Tuossa kuvassa taustalla näkyy muutama taideteos. Minä en niistä valitettavasti voi ottaa kunniaa itselleni, sillä en ole saanut vielä maalia tassuihini, vaikka pikkuemäntäkin on jo aloittanut taiteilijaelämänsä. Sillä on vesivärejä, sormivärejä, väriliituja ja muovailuvahaa ainakin.
Noita tauluja on kaikenkaikkiaan kuusi eriväristä. Minä olen yrittänyt kerran ulottua niihin sohvan päältä ja melkein yletinkin, mutta sitten emäntä tuli keskeyttämään touhun. Pikkuemäntä osaa sanoa, ettei niihin saa koskea. Enkä minä enää koskisikaan.
Meillä on paljon muitakin tauluja seinillä, koska emännällä on taitelijakontakteja. Ja on se itsekin maalannut jotain, ainakin osittain, mitä roikkuu pikkuemännän seinällä. Mutta ei enää ja ihan hyvä niin, koska ei se osaa piirtää kunnolla kissaa.
Aiemmin isäntä pelkäsi, että me kämppikseni kanssa tiputettaisiin tauluja ja revittäisiin tapetteja. Mutta ei. Me osaamme olla nätisti. Näin jälkeenpäin ajateltuna voisin vaikka loukkaantua moisesta luulosta!
Mitä? Rajoitetaanko siellä taiteilijan vapautta?
VastaaPoistaTaidetta rajoitetaan ja vapautta myös! Ryhdyn barrikaadeille! t. Leijona
Poista