Silloin kun olin nuori ja tulin isännän luo (mistä on muuten jo yli 10 vuotta aikaa!), meitä oli täällä vain minä, isäntä ja kämppikseni. Haisteltiin vähän kämppikseni kanssa toisiamme, ei tapeltu ollenkaan, tutkin joka paikan ja miltei heti sen jälkeen menin isännän rinnan päälle makoilemaan.
Koti oli tuolloin kyllä eri kuin nyt, mutta tuossa naapurirapussa. Ja tässä nykyisessäkin kodissa elelimme isännän ja kämppiksen kanssa kaikessa rauhassa ja sulassa sovussa ennen kuin emäntä saapui elämäämme.
Noo, ehkei se nyt aivan niin mennyt. En tykännyt siitä, että isäntä oli pitkiä työpäiviä pois. Protestoin sitä ja huonoja hiekkoja pissailemalla. Menin usein sohvan taakse piiloon, kun ovikello soi tai tuli vieraita. Pysyttelin yleensä poissa, jos vieraita kävi. Mutta meillä oli kyllä oma huone, jossa oli meille kiipeilyhylly, sohva ja hiekkalaatikot.
Sitten tuli emäntä. Minä tykästyin siihen heti.
Siihen aikaan minulla oli pahat ihottumaongelmat korvissa, ja sain niihin lääkettä. Menin aina piiloon vaatekaappiin, kun en tykännyt lääkkeen laittamisesta. Mutta sitten tervehdyin. Allergiat vähenivät oikean ruuan myötä, pissaamiset hyvän hiekan myötä ja edelleen emännän tulon myötä, kun täällä oli useammin seuraa. En enää pelännyt ovikelloa ja vieraita. Nykyään saatan jopa mennä ovelle vastaan, kun on tuttuja tulossa.
Viime vuosina täällä on kyllä tapahtunut paljon paljon uutta, kun on tulleet noi pikkuhiiretkin. Ihan kolme kaikkiaan! Pikkuemäntä, pikkusisko ja pikkuveli. Ja jo niitä ennen on kodissa tapahtunut paljon, kun on tullut uusia huonekaluja ja värejä seiniin ja kaikenlaista. Minulle on tullut uusia makuupaikkoja ja vanhoja lähtenyt pois.
Joskus kaipaan vanhoja hyviä aikoja, mutta on nytkin ihan hyvä. Minusta kuitenkin olisi vielä parempi, että nuo kaikki pikkuihmiset olisi päiväkodissa ja emäntä kotona minun kanssa. Se olisi parasta!
