sai se kukkia, joita minä kävin haistelemassa.

Tassukirjaa seuraavat ovat varmaan huomanneet, että pikkusisko on hyvin kunnostautunut meidän ruokkimisessa. Minusta se on valtavan hyvä juttu. Olen myhäillyt viiksiini, kun olen sen niin hyvin kouluttanut. Emäntä vaan uhkasi, että kohta varmaan täytyy pistää ruuat korkeammalle, ettei meistä tulisi niin pullukoita. Minun mielestä ruoka on hyvää, joten sitä lisää, ja lisää, ja lisää... Kiitos pikkusisko!!

4 kommenttia:

  1. Tosi kiltti tuo pikkusisko! Emännän paikka on tosiaan kissojensa luona, eikä missään työjutussa tai muuallakaan pitkään (ruokaa saa toki hakea kissoille vai mitä?)

    VastaaPoista
  2. Oivasti olette pikkusiskon kouluttaneet :D Emäntää lienee syytä onnitella, joten onnea !

    VastaaPoista
  3. Vautsi, tosi hyvin koulutettu pikkusisko!

    VastaaPoista
  4. Mekin halutaan tommonen pikkusisko meitä ruokkimaan, namnam!!
    -Ruffe ja Coco

    VastaaPoista