Lauantai-illan huumaa

Jee, nautiskelen juuri yhteisestä ajasta emännän kanssa. Katsomme UMK:ta. Minun suosikkini on tietysti se, missä lauletaan Leijonista (emäntä: Eli se Jouni Aslakin biisi Lions and Lambs). Emäntä ei oikein osaa päättää. Ei sen väliä, kunhan rapsuttaa minua.

p.s. Kuva on parin päivän takaa, mutta asetelma sama. Emäntä vain ei yllä kameraan/puhelimeen, niin ei saa otettua uutta.

Katseen voimalla

Mä meinaan tehrä ton pala pelin valmiiks katseen voimalla ja mun tassut on apuna jo siinä. Ne näyttää silmille mihin suuntaan pitää kassoo. No niin palat, menkää paikoille!

(emäntä: Todellisuudessa pikkuemäntä teki palapelin valmiiksi. Ilman apua.)

Mm. sohvannurkassa

Kaipaan kovasti niitä aikoja, kun ei ollut noita pikkuihmisiä. Tai no en ehkä ihan niin kaukaisia aikoja, mutta aikoja, kun ne nukkuivat päiväunia. Sitä tarkoitan. Silloin sain olla päivisin hetken rauhassa emännän rapsutteluissa.

Pikkuemäntähän ei ole puoleen vuoteen nukkunut päiväunia kuin vahingossa. Ja nyt pikkusiskokin on ruvennut nukkumaan vain ihan pikkuiset unet kerran päivässä. Se tarkoittaa tietysti minun kannaltani sitä, että emäntä on päivisin aivan liian työllistetty pelastaessaan meidän ruokia pikkusiskon hampaista tai pistorasioita tai johtoja tai muuta kaikkea. Sitä paitsi pikkusisko on oppinut kiipeilemään, melkein yhtä sulavasti kuin minä.

Tämä kaikki härdelli ympärilläni on saanut minut hakeutumaan rauhallisemmille asuinsijoille. Sitteri pikkuemännän sängyn alla toimii hyvin, kun pikkuihmiset ovat olohuoneessa. Sohvannurkka kelpaa mainiosti, kun pikkuihmiset ovat valloittaneet lastenhuoneen. Ja miltei koko päivän paras paikka on pikkusiskon sänky, koska ei se hereillä siellä kauaa jaksa olla.

Jospa pääsisin katsomaan hiihdon mm-kilpailuja emännän syliin, sohvannurkkaan. Juuri nyt se on hartain toiveeni. Paitsi kyllä kinkku menee senkin edelle.

Kevään ensimerkkejä

Mistä tietää, että kevät on tulossa? Että se on joka päivä lähempänä?

No ensinnäkin, ikkunan takana näkyy yhä useammin lintuja. Olen niitä välillä seuraillut.

Toisekseen, niin minun kuin kämppikseni mieli halajaa yhä useammin parvekkeelle. Olen käynyt nyt joka päivä vähintään kerran siellä raitistelemassa.

Kolmanneksi, juoksutassut tuntuvat kevyemmiltä kuin pitkiin aikoihin. Aamujuoksut saavat rinnalleen ajoittaiset päiväjuoksut ja iltajuoksut. Onneksi kämppiksenikin aktiiviajat osuvat yleensä synkkaan.

Neljänneksi, sellainen outo valopallo paistaa yhä useammin ja paljastaa kaikki ihanat, tipahtaneet karvamme emännälle.

Viidenneksi, niitä karvoja lähtee päivä päivältä yhä enemmän.

Ja kuudenneksi, emäntä on paljon paremmalla tuulella kuin tammikuussa. Se jaksaa joskus siivotakin jopa!

En uskalla enempää kertoa näistä kevään merkeistä, koska muuten tätä voitaisiin käyttää vaikka jossain puolueohjelmassa hyväksi. Luin, että taas on jotkut vaalit tulossa. Mutta ei, emäntä ei ole sellaisissa ehdolla. Jos olisi olemassa kissapuolue, minä lähtisin ehdolle! 10 vuoden kissakokemuksella. Heh.

Joka päivä on kissaystävänpäivä!

Tämän julkaisin muissa kanavissa jo ystävänpäivänä, mutta blogiini kuvan halusin tuoda vasta vähän myöhemmin korostaakseni sitä, että ollaan ystäviä joka päivä. Kiitos kaikille kissaystäville ja erityiskiitokset blogiystävilleni ystävyydestänne!

Valo ilmiö ja vahtimisia

Viimepäivinä on näkyny tommonen valo meirän olkkarissa aika monta kertaa. Ja se valo tekee semmosii hassuja varjoja joita mä oon kyl kattellu. Ja sit mä oon kattellu noita meirän pikku ihmisii ku ne leikkii. Varsinki pikku mäntä tykkää halii mua eikä pikku siskokaa enää mua aina kisko hännäst ku se on lähel.

Pikku mäntä oli tos pihalla sen kamujen kaa täs illalla ja mä vahrin sitä ikkunasta. Istuin mun makoilu paikalla ylä sängyssä ja näin sen kokoajan. Kyl se varmaa kohta jo voi mennä ite uloski nii mä vahrin sitä kyl. Mut ei se viel osaa avata ovee ku se on nii lyhyt.

Mä oon vähä oksennellu viimeaikoina ku must lähtee nii paljo karvaa ku mä pesen. Se on tää aika vuodesta. Mut on toi aurinko kiva. Ehkä mä taas pian räppään ku tulee sopiva fiilis!

Adoptioveljekset kuin ilvekset?

Kuin yö ja päivä?

Kuin kaksi kissaa!

Ota edes nyt kuva!

Emännällä on ollut vaikeuksia saada kuvattua minua viime päivinä. Se on varmaan unohtanut, miten kameraa käytetään.

Tänään ja eilen se teki jotain paperi- ja pahvijuttuja. Eilen yksin, tänään pikkuemännän kanssa. Emännällä oli sellaiset hauskat liikkuvat jutut kädessä. Minä yritin ottaa niistä kiinni, kun emäntä leikkasi paperia. Emäntä ei kylläkään ollut kovin riemuissaan asiasta, sillä se meinasi leikata viiksikarvaani. Se sanoi, että kyseessä oli sakset. Ja se koko touhu oli kyllä aikamoista askartelua. Harmi, ettei tullut ikuistettua.

Toisilla on oikeastaan vain kuvia blogeissaan. Kuulin myös, että usein ihmiset tykkäävät seurata netistä lähinnä kuvallista sisältöä. Vaikka kuva kuinka kertoisikin tuhat sanaa, en usko, että minun ajatusteni monikerroksisuus tulisi pelkissä kuvissa esille. Ei varsinkaan emännän kameralla tai puhelimella otetuissa.

Vaikka olenkin hyvä poseeraamaan, ei emäntä muka ehdi kuvaamaan. Kuulemma siihen tarvitsee kaksi kättä, ja yleensä sillä on pikkusisko toisessa kainalossa, kun se on vapaana niin kamalan kova menemään. Esimerkiksi minun ja kämppikseni ruokia se on käynyt maistelemassa, vaikka omia ruokiaan ei aina suuhunsa pistä. Kunhan sekin saa kinkkua, aion ehdottaa vaihtokauppaa!

Leijona ja kirahvi tuoliviidakossa