Vuoden viimeinen kvartaali käynnistyy ja sen saa kunnian aloittaa Lokakuun Lukijakissa. Heipä hei, kuka olet?
Olen Tyyne Ei Alas Pöydältä Nyt Heti Usko Jo. Olen varmasti kuninkaallista sukua, koska minulla on noin monta nimeä. Yleensä palvelijani kutsuvat minua vain Tyyneksi tai Tympykäksi ja joskus kaikilla ihmeellisillä lempinimillä kuten Sandis, Räpiköivä Rääpäle ja Punttihousu. Luulisin etteivät he itsekkään tiedä mistä nuo kaikki nimet tulevat.
Rakkaalla kissalla on monta nimeä! Minuakin emäntä kutsuu monella eri nimellä. Missä asut?
Asun Raumalla korkeassa valkoisessa talossa. Muutimme tänne kauhealla tohinalla muutama viikko sitten. Aluksi pelästyin muuttojuttua, kun en tiennyt mitä se tarkoittaa ja menin sohvan käsinojan sisälle piiloon. Toinen palvelijoistani sitten joutui minut sieltä ulos vetämään. Nyt olen kuitenkin tyytyväinen siihen että muutettiin, sillä täällä uudessa kodissa on pitkä käytävä jota pitkin on kiva juosta aina iltalenkkiä. Ja muutenkin täällä on enemmän tilaa ja kauheasti kaikkea tutkittavaa ja parveke jonne menen välillä ottamaan aurinkoa ja katselemaan lentäviä paisteja.
Heei, pääseekö sohvan käsinojan sisään piiloon? Täytyy yrittää, toimiiko meillä. Se, että on tilaa on kyllä kivaa. Ja parveke! Kenen kanssa asut?
Asun kahden palvelijani kanssa. Yleensä he ovat oikein mukavia ja tykkään loikoilla sohvalla heidän vieressään. He rapsuttelevat minua ja juttelevat hassuja. Joskus jompikumpi saattaa kuitenkin hiukan ärähtää jos vaikka satun maistelemaan vähän tuolin käsinojaa tai juoksemaan niin kovaa iltalenkillä että maljakko kaatuu ja silloin menen sohvan alle hetkeksi. Joskus sunnuntaisin he nukkuvat kauhean pitkään ja silloin vähäsen huolestun ja herättelen heitä maukumalla mahdollisimman kovaa. En oikein aina muista mikä aamu heidän pitää kiiruhtaa sinne työjuttuun ja mikä päivä he jäävätkin tänne kotiin minun kanssani.
Kyllä joka kissalla täytyy palvelijoita olla! Mitä syöt mieluiten?
No mieluiten syön tietenkin katkarapuja. Niitä on kyllä illalliseksi ihan liian harvoin jos minulta kysytään. Tykkäisin kovasti syödä myös tonnikalaa ja sellaisia raksuja joita palvelijat kutsuvat karkeiksi. He ovat kuitenkin sanoneet, että ne eivät ole hyväksi minulle ja siis niitäkin saan aika harvoin. Minulla on aika herkkä massu ja sairastun helposti jos saan vääränlaista ruokaa, joten yleensä syön kuitenkin sellaista liharuokaa jossa on sininen kansi. Se on onneksi ihan hyvää, sillä ovat nuo yrittäneet sellaista punakantistakin minulle antaa ja siitä en tykännyt yhtään.
Jee, katkarapuja olla pitää! Mutta tämä oli minulle uutta, saako ruokaa erivärisillä kansilla? Meillä on lähinnä vaan pussiruokaa. Mikä on lempipuuhaasi?
Oi, lempipuuhaani on leikkiä parhaan kaverini Kepin kanssa. Keppi on ollut minulla ihan aina. Laitan Kepin suuhuni ja juoksen oikein kovaa seinää tai hyllyä päin niin että Keppi singahtaa. Se on hauskaa ja aika jännittävää. Joskus jompikumpi palvelijoistani myös heiluttaa Keppiä ja sitten juoksen sen perässä. Tykkään myös iltalenkeistä ja juoksen edestakaisin pitkin käytävää oikein kovaa. Joskus niin kovaa että en ehdi jarruttaa ja juoksenkin seinää päin. Se on hieman noloa, mutta ei kuitenkaan haittaa kauaa. Iltalenkin jälkeen voinkin sitten käpertyä sohvalle palvelijan viereen rapsuteltavaksi. Sekin on ihanaa.
