torstai 3. syyskuuta 2015

Ilmassa on juhlan tuntua


Tämä kuva on eilisillalta, kun sain emännän hetkeksi paikoilleen.
Tänään tulee kuluneeksi yhdeksän kokonaista vuotta siitä, kun isäntä haki minut Hesyltä kotiin. Silloin arvioitiin minun iäkseni noin yksi, joten meillä on tullut perinteeksi juhlistaa minun synttäreitä tällä päivämäärällä. Ja tänä vuonna olen viisaiden kissojen iässä eli kymmenen! Emäntä lauloikin minulle jo aamulla.

Pikkuemäntä on jo pitkään suunnitellut synttäreitäni. Se on kysellyt isännältä ja emännältä, ketä synttäreille on tulossa. Kun ne eivät ole antaneet mitään selvää vastausta, se on päätellyt, että tulee toisia kissoja. Se on miettinyt, minkä mekon se laittaa päälle. Se on askarrellut korttia ja kuulin huhun, että se olisi käynyt myös lahjaostoksilla. Mutta en ole kuullut yhtään mitään siitä, että mitä siellä syödään!!!

Nyt odotan, että pikkuihmiset tulevat päiväkodista ja juhlat alkavat. Yritän esittää yllättynyttä! Niin, enpäs olekaan vielä kertonut, että meillä on täällä päivisin ihana rauha. Pikkuihmiset lähtee aamulla emännän kanssa päiväkotiin. Sitten ne tulee iltapäivällä takaisin tänne yökotiin.

8 kommenttia:

  1. Oikein hyvää syntymäpäivää sinne yläkertaan!
    Pikkusiskolla on jo aivan ihana synttärimekko päällä tuossa kuvassa! :)
    Ja emännälle paranemista.

    VastaaPoista
  2. Makoisat onnittelut! Kymmenen on upea ikä!

    VastaaPoista
  3. Onnea! Täysi Kymppi on oikein hyvä :) Ja railakkaita juhlia, tottakai!

    VastaaPoista
  4. Onnea Leijona!! Hienoa että saat nukkua päiväunet rauhassa. Oikein herkullisia juhlia illaksi! - Pepsi ja Max

    VastaaPoista
  5. Iloista synttäriä pyöreiden vuosien suloiselle sankarille!

    VastaaPoista
  6. Täyden kympin Leijona! :) Onnea onnea onnea!

    VastaaPoista
  7. Hurjan paljon onnea täydelle kympille!

    VastaaPoista