Tänään ja eilen se teki jotain paperi- ja pahvijuttuja. Eilen yksin, tänään pikkuemännän kanssa. Emännällä oli sellaiset hauskat liikkuvat jutut kädessä. Minä yritin ottaa niistä kiinni, kun emäntä leikkasi paperia. Emäntä ei kylläkään ollut kovin riemuissaan asiasta, sillä se meinasi leikata viiksikarvaani. Se sanoi, että kyseessä oli sakset. Ja se koko touhu oli kyllä aikamoista askartelua. Harmi, ettei tullut ikuistettua.
Toisilla on oikeastaan vain kuvia blogeissaan. Kuulin myös, että usein ihmiset tykkäävät seurata netistä lähinnä kuvallista sisältöä. Vaikka kuva kuinka kertoisikin tuhat sanaa, en usko, että minun ajatusteni monikerroksisuus tulisi pelkissä kuvissa esille. Ei varsinkaan emännän kameralla tai puhelimella otetuissa.
Vaikka olenkin hyvä poseeraamaan, ei emäntä muka ehdi kuvaamaan. Kuulemma siihen tarvitsee kaksi kättä, ja yleensä sillä on pikkusisko toisessa kainalossa, kun se on vapaana niin kamalan kova menemään. Esimerkiksi minun ja kämppikseni ruokia se on käynyt maistelemassa, vaikka omia ruokiaan ei aina suuhunsa pistä. Kunhan sekin saa kinkkua, aion ehdottaa vaihtokauppaa!
Leijona ja kirahvi tuoliviidakossa |
Meidän emäntä tykkää ottaa kuvia plokiin, kun se ei osaa kirjoittaa. Se sitten vain tekee "kuvatekstejä" meidän kuvista. Kuulostaa reilulta tuo vaihtokauppa kissanruoat - kinkku!!
VastaaPoistaOi, ihana <3
VastaaPoistaNo on se eläintarha teilläkin:D
VastaaPoista