Pahvilaatikkokis(s)ailua

Meillä on aika paljon pahvilaatikoita, eri kokoisia. Niitä tulee ja menee, kun emäntä tilailee tavaroita. Ne ovat kivoja ja kiinnostavia. Välillä saamme kämppikseni kanssa myös leikkiä niillä, tosin kämppikseni kyllä tykkää enemmän jyrsiä ja silputa pahvin reunoja. Erityisesti silloin, jos emäntä ja isäntä tekevät jotain omia juttujaan.

Minä olen meistä kahdesta sivistyneempi, vaikka itse sanonkin. Voin nautiskella pahvilaatikkoleikeistä ilman suuren numeron tekemistä. Tykkään mennä piiloon, makoilemaan ja rauhoittumaan pahvilaatikon hämärään.

Eilen kävi näin:

Minä lepäilin rauhassa pahvilaatikkomajassani.

Kämppikseni huomaa minut ja piilopaikkani.

Hän tulee kyttäämään tilannetta.

Eikä aikaakaan, kun huomaan osiemme vaihtuneen.

Onko oikeasti näin? ihmettelen tilannetta.

Pienellä tassunliikkeellä yritän saada liikettä aikaan, jotta voisin vallata takaisin paikkani.

Noo, tähän sitten lopulta päädyttiin. Annoin periksi - diplomaatti kun olen.

Pieni huomautus tähän, tai oikeastaan lisäys edelliseen tekstiini: emäntäni koulutusohjelmaan olisi hyvä lisätä myös valokuvauskurssitus, jotta hän voisi ottaa minusta hieman edustavampia ja tarkempia kuvia. En minä nyt hirmuisen tarkka ole, mutta kyllä omaa peilikuvaa on kiva katsoa.

Aamuasioita

Hiphurraa, aamun melkein paras hetki on, kun pääsee toimimaan herätyskellona! Kehrään sen verran kauniisti ja kovaäänisesti, että emäntäni herää lempeällä tavalla uuteen aamuun, kun makoilen vieressä. Jos ei tämä heti onnistu, olen ottanut tavakseni etsiä itselleni vielä paremman paikan lähempänä emäntäni korvia.

Joskus yritän kiivetä emäntäni yli tai mahan päälle, mutta nyt sen kohdalle on tullut iso pallo, enkä saa enää makoilla siinä. Tiedän, että on kiellettyä yrittää, mutta silti välillä testaan. Jos ei veikkaa, ei voi voittaakaan, joten yrittäjyyttä minusta kyllä löytyy.
 

 Yksi erikoistaidoistani on rapsutettavana suurennuslasina toimiminen. Tätä taitoa hyödynnän yleensä aamupalapöydässä. Hesarin tekstit - erityisesti huonot uutiset - näkyvät lävitseni paljon mukavampina.

Olen opettanut emäntäni antamaan kinkkupalan aamuisin minulle ja kämppätoverilleni. Aika hyvin koulutettu, vaikka itse sanonkin. Toimii oikein hyvin varsinkin niinä aamuina, kun hän syö aamiaista yksin. Vielä pitäisi lisätä koulutusohjelmaan pari muuta tavoitetta: takuuvarma rapsutustunti päivittäin, lupa raapia kaapin karmeja, jne.

Esittäytyminen

Oikeastaan meitä on kaksi, kammottavaksi. Tosin kämppiksiä vain ollaan. Adoptioveljeksiä. Mutta koska elämä on varsinkin näin kevätaikaan melkoisen vauhdikasta (ihan liian tylsää!), niin ajattelin perustaa blogin. Emäntäni on luvannut kirjata elämääni verkkoon myös teidän iloksenne. Ehkä joskus annan kämppiksellenikin suunvuoron, saa nähdä.

Tässä olen minä - Leijona - nauttimassa auringonpaisteesta.

Olen valinnut nimimerkikseni Leijona, sillä haluan suojella yksityisyyttäni ja piilottaa todellisen nimeni. Minähän olen Kissa, Leijona, kissojen kuningas. Eikä sinun pidä turhaan lausua kissasi nimeä, sillä kissasi ei jätä rankaisematta sitä, joka hänen nimensä turhaan lausuu. Olen kyllä mielestäni täysverinen leijona, sillä ikää on jo aikuisen kissan verran ja värityksenikin lähentelee afrikkalaisia lajitovereitani, paikoitellen ainakin.

Historiani on varsin värikäs, eikä emäntänikään oikein tiedä, mitä minulle on tapahtunut entisessä elämässäni. Eikä sillä niin väliä, kissoilla on monta elämää, eikä ihmisen sitä kaikkea tarvitse ymmärtää!

Tulin emäntäni avopuolisolle reilu viisi vuotta sitten Hesyltä. Olen ehkä kuuden vanha. Erityistaitojani on kaikkien hienojen ominaisuuksieni joukossa muun muassa hyvä kommunikointitaito, hellyyttävä sosiaalisuuteni, halipulaisuus ja vahva oma tahto. Olen myös varsin hyvä raapimaan raapimispuutani. Ehkä laitan siitä joskus kuvankin teidän iloksenne.

Mutta nyt saa ensimmäinen kirjoitukseni riittää, sillä minulle iski nälkä. Ruoka, mikä ihana tekosyy!