Tuo sarjakuvan ukkeli on kuin emäntä, paitsi emäntä on kauniimpi. Niin ja tietysti jos ruvetaan vertailemaan minua ja kuvassa olevaa kissaa, voidaan päätyä puolueettomasti aivan samaan lopputulokseen - minä olen komeampi (ja joku sanoi söpömpi, mutta minä preferoin sanaa komea).
Tuo sarjakuva sai minut miettimään sitä, että miten olla läsnä. Tuntuu, että nuo ihmisolennot ovat varsin usein jossain muualla kuin oikeasti ovat. Elävät haaveissaan, menneissä tai yrittävät olla monessa paikassa yhtä aikaa, eivätkä aina näe sitä, mitä siinä lähellä on. Kuten kissa, jota rapsuttaa.
Olen huomannut, että tietokone syö aikaa minun rapsuttamiselta ja paijaamiselta. Jos emännällä on läppäri sylissä, ei se huoli siihen minua. Vaikka olen minä paljon pehmoisempi ja kehrään ja lämmitän vähintäänkin yhtä hyvin kuin tuo laite. Sitä paitsi stressinpoistoon minä olen paljon paljon parempi kuin kone!
Mietin, mitä voisin tehdä sille, että oikeasti ihmiset olisivat enemmän läsnä siinä hetkessä ja paikassa, missä kulloinkin ovat. Ja ehkä vähentäisivät vähän sitä läppäri sylissä istumista. Ottaisivat välillä kissan syliin. Maailma olisi paljon parempi paikka.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti