perjantai 28. elokuuta 2015

Kissavideoviikko: Myöhästynyt viikonpäätöselokuva

Niin kävi, että emäntä kaapattiin viime lauantaina päiväksi jonnekin, ja sunnuntain se joutui olemaan sairaanhoitajana kuumepotilaille, ettei se ehtinyt laittaa yhtään mitään tänne blogiin. Tällä viikolla se taas oli töissä ja jossain ja vielä jossain. Eipä sitä ole oikein näkynyt. En yhtään tykkää tuosta työjutusta, kun se pitää emännän muualla kuin kotona. Kyllä emännän oikea paikka on kissansa luona!

En edes saanut mahdollisuutta laulaa emännälle, kun sillä oli synttärit, kun se ei ollut kotona. Mutta sai se kukkia, joita minä kävin haistelemassa.

Tassukirjaa seuraavat ovat varmaan huomanneet, että pikkusisko on hyvin kunnostautunut meidän ruokkimisessa. Minusta se on valtavan hyvä juttu. Olen myhäillyt viiksiini, kun olen sen niin hyvin kouluttanut. Emäntä vaan uhkasi, että kohta varmaan täytyy pistää ruuat korkeammalle, ettei meistä tulisi niin pullukoita. Minun mielestä ruoka on hyvää, joten sitä lisää, ja lisää, ja lisää... Kiitos pikkusisko!!

perjantai 21. elokuuta 2015

Kissavideoviikko: Pikaruokaa


Emäntä joskus leikkii tämmöisillä jutuilla, vaikka yleensä meidän leffapätkät ja kuvat muutenkin on sellaista snapchat-kamaa. Olen nimittäin kuullut, että on olemassa sellainen Snapchat, jossa ei tarvitse kovin miettiä, kuinka hienoja tuotoksia laittaa. En kyllä käytä sellaista, ainakaan vielä.

Meillä tämä julkaisukynnys on yleisesti ottaen jo varsin matala, vaikka nykyisin blogeissa pitäisi olla lähestulkoon ammattikuvaajan kuvia. Ja olisi meilläkin, jos vaan minä saisin päättää. Emäntä tosin on siinäkin rajoitteena, eikä suostu tilaamaan meille 24/7-ammattilaiskuvauspalvelua, vaikka olenkin ehdottanut.

No tämä video on ainakin hyvin elämänmakuinen ja tosi. Aina tuota emäntää pitää vähän komentaa.

torstai 20. elokuuta 2015

Kissavideoviikko: Kylmä rakkaus

Niin isäntä ja pikkuihmiset palasivat häiritsemään minun ja emännän (no okei, myös kämppiksen) rauhallista eloa. Minä sanoin jo eilen emännälle, että tämän päivän video pitää ajastaa, mutta arvatkaas halusiko se tehdä niin. No eipä tietenkään. Ihmeen itsepäinen emäntä. Se sanoi, että jos tuleekin jotain akuuttia ja ajankohtaista. Sen vuoksi tämän päivän videopläjäys tulee näin myöhään. Pikkuemäntä nimittäin päätti nyt illalla, ettei hänen tarvitse nukkua, kun oli nukkunut autossa päivällä.

Ylläolevasta videosta voisin sanoa sen, että minä harrastan näitä mykkäelokuvia, joissa yksinkertainen on kaunista.

keskiviikko 19. elokuuta 2015

Kissavideoviikko: Pehmoilua

Emännällä oli tänään mustikkajuttuja, niin se ehti laittaa tämän videon vasta näin myöhään. Mutta jälleen kerran, ehkä parempi niin. Tämä alkaa lähennellä jo...lähentelyä. Pus ja kur kaikille blogiini eksyville!

tiistai 18. elokuuta 2015

Kissavideoviikko: Jahti osa 2


Pahoittelut, että tämä primetime-pätkä tulee näin myöhään. Emännällä on ollut vähän päivitysjuttuja tietokoneen kanssa, kun se muutti tätä konetta jostain kasista kympiksi. Minun mielestäni kone näyttää kyllä ihan samalta vieläkin. Ei se ainakaan kasvanut.

Voi olla, että tämä eilisen videon jatko-osa on kyllä sellaista iltayhdeksän jälkeen julkaistavaa tavaraa. Jos muuten vaikuttaa liian hurjalta, ihailkaa upeaa häntääni.

maanantai 17. elokuuta 2015

Kissavideoviikko: Jahti osa 1

Kissavideoviikkoni alkaa tällä toimintapätkällä. Tietystä näkökulmasta se voisi olla myös kauhuleffa.

sunnuntai 16. elokuuta 2015

Suuri huijaus

Täten todistan ja tuon julkisuuteen, että emännän lukuhaaste on yksi suuri huijaus. Juu, kyllä se on lukenut kirjoja, mutta arvatkaapas vaan, onko se lukenut niitä kotona? Ja onko se pitänyt minua sylissään samalla? No eipä ole. Ehkä kokeilen somen voimaa. Jos sata henkilöä tykkää kuvastani tassukirjassa, emäntä antaa minun makoilla sen sylissä joka ilta ja rapsuttaa minua samalla.
Hehee, pieni painostus taisi auttaa ainakin vähän. Kinkkua, kiitos!

maanantai 10. elokuuta 2015

Uutisharava Leijona palveluksessanne

Koska emäntä ei enää melkein koskaan ole kotona, on minulla ollut aikaa seurata kaikenmaailman kissauutisia. Tässä taas teille kommentteineen kooste viime päivinä kissamaailmaa kuohuttaneista aiheista:

Kissa piti miestä kylpyhuoneen vankina
On ne ihmiset kyllä, kun pitää kissoja säikytellä noin, että oikein suihkuun menevät. Olen aivan varma, ettei tuo ihminen muistanut kertoa kissalleen menevänsä suihkuun. Olisi se voinut myös jättää oven raolleen, jotta kissa olisi päässyt sinne mukaan. Ilmiselvästi kissan reaktio johtui jostain sellaisesta. Ja saattoihan se vähän julkisuudenkipeä olla. Draamakissa.

Ville-kissan seikkailut
Tämä uutinen on opetus siitä, miten tulisi toimia. Niin ihmisille kuin meille kissoillekin sattuu ja tapahtuu kaikenlaista. Aina ei ehditä isojen autojen alta pois. Varsinkin nyt pikkukoululaisten lähtiessä koulutielle on todella tärkeää katsoa raitaisten teiden kohdalla, onko pieniä menossa tien yli.

Vinkki Isoon Omenaan matkaaville
Me kissat olemme söpöyden ilmentymä. Kyllä meitä kelpaa katsella niin näyttelyissä kuin videoillakin.

Kansainvälisestä kissapäivästä, jota vietettiin toissapäivänä, löysin useita juttuja. Esimerkiksi tämän Purnauskis-kissakahvilan jutun ja kansainvälisistä lähteistä tämän Telegraphin jutun. Me kissat olemme todellisia internetin valtiaita! Emäntä muisti päivän myös, omasta mielestään, tosin vasta eilen. Sain nimittäin makoilla piiitkään sen vieressä illalla, vaikkei se olekaan yhtä hyvä vaihtoehto kuin sylissä makoilu.

sunnuntai 2. elokuuta 2015

Mäntä räppi

Nytku mäntä meinaa hyljätä meirät ja mennä johonki töihin mä sain viimeen inspiksen räppää vähä. Täs se sit tulee.

Mäntä räppi

Mäntä hei, tää räppi on sulle
Vaikkei sun synttärit ookkaa iha vielä
Mut ei kaikki sitä tierä.


Meillon varsin hauska emäntä
Joka on kyl vähä lyhyen läntä niinku Pekka Töpiksen häntä
Mut silti se on iha kiva ja makee
Saa moni melko kaukaa sellasta hakee
Eikä löytyiskää jos ois räntä 
tai sakee lumi pyry tai rakeita.

Se paisko töit niin kovaa niin otti töist lomaa varmaa ihan omaa
Ja rupes meitä hoitaa kovaa
Vaik sillon ain kiire nii ettei hiiretkää se peräs ain pysy
Mut miksi sinä meet töihin, pikku mäntä silt kysy.
Ja välil mul ja Leional synty käsi rysy vaiko tassu
On pikku sisko iha hassu
Ku se kiipee ja kapuu, pyytää apuu, leikkii Ripu rapuu
tai Pikku papuu.

Kertsi (tän sävel vois olla vaik sellaset Roomeo-piisist, jos tiätte)

Sä oot mun ee-mäntä, mä oon sun Pepsi-Kola
oot nätti vaikket mikään Pamela Tola
Sä oot mun ee-mäntä, toi on sun Leijona
tää Kissaillaan-plokin on juttuja-a-jaa-a-jaa.

Mäntä laulaa ja siivoo ja komentaa ja jumppaa
Leikkii ja lukee ja plokkaa ja kokkaa
Harjaa, rapsuttaa, ruokkii ja juoksee
Taas laulaa ja nauraa ja itkee ja meikkaa.
Niin se meirän mäntä rokkaa!

Ommeil myös isäntä, sen autos on mäntä
Mut ei se oo sama juttu kuin emäntä
Ja tää on ny emäntä räppi
Mun tassust saattaa palaa näppi
Jos iha ite tätä kirjottaisin
Mut onneks mäntä auttaa ja onneks se toivoi joskus:
Jospa minä kissan saisin
Ja niinhän se sai, kaksikin, kun isännän nai.
Sitte vielä tuli kaksi tyttöä, vauvaa
onneks ei hauvaa.

Kertsi

Mäntä hei, muista yks juttu
se voi olla sulle kyl iha tuttu
mut jos sulle tuli muistiin ruttu
tai meni väärin päin sun nuttu
Me tääl sua ootetaan
joskus vaikka iltaan asti,
mut sit kyl rapsutuksia vaaditaan
ihan kamalasti!

Kertsi monta kertaa