No takuulla on! Mutta tuo Keppi kuulostaa kyllä erikoiselta. Meillä pikkuemäntä on löytänyt jonkun esineen, jota kutsutaan sähläysmailaksi. Luulen, että se on jotain sukua Kepille. Mikä on mottosi?
Mitä kovempaa, sitä kovempaa! Tämä pätee kaikkeen tekemiseeni, sillä tykkään syödä, kehrätä ja maukua äänekkäästi ja myös kaikkein kivointa on kun saa juosta ihan täysillä.
Pistät siis kaiken peliin! Kunnon kissameininkiä. Mitä yhteistä on sinulla ja minulla?
Leijonaa olen kuullut joskus sanottavan viidakon kuninkaaksi (asutko
viidakossa, sitä en kyllä tiennyt) ja minähän olen myös kuninkaallista
syntyperää.
Tuo on kyllä niin totta! En minä ihan viidakossa muuten elä, vaikka meillä onkin vihreä matto. Kiitos paljon Sinulle ja terveisiä!
tiistai 1. lokakuuta 2013
maanantai 30. syyskuuta 2013
Minä olin kyllä tässä ensin!
Tai no, ehkä en ihan oikeasti ollut, siis tuossa. Mutta olin minä oikeasti täällä ensin. Sitten tuli pikkuemäntä ja pyörremyrskyt. Siltä tämä elämä alkaa vaikuttaa ja meidän koti. Tosin kyllä minä oman paikkani aina löydän.
Pikkuemäntä on aikamoinen touhuaja. Se kantelee tavaroita ympäriinsä ja penkoo kaappeja. Se on minusta kyllä kivaa, koska se on oppinut jo availemaan kaappien ovia, eikä se aina muista laittaa niitä takaisin kiinni. Minä otan tilaisuudesta vaarin ja menen ainakin tutkailemaan mukaan, paitsi jos emäntä kieltää. Minä tottelen mielestäni huomattavasti paljon paremmin kuin pikkuemäntä.
Pikkuemäntä on aikamoinen touhuaja. Se kantelee tavaroita ympäriinsä ja penkoo kaappeja. Se on minusta kyllä kivaa, koska se on oppinut jo availemaan kaappien ovia, eikä se aina muista laittaa niitä takaisin kiinni. Minä otan tilaisuudesta vaarin ja menen ainakin tutkailemaan mukaan, paitsi jos emäntä kieltää. Minä tottelen mielestäni huomattavasti paljon paremmin kuin pikkuemäntä.
sunnuntai 29. syyskuuta 2013
Tanssii kissojen kanssa
Tos kuvas ollaa mä ja pikku mäntä. Mä luulen, et se on saanu intiaaninimen Tanssii kissojen kans. Kuullemma on semmone ohjelma tai elo kuva. Tai sit se oli joku toine eläin. Tai taivaan kappale. Mut kuitenki se on saanu vaikutteita.
Mä luulen et vaikutteet on jotai vaikku juttuja joita tulee korvaan. Mullei oo sellasta mut Leional oli josku. Ja sillo se oli piilossa vaa. Mä oon enemmä piilos nykysin. Ja pikku mäntä ettii mua.
Se pitää vaa vähä mun hännästä tos kuvas mut josku emäntä sanoo ettei saa kiskoo. Se on tosi varo vaine Leionan kaa muttei mun. Mä en mee rikki nii helposti. Mut emmä jaksa sitä tanssi ohjelmaa kattoo ku ei siin oo eläimii. Paitsi josku joku höyhen juttu.
lauantai 28. syyskuuta 2013
Dominoefekti
Huomaatte varmaan, että on turha soitella emännälle. Automaattinen puhelinvastaaja toimii! |
Ihmettelin suuresti, kun emäntä nukkui vielä seitsemältä! Päätin sitten tietysti mennä katsomaan, onko se vielä hengissä. Ei nimittäin ole ollenkaan normaalia, että emäntä nukkuu niin pitkään. Yleensä sillä aina soi herätyskello aiemmin. Päättelin, että se on vain unohtanut laittaa herätyksen ja hyrräsin parasta hyrinääni aivan emännän korvien juuressa.
