torstai 23. heinäkuuta 2015

Kesäherkkuja

Allergiselle kissalle, kuten minä, on vaikea löytää sopivia kesäherkkuja. Suurin osa kissamuonista jää oitis kauppaan, sillä niissä on kanaa tai vehnää. Onneksi saamme välillä katkarapuja kuivamuonan lisäksi.

Isäntä löysi myös Prismasta meille niitä samoja herkkuja, mitä voitimme talvella blogiarvonnasta. Niitä tonnikalaversioita olen pystynyt syömään, ja ai että ne maistuvatkin! Ne ovat oikea kesäherkku.

Ihmiset tykkäävät jostain kumman syystä kaikenlaisista makeista asioista. Emäntä ostaa joka kesä meille ison laatikollisen mansikoita. Minä kävin ihmettelemässä niitä myös, mutta en luvannut auttaa perkaamisessa. Sitten se teki tuommoisen kakun. Hyi, en tykännyt, kun en edes halunnut haistella.

1 kommentti:

  1. Joo, ne tonnikalat on hyviä noissa paketeissa! Meidänkin emäntä haki tänään tuollaisia punaisia palloja, mutta mä en saanut yhtään! Gerbiileille se kyllä antoi palaset ja ne olivat niistä innoissaan! Jos olisi tuollainen kakku, niin kyllä mä tuota valkoista haluaisin nuolaista! - Max

    VastaaPoista