Varmemmaksi vakuudeksi puskin myös emäntää. Ja tietysti sain sen heräämään! Hyvä minä! Sitten se kuitenkin vielä jäi makoilemaan. Tajusin, että jotain on tehtävä, että rutiinit jatkuvat viikonlopusta huolimatta. Hyppäsin pikkuemännän sänkyyn ja herätin sen. Sitten se herätti emännän ja emäntä nousi ylös sängystä. Eikös ollutkin aika hienosti suunniteltu dominoefekti?!
torstai 19. syyskuuta 2013
Arpaonnea
No niin, pitihän se arvata, että emäntä joskus unohtaa julkaista viestejä. Nyt se sitten on pitänyt teitä oikein kunnolla jännityksessä. Minähän järjestin arvonnan tosi kauan sitten. Arvonta tapahtui melko pian sen jälkeen ja voittajaksi selviytyi Pave! Vaikka Pavella onkin jo ollut kyseisiä maistiaisia, laitan hälle postiin lisää sellaisia. Onnea voittajalle!
Vähän myöhemmin syksyllä on tulossa uusi arvonta. Siinä palkintona on luvassa jotain hyvin kissamaista, mikä sopii kenelle vain, olipa sitten kissa tai ei. Jääkää jännityksellä odottelemaan!
Vähän myöhemmin syksyllä on tulossa uusi arvonta. Siinä palkintona on luvassa jotain hyvin kissamaista, mikä sopii kenelle vain, olipa sitten kissa tai ei. Jääkää jännityksellä odottelemaan!
tiistai 17. syyskuuta 2013
Musakisa
Emäntä teki tuohon otsikkoon kirjoitusvirheen. Oikeasti siinä pitäisi olla tietysti kissa. Mutta voisinhan minä joskus kisankin pitää! Ainakin televisiosta tulee paljon musakisoja. Moni niistä on laulukilpailu. Minäkin olen semmoisia seurannut.
![]() |
Suosikkini! Täytyy katsoa läheltä! |
![]() |
Tuleehan tämä varmasti nauhalle?! |
![]() |
Jospa pääsisin backstagelle! |
maanantai 16. syyskuuta 2013
Luottamuskissa
On ollut taas aika hiljaista. Emäntä menee kaiket päivät ja yleensä myös illat jossain. En tykkää sen töistä ollenkaan! Ajattelin ryhtyä luottamuskissaksi ja ehdottaa ammattijärjestöille ylimääräisiä kissanhoitovapaita kaikille kissanomistajille. Vaikka yksi päivä kuukautta kohti. Se olisi ainakin hyvä alku. Silloin emäntä ehtisi ehkä vähän useammin sihteerikseni. Uskon myös, että sillä parannettaisiin huomattavasti työhyvinvointia.
Täällä ei mitään ihmeitä ole muuten tapahtunut. Välillä kisataan kämppiksen kanssa, toisinaan juostaan pikkuemäntää karkuun. Minua ihan leopardittaa*, kun pikkuemäntä on jo niin vauhdikas ja ulottuva. Se juoksee jo! Ja on kyllä jatkuvasti tulossa paijailemaan meitä, mutta minä olen vikkelämpi. Minua paijataan vain silloin kuin minä sitä haluan!
Niin ja tänään saatiin jauhelihaa! Yhtenä päivänä emäntä käski pikkuemännän antaa minulle kinkkua, mutta pikkuemäntä söikin sen itse. Siihen ei selvästikään voi luottaa.
* Kissojen maailmassa sanonta "hirvittää" on saanut uuden ilmaisumuodon, joka on lähempänä kissaeläinnäkökulmaa.
Täällä ei mitään ihmeitä ole muuten tapahtunut. Välillä kisataan kämppiksen kanssa, toisinaan juostaan pikkuemäntää karkuun. Minua ihan leopardittaa*, kun pikkuemäntä on jo niin vauhdikas ja ulottuva. Se juoksee jo! Ja on kyllä jatkuvasti tulossa paijailemaan meitä, mutta minä olen vikkelämpi. Minua paijataan vain silloin kuin minä sitä haluan!
Niin ja tänään saatiin jauhelihaa! Yhtenä päivänä emäntä käski pikkuemännän antaa minulle kinkkua, mutta pikkuemäntä söikin sen itse. Siihen ei selvästikään voi luottaa.
* Kissojen maailmassa sanonta "hirvittää" on saanut uuden ilmaisumuodon, joka on lähempänä kissaeläinnäkökulmaa.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)